Koirat ja kissat pidettävä kiinni myös pesimäaikaan
Maailmassa kissat ovat aiheuttaneet tai vaikuttaneet ainakin 33 eliölajin sukupuuton.
Lintujen pesimisen häirintää pitäisi välttää kaikin tavoin. Moni laji häiriintyy helposti ja jotkut voivat jopa hylätä pesänsä, jos emot joutuvat häirityiksi pesällään. Poikaset ja munat taas kylmettyvät viileällä säällä nopeasti, jos emot eivät pääse niitä lämmittämään.
Mitä lait sanovat koirien ja kissojen kiinnipidosta?
Taajamissa (liikennemerkki) koiraa tai kissaa ei saa pitää irti muualla kuin siihen erityisesti varatuilla alueilla kuten koirapuistoissa.
Kissa ei siis saa kulkea vapaana taajamassa ilman valvontaa. Jos kissa ei ole puutarhassasi tai et näe kissaasi se on lain vastaisesti heitteille jätetty. Kissa ei saa olla edes omistamallasi maalla vapaana muutoin kuin ”kotipiirissä”. Myös kissan aiheuttamista vahingoista kuten teerien tappamisesta on omistaja vastuussa (teeri, myös poikanen, 84 euroa, jne.). Sekä kissa että koira voivat tappaa myös uhanalaisia eläinlajeja.
Koiraa (Suomessa noin 800 000 koiraa vuonna 2016) ei saa pitää irti toisen alueella maaseudullakaan, ellei siihen ole maanomistajan lupaa. Maanomistajakaan ei voi antaa lupaa muuhun kuin luvalliseen tarkoitukseen kotipiirin/pihapiirin ulkopuolella. Taajamassa kuntakaan ei voi antaa lupaa kissojen tai koirien vapaana pidolle muualla kuin tähän tarkoitukseen erityisesti varatuilla alueilla.
Metsästyslain säätämä koirien kiinnipitoaika on 1.3.-19.8. Tuona aikana ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että koira on välittömästi kytkettävissä. Ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koiraa ei saa kuitenkaan pitää muulloinkaan irti toisen alueella. Koira saa olla vapaana ainoastaan luvallisena aikana ja silloinkin vain luvanvaraisessa tarkoituksessa.
LÄHTEITÄ: Järjestyslaki 4. luku 14 §, Metsästyslaki 51 § ja 85 § , Lemmikkieläinten suojelua koskevan eurooppalainen yleissopimus 49/1992, Kennelliitto.
- Poliisin ylijohdon vastaus kysymykseen kissojen vapaana pidosta: Kissa ei saa kulkea vapaana taajamassa ilman valvontaa (poliisin nettisivuilta lainattu). Koskee monin osin myös koiraa.
- Lintujen talviruokinta (BirdLife)
- Linnunpöntön rakentamisohje (BirdLife)
- Linkkejä kissan aiheuttamiin lintukuolemiin: https://www.vieraslajit.fi/lajit/MX.53004/show https://yle.fi/uutiset/3-6471943 https://www.birdlife.fi/lintutieto/faq/linnut-ja-ihminen/ https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymparisto/vapaana-kulkeva-kissa-saalistaa-maaseudulla-jyrsij%C3%B6it%C3%A4-mutta-tuhoaa-taajamissa-lintukantoja-1.196129 https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/201806052200992869
- Sairaat, loukkaantuneet ja kuolleet eläimet: ohjeita (Ympäristöhallinto)
- Keski-Suomen eläinsuojeluyhdistyksen neuvontapuhelin: 050 565 9964. Voit lähettää kysymyksiä myös tekstiviestinä. Sähköpostitse: sihteeri(at)ksesy.fi – Lahjoita vanhat lakanat, peitot ym. huostaanotettujen lemmikkien alustoiksi.
Lajien LUMO: muita lajeja
- Riekko luonnonsuojelupiirin vuoden lajiksi 2014 (4.3.2014)
-
Mäyrä, leppoisa naapuri (2.7.2007).
- Ei sotaharjoituksia pesimäaikana (6.6.2006).
- Mitä kuuluu saukoille Keski-Suomessa? (Yleisötilaisuus 16.10.2003).
- Kesäkisan korkeimmat keot yli 2 metriä: Keski-Suomen korkeimmat muurahaiskeot Keuruulla ja Kyyjärvellä (3.10.2002).
- Missä on maakunnan korkein muurahaiskeko? (16.5.2002).