Ilmastonmuutos vaikeuttaa saimaannorppien synnytystä

Tammikuisena lauantaina sää on hyvin harmaa ja sumuinen, maa on musta ja lämmintä on +5 astetta. Talvi ei ole marraskuun jälkeen juurikaan edennyt. Ilmastonmuutoksen vuoksi sade tulee vetenä tai korkeintaan räntänä. Ilmankosteus on suuri ja lämpötilat leutoja. Olemme jo tottuneet uutisiin jäätiköiden sulamisesta ja jääkarhujen ahdingosta elinympäristön kadotessa. Jäätiköt sulavat jossain kaukana arjestamme, mutta sama elinympäristöjen katoaminen kohtaa suomalaisiakin lajeja.

Saimaannorppa on surullinen esimerkki ilmastonmuutoksen uhreista. Se on maailman järvihylkeistä ainoa, joka pesii jään päälle rakentamaansa lumiluolaan. Paksu lumiluola suojaa syntyvää kuuttia ja takaa emolle riittävän rauhan. Sopeutuminen lumisiin pakkastalviin ja lumiluolissa pesimiseen on kestänyt arviolta 10 000 vuotta.

Nyt norpilta edellytettäisiin sopeutumista uusiin oloihin muutamassa vuodessa. Tänä vuonna Saimaan jäällä ei ole lunta nimeksikään, ja paikoitellen leveät avovesirailot halkovat jääpeitettä. Ilman ihmisen apua saimaannorppa ajautuu sukupuuttoon lyhyessä ajassa.

Saimaannorppia on viimeisten laskentojen mukaan 360. Ilman ihmisen tekemiä apukinoksia tai keinopesiä syntyvät kuutit paleltuvat tai jäävät petojen saaliiksi. Niinpä viime vuosina suojelujärjestöt ja viranomaiset ovat talkoilla rakentaneet norpille pesiä. Niiden avulla osa pesinnöistä onnistuukin. Silti pesinnän onnistumisen voi estää häirintä, kuten liikenne pesän lähellä tai uteliaat ihmiset. Ilmastonmuutoksen lisäksi nuoria norppia hukkuu edelleen kalastajien nailonverkkoihin. Ei voi olla miettimättä, miksei verkkoja voida tehdä luonnonmateriaalista tai tekniikalla, joka antaisi periksi?

Palataan viime lauantaihin. Saimaan jäällä Taipalsaaressa ahertaa 17 norpansuojelijaa. Yllättäen jään paksuus on yli 20 cm, vaikka lunta ei ole. Iloisena työnjohtajana häärää myös lapinkoira Pieta.

Saimaan rauha ja pilvien välistä pilkistelevä aurinko taivaanrannassa hivelee mieltä ja silmää. Valoisana aikana saamme aikaan neljä metrin korkuista noin kahdeksan metriä pitkää lumikasaa, joihin norpat voivat kaivaa synnytyspesänsä.

Onneksi meillä on apuna auralla varustettu mönkijä, ilman sitä lumen raapiminen jään pinnastaolisi ollut epätoivoista.

Yhteensä norpille tarvitaan lumettomana talvena yli pari sataa apukinosta. Jos vuosikymmenen päästä lumen lisäksi jäät ovat kadonneet, on saimaannorppien pesinnän mahdollistaminen todella haastavaa. Siksi tarvitsemme paitsi konkreettisia saimaannorpan suojelutoimia, myös aktiivista taistelua ilmastonmuutosta vastaan. Tässä työssä jokainen meistä voi olla mukana harkitsemalla huolellisesti valintojaan tai tukemalla suojelutyötä.

Päivi Lundvall
Kirjoittaja on Luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja