Jyväskylän seudun yhdistys

Retkeläisiä Konnevedellä.
Kuva: Eerika Häyrinen

Periaatteena kestävä kehitys

Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys (JYSY) toteuttaa luonnonsuojelua Jyväskylän, Joutsan, Luhangan, Muuramen ja Toivakan alueilla monin eri tavoin. Järjestämme retkiä, talkoita, yleisötilaisuuksia ja muita tapahtumia, sekä seuraamme maankäyttöä ja annamme lausuntoja kaavoituksesta ja muista hankkeista, jotka vaarantavat luonto- ja virkistysarvoja. Teemme yhteistyötä myös muiden paikallisten luonnonsuojeluyhdistysten kanssa. Lisäksi vaikutamme luonnon puolesta viestinnän keinoin tuomalla esiin eri luonnonsuojeluaiheita ja ajankohtaisia paikallisluontoomme liittyviä asioita.

Luonnonsuojelu yhdistää kaikkia, jotka ovat huolissaan maapallon tulevaisuudesta, ilmastokriisistä, oman lähiympäristönsä tilasta tai jonkin yksittäisen lajin säilymisestä. Luonnonsuojelu käsittelee isoja kysymyksiä, mutta niihin voi tarttua pienin teoin. Onko sinulta tai ryhmältäsi jäänyt tekemättä jokin tapahtuma tai pienimuotoinen kampanja paremman maailman puolesta siksi, että et ole saanut tukea tai kavereita siihen? Tai et ole löytänyt väylää tapahtumallesi? Me haluamme auttaa. Ota rohkeasti yhteyttä ja tule toteuttamaan ja ideoimaan luonnonsuojelua meidän kanssamme. Kaikki ovat tervetulleita mukaan toimintaan, vaikka vain yhden retken tai tapahtuman ajaksi!

Tervetuloa mukaan!

Ajankohtaista

  • Syystervehdys yhdistyksen yli­mää­räi­ses­tä kokouksesta

    Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistyksen hallitus kutsui koolle yhdistyksen ylimääräisen kokouksen pidettäväksi 19.9.2024 (kokouskutsu Keskisuomalaisessa 9.9.2024). Kokouksen aiheena oli Suomen luonnonsuojeluliiton mallisääntöjen (2 vuosikokousta) käyttöönottaminen, mikä tarkoitti sääntömuutoksia JYSYn sääntöihin….

    LUE LISÄÄ: Syystervehdys yhdistyksen yli­mää­räi­ses­tä kokouksesta
  • Syksyn upouudessa luentosarjassa tarjotaan näkökulmia kohtuuteen upeiden asiantuntijoiden siivittämänä

    Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ja Jyväskylän kansalaisopisto järjestävät yhteistyössä syksyllä 2024 Kohtuus kaikessa -luentosarjan, jossa paneudutaan kohtuuteen niin talouden, teknologian, terveyden kuin ruoan näkökulmista. Ylikulutuksen, luontokadon ja ilmastokriisin aikana…

    LUE LISÄÄ: Syksyn upouudessa luentosarjassa tarjotaan näkökulmia kohtuuteen upeiden asiantuntijoiden siivittämänä
  • Yhdistyksen jäsenkyselyssä nousi esiin suuri huoli luonnosta ja sen tilasta

    Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistyksen jäsenkysely toteutettiin kuluvan vuoden 2023 kevään ja kesän aikana. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää esimerkiksi sitä, millaisia syitä jäsenillä jäsenyydelle on ja sitä, millainen toiminta luonnonsuojeluyhdistyksessä…

    LUE LISÄÄ: Yhdistyksen jäsenkyselyssä nousi esiin suuri huoli luonnosta ja sen tilasta

Tapahtumat