Metsäohjelma

Sisältö: 
I    Tiivistelmä
II   Johdanto
– Puuvarojen kasvusta myös luonnonarvojen kasvuun
– Kymmenys metsien luontoarvoille

III   Yleistavoitteet vuosille 2004-2020
a) Suojellut metsät
b) Talousmetsät
1. Luonnonarvometsät/virkistysmetsät/metsämantereet
2. Suojelu talousmetsissä muutoin

IV  Erityistavoitteet eri metsänomistajaryhmille
A) Valtio
B) Yhtiöt, yhteisöt, kunnat ja seurakunnat
C) Yksityiset metsänomistajat

V   Metsäohjelman yhteiskunnallisia ja taloudellisia vaikutuksia
– Metsien monikäyttö tukee lajien säilymistä ja antaa työtä
– Talouspuun laatua parannettava mm. puusepänteollisuudelle
– Metsätalouden kannatettava ilman valtion tukeakin

VI Toteutus kiireellinen

VII  Sanojen määritelmiä

I   Tiivistelmä

Metsäluonnon ja metsän lajien vakava tilanne on ollut tiedossa jo pitkään. Monien uhanalaisten lajien kannat vähenevät. Metsäteollisuuden tuotanto kasvaa, mutta metsätyöpaikat ovat vähentyneet alle neljännekseen kolmessa vuosikymmenessä. Kokonaisuutena metsätalouden tuotanto on kaksinkertaistunut ja sen vaatimat kuljetukset vaikuttavat päästöjen ohella jo liikenneturvallisuuteenkin. Hakkuumäärien nostaminen edelleen on ekologinen riski nykyisillä talousmetsien käsittelykeinoilla.

Joitakin toimia metsäisten luontotyyppien ja lajiston monimuotoisuuden säilyttämiseksi on aloitettu, mutta tämänhetkinen tilanne ei ole kestävällä tasolla. SLL:n K-S:n piiri on hahmotellut tässä ohjelmassaan metsiensuojelun tasoa, jolla metsäluonnon monimuotoisuus voitaisiin saattaa nykyisen tutkimustiedon mukaiselle kestävälle tasolle. Samalla myös kasvavat metsien monikäytön, mm. virkistyksen, tarpeet tulisivat nykyistä paremmin huomioiduiksi.

Ohjelman tavoitteet voivat tuntua liian vaativilta, mutta ne ovat nykyisen tutkimustiedon osoittamia minimivaatimuksia lajiston suotuisaan suojelutasoon pääsemiseksi. Näihin tavoitteisiin on jo kansainvälisesti sitouduttu ja Suomikin on tavoitetason hyväksynyt. Käytännön toteutuksella on jo kiire. Metsäluonnon monimuotoisuutta ei tule ainoastaan säilyttää nykyisellä tasolla, vaan metsien lajiston monimuotoisuutta tulee myös lisätä.

II JOHDANTO

Puuvarojen kasvusta myös luonnonarvojen kasvuun

Lähes puolet Suomen uhanalaisista noin 1 500 lajista on ensisijaisesti metsäisten elinympäristöjen lajeja (564). Uhanalaisselvityksessä v. 2001 on kuitenkin voitu arvioida tilanne vain noin kolmanneksella metsälajeista. Suurin syy lajien uhanalaistumiseen on metsien liian tehokas ja yksipuolinen hoito. Kaikkiaan maastamme tiedetään tähän mennessä hävinneen yli sata eliölajia, yli puolet niistä metsälajeja (64),  ja sukupuuttovelka kasvaa.

Koko eteläisessä Suomessa luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia vanhoja metsiä on jäljellä vain korkeintaan muutama prosentti pinta-alasta. Pysyvästi säilyvinä erilaisilla suojelualueilla on metsämaakunta Keski-Suomessakin vain noin 1,5-2 prosenttia metsäpinta-alasta. Lähinnä vanhojen metsien pinta-alan jatkuva väheneminen on aiheuttanut tilanteen, jossa sukupuutto uhkaa suuruusluokkaa tuhatta suomalaista metsien eliölajia (Hanski 2003), ellei niille sopivan vanhan metsän alaa tai piirteitä, lähinnä lahopuun määrää, selkeästi lisätä lähitulevaisuudessa. Tämä lisäsuojelun välttämätön tarve on yhteisesti todettu mm. Suomen allekirjoittamissa kansainvälisissä sopimuksissa (mm. sopimus biodiversiteetin säilyttämisestä) ja Etelä-Suomen metsiensuojelun tarvetta pohtineessa asiantuntijatyöryhmässä (ESSU).

Nykyiset metsiensuojelumenetelmät, esimerkiksi uusitun metsälain vaatimukset, sertifikaatit, talousmetsien pehmeämmät hoito-ohjeet, Metso-ohjelman määräaikaiset metsiensuojelusopimukset yms. eivät valitettavasti vaikuta uhanalaistumiskehitykseen juurikaan. Parhaimmillaan niillä kyetään korkeintaan hidastamaan lajien uhanalaistu-mista. Olemassa oleva sukupuuttovelka jää yhä maksettavaksi muilla toimilla.

Kymmenys metsien luontoarvoille
Tässä metsäohjelmassa esitetyillä tavoitteilla pyritään tilanteeseen, jossa välitön uhanalaistumisuhka nyt vaaravyöhykkeessä olevan lajiston pääosalta on vältetty. Vaikka tavoite ei ole helppo, se on mahdollista saavuttaa.

Tavoitteen saavuttamisen jälkeenkin 90 prosenttia (noin 1,25 milj. ha) Keski-Suomen metsien puuntuottokyvystä jäisi ihmisten käyttöön, antaisimme vain noin kymmenyksen metsistä kaikille noin 20 000:lle muulle metsiä hyödyntävälle lajille. Joillakin alueilla Suomessa vastaavaan on jo päästy, ja toisaalla siihen pyritään.

Yksikään esitelty osakeino ei yksinään riitä tavoitteeseen pääsemiseen, mutta uskomme, että yhdessä kaikilla mainituilla keinoilla voidaan yltää tavoitteeseen, metsälajiston suotuisaan suojelutasoon. Eri keinoja yhdistelemällä voidaan toivottavasti myös välttää ’mahdottomilta’ tuntuvat vaatimukset.

III  Yleistavoitteet vuosille 2004-2020

III a) Suojellut metsät

Tavoitteena on, että vuoteen 2010 mennessä Keski-Suomessa on eri tavoin suojeltuna noin 5 prosenttia ja vuoteen 2020 mennessä noin 10 prosenttia metsistä. Kymmenyksen tavoitteen tulee täyttyä kaikilla Keski-Suomen eri metsätyypeillä ja metsäkasvillisuusvyöhykkeillä.

Prosenttitavoite on välttämätön, jotta lajien säilymistä ajatellen riittävä minimipinta-ala saadaan pysyvästi säilymään metsälajistolle suotuisana. Prosenttien lisäksi on kuitenkin kiinnitettävä erityishuomio alueiden laatuun. Koska riittävän laadukkaita metsäalueita ei todennäköisesti ole mahdollista saada riittävästi suojeltua, tulee ennallistamisella olla keskeinen merkitys alueiden laadun kehittämisessä. Tällöin ennallistamiskohteiden valinta tulee tehdä huolella, jotta mm. suojelualueiden riittävä koko tulee jatkossa turvatuksi.

Sopivilla alueilla sijaitsevia kehityskelpoisia (luontaisesti syntyneitä, erirakenteisia, sekapuustoisia) metsiä kannattaa kuitenkin liittää suojeltuihin alueisiin sellaisenaan, koska ne kehittyvät luonnonmetsän kaltaisiksi itsestään, ja järeämpään ennallistamiseen verrattuna vieläpä varsin nopeasti. Kuitenkin esim. metsäpaloalueita kannattaa liittää suojelualueisiin riippumatta siitä minkä ikäistä ja laatuista alueen puusto on ennen paloa ollut.

Natura 2000 -alueisiin sisältyvien suoalueiden rannoille ja toisaalta vesistöjen rantametsiin tulee jättää riittävä suojavyöhyke nykyisten rantametsänauhojen tapaan. Suojavyöhykkeen leveyden tulee näillä alueilla olla kuitenkin yleensä vähintään 50 metriä, soiden reunoilla valuma-alueen ojitusten välttämiseksi suurempikin, jotta suojellut suot eivät kuivuisi.

III b)  Talousmetsät

1.  Luonnonarvometsät, virkistysmetsät ja metsämantereet

Suojeltujen metsien lisäksi tulee vuoteen 2020 mennessä 10 prosenttia  (noin 125 000 ha) Keski-Suomen talousmetsistä olla monikäyttömetsiä, joissa puuntuotannon lisäksi huomioidaan virkistyksen tarpeet ja monimuotoisuuden suojelu
nykyistä tehokkaammin. Pehmeillä menetelmillä (mm. ilman avohakkuita pienaukkoja lukuun ottamatta) hoidettujen metsäalueiden tulee sijoittua usein suojelualueiden läheisyyteen tai ympärille.

Yhdessä suojelualueiden kanssa luonnonarvometsät muodostaisivat laajoja kokonaisuuksia, metsämantereita. Nämä ovat lajistonsuojelua ajatellen tärkeitä, riittävän laajoja ja yhtenäisiä metsäalueita. Samalla ne ovat erinomaisia ja vetovoimaisia virkistys- ja matkailualueita, joilla vieraillaan kauempaakin. Alueille tai niiden läheisyyteen voi sijoittua myös pienimuotoista puun paikallista jatkojalostusta, jossa monikäyttömetsien ekologisesti kestävästi tuotettua puuta jalostetaan ympäristötietoisten asiakkaiden tarpeisiin.

2.  Muu suojelu talousmetsissä
Vuoteen 2020 mennessä talousmetsien avainbiotooppeja, uhanalaisten lajien kasvupaikkoja, ekoyhteyksiä yms. säilytettäviä pienkohteita tulee olla yhteensä vähintään 3 prosenttia (noin 40 000 ha) metsäpinta-alasta. Esimerkiksi vesistöjen rantoja seurailevat ekologiset yhteydet muodostavat verkoston, joka yhdistää muutoin erillisiä alueita toisiinsa. Näitä rantametsien vyöhykkeitä tulee kehittää kohti luonnontilaa riippumatta siitä millaisia niiden metsät tällä hetkellä ovat.

Pienkohteiden osalta tavoite lienee jo toteutumassa mm. Metso-ohjelman myötä. Jos Metso-ohjelman vapaaehtoiset suojelutoimet jatkossa etenevät yhtä hyvää vauhtia, saattaa talousmetsien tavoite toteutua jo reilusti etuajassa. Vaikka pienkohteet eivät yksinään voi ylläpitää metsäluonnon lajistollista monimuotoisuutta, on niillä tärkeä merkitys suojelualueiden välisillä alueilla toimivina ”askelkivinä”, jotka mahdollistavat lajien liikkumisen eri alueiden välillä. Pidemmällä aikavälillä tämäkin on lajiston säilymiselle välttämätöntä.

Vuoteen 2010 mennessä avohakkuista asema- ja ranta-asemakaavoitetuilla alueilla tulee olla luovuttu kokonaan. Näitä ihmisten lähivirkistysmetsiä tulee hoitaa jatkuvasti suuripuustoisina, ihmisten virkistyksen ja monimuotoisuuden tarpeet nykyistä paremmin huomioiden.

Metsänhoidossa erirakenteisuus (ns. jatkuva kasvatus) on tunnustettava kilpailukykyiseksi menetelmäksi ja otettava metsänhoidon neuvonnassa yhtäläiseksi mahdollisuudeksi muiden käytäntöjen kanssa. Vuoteen 2020 mennessä ilman avohakkuita tapahtuvan metsänkasvatuksen tulee yleistyä.

Keski-Suomessa on ojitettu enemmän kuin muissa maakunnissa. Ojitusten, etenkin kunnostusojitusten vähentäminen ja toisaalta toteuttaminen harkitummin ekologian kannalta vähentäisi paikoin hyvinkin huomattavaa typen ja fosforin kuormitusta vesistöihin. Metsien nykyinen käsittely avohakkuineen aiheuttaa myös terveydellisiä vaikutuksia lisäämällä elohopean kulkeutumisen ja muuntumisen kautta osaltaan petokalojen metyylielohopeapitoisuuksia.

Myös kesähakkuista lintujen pesintäaikaan on luovuttava. Uusia metsäautoteitä ei enää tule rakentaa. Lahopuun määrä tulee nostaa moninkertaiseksi, vähintään 20 kuutiometriin hehtaarilla.

IV  Erityistavoitteet eri omistajaryhmille

IV a) Valtion maat

Valtiolla on jo solmimiensa kansainvälisten sopimustenkin vuoksi erityinen vastuu lajistonsuojelussa. Lisäksi valtionmaiden suojelussa mahdollinen taloudellinen menetys ei kohdistu yksittäiseen omistajaan, vaan tasapuolisesti kaikkiin suomalaisiin. Suojelun rahallinen korvaaminen ei valtionmaiden osalta ole kynnyskysymys suojelulle. Siksi valtionmaiden suojelutavoite on huomattavasti muita omistajaryhmiä suurempi. Tavoitteena on, että Keski-Suomessa valtion metsäalueista on nykyisten (vuosi 2004) suojelualueiden lisäksi suojeltu vähintään 30 % (noin 30 000 ha) lakisääteisesti vuoteen 2020 mennessä, eikä muitakaan valtion metsäalueita pirstota pysyvillä rakenteilla.

Suojelualueiden osuutta valtion metsissä on nostanut ja nostaa luonnollisesti niiden lisääntyminen ostoilla ja maanvaihdoilla muiden omistajaryhmien metsistä. Ennallistamisella on tärkeä merkitys laajempien suojelukokonaisuuksien luomisessa.

Alue-ekologisten suunnitelmien päivityksissä on erityisesti lisättävä ekologisten käytävien määrää ja kehitettävä niiden luontolaatua ja yhtenäisyyttä. Yhteistyöllä muiden omistajaryhmien kanssa parannetaan erityisesti ekologisten käytävien ja                  -vyöhykkeiden jatkuvuutta eri omistajaryhmien välillä.

IV  b) Yhtiöt, yhteisöt, kunnat ja seurakunnat

Suojellun metsäpinta-alan tulee näiden suurten maanomistajien alueilla olla noin 10-20 prosenttia  (30 000 ha – 60 000 ha) vuonna 2020. Osan suojelluista alueista tulee olla monikäyttömetsiä, joilla yhdistetään mm. virkistyksen, matkailun ja monimuotoisuuden suojelutavoitteet. Lisäsuojelun tulee kohdistua ennen kaikkea edustaviin ja nopeasti kohti luonnontilaa palautumassa oleviin metsiin, mutta ennallistamisen avulla myös entisten suojelukohteiden läheisyyteen.

Ihmisten lähivirkistysalueiden määrää on lisättävä tuntuvasti. Virkistysalueilla on käytettävä vain pehmeitä metsänhoitomenetelmiä. Esim. avohakkuita ja maanmuokkausta ei virkistysalueilla enää tehtäisi. Alue-ekologisen suunnittelun tulee laajentua kaikkien mainittujen omistajaryhmien käyttöön, ja suunnitelmat tehdä naapurialueet huomioiden yhtenäisiksi.

IV c) Yksityiset metsänomistajat

Metso-ohjelmalla ja sen jälkeisillä vapaaehtoisilla suojelutoimilla tulee saavuttaa nykyiset suojelualueet ja -ohjelmat mukaan lukien vähintään noin 5 %:n (noin 45 000 ha) suojelupinta-ala vuoteen 2020 mennessä. Ala koostuisi pääosin pienehköistä kohteista, jotka sijoittuisivat usein entisten suojelualueiden läheisyyteen ja muodostaisivat näin mielekkäitä kokonaisuuksia.

Suojelusta aiheutuvat taloudelliset menetykset on korvattava. Metsäneuvonnassa alueiden vapaaehtoisesta suojelusta tulee tulla tasa-arvoinen vaihtoehto erityyppisille hakkuille.

Vesistöjen (purot, joet, lammet, järvet) rantoja seurailevien ekologisten yhteyksien on jatkuttava yhtenäisinä eri omistajien alueilla. Niiden on myös kehityttävä jatkuvasti
kohti luonnontilaa. Pehmeämpien ja monimuotoisempien metsänkäsittelytapojen tulee yleistyä. Maanomistajalla tulee myös olla oikeus hankkia metsäneuvontansa parhaaksi katsomaltaan taholta, ilman nykyisenkaltaisia veroluontoisia, käytännössä lähes pakollisia maksuja.

V  Ohjelman yhteiskunnallisia ja taloudellisia vaikutuksia

Keski-Suomen vuosittaiset hakkuumäärät ovat viime aikoina säännöllisesti alittaneet vuotuisen kasvun noin 10-20 prosentilla. Näin ollen kymmenen prosentin vähennys mahdollisessa hakkuumäärässä ei periaatteessa haittaa nykyisen tasoista puunkäyttöä tulevaisuudessakaan. Tämä ei kuitenkaan päde kuuseen, jonka vuosittaiset hakkuut ovat jo pitkään ylittäneet kasvun. Osaltaan juuri tämä varttuneisiin kuusikoihin voimakkaasti kohdistunut hakkupaine on luonut tilanteen, jossa monet kuusivaltaisten vanhojen metsien lajit ovat uhanalaistuneet. Suurimmat suojelupaineet kohdistuvat siten osittain samoihin vanhoihin kuusikoihin, joista teollisuuskin on kiinnostunut.

Kuusen osalta teollisuuden nykyisen suuren käyttökapasiteetin säilyttäminen edellyttänee jatkossa yhä lisääntyvää tuontia. Tämä tuontikehitys on ollut näkyvissä jo pidemmän aikaa, mutta lisäsuojelu todennäköisesti nopeuttaisi kehitystä. Kokonaisuutena katsoen tämän metsäohjelman toteuttamisen vaikutukset teollisuuden puunsaannille olisivat vähäiset.

Metsien monikäyttö tukee lajien säilymistä ja antaa työtä
Keski-Suomen työllisyyteen esitetyn kaltaisella lisäsuojelulla ei pidemmällä aikavälillä olisi negatiivista kokonaisvaikutusta. Metsätalouden yhä jatkuva koneellistuminen ja automatisointi on jo pudottanut alan työpaikkojen määrä murto-osaan entisestä, vaikka tuotantomäärät ovat samaan aikaan jopa moninkertaistuneet.

Tuotantomäärien kasvattamisen perustaminen jatkossa oleellisesti kotimaisen puun runsaaseen lisäsaantiin ei ole realistista. Jo nyt oleellinen osa kapasiteetin tarvitsemasta raakapuusta tuodaan ulkomailta (koko Suomessa lähes neljännes, 23 %). Vain puunjalostusasteen tuntuva nostaminen energiasektorin ohella voi lisätä metsätalouden työpaikkojen kokonaismäärää.

Matkailu- ja virkistyspalvelut ovat olleet eräs nopeimmin kasvavia aloja viimeisen vuosikymmenen aikana, eikä kehitykselle ole toistaiseksi näkyvissä loppua. Laadukkaat suojelualueet ja niiden yhteyteen liittyvät palvelut voivat tuoda työtä erityisesti syrjäseuduille, joiden kehitystä metsätalouden koneistuminen on eniten heikentänyt. Myös laajat ennallistamistoimet uusilla suojelualueilla luovat työpaikkoja erityisesti metsäammattilaisille.

Talouspuun laatua parannettava mm. puusepänteollisuudelle
Pitkälle jalostettujen tuotteiden ekologinen tuottaminen voisi luoda yhä lisää työpaikkoja monikäyttömetsien yhteyteen. Tähän Suomessa ei ole enää perinteitä, ja alan innovatiivisuus ja uusi yritteliäisyys olisikin luotava lähes tyhjästä. Tämä vaatii panostusta alan kehittämiseen. Jatkossa siirtyminen vähän jalostettujen massatuotteiden viennistä kohti jalostusasteen nostoa on Suomessa välttämätöntä. Metsien lisäsuojelu Keski-Suomessakin poikisi todennäköisesti enemmän uusia työpaikkoja kuin mitä sen yhteydessä menetettäisiin.

Metsätalouden kannatettava ilman valtion tukeakin
Uusien suojelualueiden hankinnan rahoituksessa tulee osittain pyrkiä ”aiheuttaja maksaa” periaatteen toteuttamiseen myös metsien monimuotoisuuden säilyttämisessä. Toisaalta nykyinen valtion tuki metsätalouden tehostamiseen on noin kymmenkertainen verrattuna valtion panostukseen monimuotoisuuden suojeluun. Tämän resurssin uudelleenjärjestelyillä voidaan helposti ja ilman lisämenoja valtion budjettiin rahoittaa edellä esitetyn kaltainen metsiensuojeluohjelma myös muissa Etelä-Suomen ja Pohjanmaan maakunnissa.

VI  Toteutus kiireellinen

Tämän metsäohjelman toteutus tulee aloittaa viipymättä. Jokainen viivästys todennäköisesti lisää ohjelman kustannuksia ja vähentää tavoitteeseen pääsemisen mahdollisuuksia. Metsäverotuksen muutos kiristää metsäluonnon asemaa vuoteen 2006 saakka. Olemassa olevia vanhoja arvometsiä ei ole enää varaa menettää. Näiden viimeisten lajistoytimien hävitessä menetetään joka hetki mahdollisuuksia luontoarvoiltaan laadukkaiden metsien ja näiden lajiston helppoon säilyttämiseen. Jos ja kun alueita on uudelleen luotava, on tie pitkä ja kallis, ja moni laji ehtii kadota ennen kuin ennallistetut alueet kasvavat riittävästi luonnonmetsän piirteitä sisältäviksi uusiksi lajistoytimiksi.

Toteutuksen ensimmäiseen vaiheeseen voidaan astua meneillään (vuonna 2004) olevan Keski-Suomen maakuntakaavoituksen yhteydessä. Ensi vaiheessa tulee turvata tunnettujen arvokohteiden säilyminen (kts. SLL:n Keski-Suomen piirin ja Keski-Suomessa toimivien lintutieteellisten yhdistysten Keski-LuMo -esitys 25.2.2004). Saman aikaisesti on aloitettava muiden edellä esitettyjen toimien valmistelu.

Arvokohteiden kartoitus tulee aloittaa valtion, kuntien, seurakuntien, yhtiöiden ja yhteisöjen alueilla. Löydettyjen arvokohteiden hakkuista tulee pidättäytyä. Alue-ekologisten suunnitelmien uusiminen valtion mailla ja aloittaminen muiden omistajaryhmien alueilla tulee ottaa suunnitteluun mahdollisimman pian. Riittävä panostus yksityismaiden vapaaehtoiseen suojeluun tulee taata ympäristökeskusten ohjaavalla lisärahoituksella ja myös Metso-ohjelman päättymisen jälkeisenä aikana.

Lopuksi

Keski-Suomi ei metsämaakuntana ole edellä kuvatuilla toiminta-alueilla ollut edelläkävijä, mutta tulevaisuudessa se voisi sellainen olla, ja hankkia samalla myönteisen metsäimagon. Nykyistä aidommin luonnon kannalta kestävä puuhun perustuva talous antaa monilla osa-alueilla sellaista kilpailukykyä, johon useimmilla muilla puuntuotantoalueilla on paljon pidempi matka.

Edellä kuvatuilla tavoilla Keski-Suomen metsiin saataisiin ’puupeltojen’ ja kokonaan rauhoitettujen alueiden ohella  kohteita, joissa teollinen puuntuotanto lomittuu pehmeämmän metsätalouden alueiden kanssa, ja ne puolestaan suojelu-, virkistys- ja retkeilypainotteisten alueiden kanssa. Samalla aukeaisi mahdollisuus toisenkin suuren sertifiointijärjestelmän (FSC) valintaan.

Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piirin hallitus 21.9.2004

—-
VII Sanojen määritelmiä

Alue-ekologinen suunnittelu  Valtion mailla Metsähallituksen harjoittama maankäytön suunnittelujärjestelmä, jonka tavoitteena on turvata luonnon monimuotoisuuden säilyminen talousmetsäalueilla.

Biodiversiteetti eli elollisen luonnon monimuotoisuus   Elollisen luonnon kaikki vaihtelu yksilöiden geeneistä lajeihin ja näiden muodostamiin eliöyhteisöihin. Usein monimuotoisuuteen katsotaan sisältyvän myös geodiversiteetti eli geologisiin luonnonmuodostumiin liittyvä vaihtelu.

Biotooppi  Elinympäristö, jossa tärkeimmät ympäristötekijät ovat samankaltaisia.

Ennallistaminen Luonnontilaltaan muuttuneen alueen, kuten käsitellyn metsän tai ojitetun suon, palauttaminen eri toimenpitein kohti luonnon- tai sen kaltaista tilaa.

Habitaatti  Paikka, jossa eliö elää ja jonka se vaatii elinympäristökseen. Habitaattia luonnehditaan usein vallitsevien biologisten tai fysikaalisten ominaisuuksien mukaan.

Jatkuva kasvatus  Metsän hoitomalli, jossa metsiä kasvatetaan erirakenteisina ja eri-ikäisinä. Hakkuissa poistetaan yksittäisiä puita tai pieniä puuryhmiä, joiden tilalle uudistuu uusia puita. Tavoitteena on matkia sellaisen metsän luontaista kehitystä, jossa ei esiinny laaja-alaisia häiriöitä kuten voimakkaita metsäpaloja. Jatkuva kasvatus takaa avohakkuisiin ja alaharvennuksiin perustuvaa perusmetsätaloutta paremmin esimerkiksi metsäisyyden ja maisema-arvojen säilymisen, mutta ei takaa esimerkiksi lahopuulajien menestymistä.

Lahopuu  Erilainen ja eriasteisesti lahonnut lahopuu on elinehto arvioiden mukaan jopa 5 000 metsälajille Suomessa. Lahopuuta käytetään usein synonyyminä kuolleelle puulle. Tämä sisältää esimerkiksi kelot, jotka eivät välttämättä ole lahonneita.

Metsähallitus  Valtion metsiä hallinnoiva liikelaitos.

Metsämanner  Mahdollisimman yhtenäinen, mieluiten yli 50 neliökilometrin laajuinen metsävaltainen alue, joka pyritään säilyttämään pirstovan maankäytön ulkopuolella ensisijaisesti kaavoituksen keinoin. Metsämantereet tarjoavat elinmahdollisuuksia mm. suurpedoille ja kanalinnuille. Lisäksi niihin on usein perusteltua keskittää myös varsinaisia metsiensuojelutoimia.

Metsäsertifiointi Vapaaehtoinen järjestelmä, jossa omistaja sitoutuu noudattamaan tiettyjä ekologisia ja sosiaalisia vaatimuksia harjoittaessaan metsätaloutta. Vastineeksi hän saa sertifikaatin eli todistuksen metsänhoidon tasosta. Sertifiointijärjestelmiä on useita, ja eri järjestelmien pätevyydestä kiistellään.

Metsäverotus  Vuodesta 2006 alkaen metsää verotetaan Suomessa puun myyntitulojen mukaan, kun aiemmin metsää on verotettu pinta-alan mukaan.

Reunavaikutus  Ympäröivän alueen ympäristötekijöiden ja eliöstön vaikutus metsäluontoon metsän reunassa. Reunavaikutus on lisääntynyt voimakkaasti metsäalueiden pirstoutuessa hakkuiden, metsäteiden, voimajohtojen ja muun ihmistoiminnan seurauksena. Reunavaikutus on haitallinen osalle metsälajeista. Reunavyöhyke sallii esimerkiksi eräiden petoeläinten tunkeutua alueille, joista ne muuten puuttuisivat. Reunavyöhyke muuttaa myös metsän pienilmastoa jopa 100 metrin säteellä.

Suotuisa suojelun taso  Euroopan unionin luontodirektiivissä määritelty luontotyyppien ja lajien suojelun tavoitetaso, joka tulee säilyttää Natura 2000 -verkoston sekä muiden kansallisten toimenpiteiden avulla. Tavoite sisältää itsessään arvokkaiden kohteiden suojeluvelvollisuuden ohella myös ennallistavan näkökulman eli suojelutaso on palautettava suotuisaksi tarvittaessa ennallistavien toimien avulla. Luontodirektiivin ja Suomen luonnonsuojelulain määritelmät suojelun suotuisalle tasolle eroavat jossakin määrin toisistaan.

Uhanalainen laji  Eliölaji, joka lyhyellä tai pidemmällä ajanjaksolla on vaarassa hävitä Suomesta. Uhanalaiset lajit jaetaan luokkiin sen perusteella, miten nopeasti niiden arvioidaan häviävän, jos korjaavia toimenpiteitä ei tehdä. Luokat ovat Äärimmäisen Uhanalainen (CR, kuten valkoselkätikka), Erittäin Uhanalainen (EN, kuten karvakukkajäärä), ja Vaarantunut (VU, kuten liito-orava ja maakotka). Lisäksi määritellään Silmälläpidettävät (NT, Near Threatened, kuten kuukkeli ja kaakkuri) sekä alueellisesti uhanalaisia lajeja; jälkimmäisiä ovat esimerkiksi Etelä-Suomessa harvinaistuneet metsälajit, jotka vielä menestyvät pohjoisempana. Mainittujen lajien tilanne on uhanalaisluokituksesta v. 2001.

Vanha metsä  Metsä, jonka keski-ikä on selvästi yli normaalin talousmetsän uudistushakkuuiän. Kuusella ja männyllä uudistushakkuuikä on noin 100 vuotta, koivulla 70. Myös kutsumanimi luonnontilaiselle tai sen kaltaiselle metsälle, mutta vanha metsä voi olla mitä tahansa täysin luonnontilaisen ja tavanomaisen talousmetsän väliltä.

Virkistysmetsä  Maakunta-, yleis- ja asemakaavoissa virkistys- ja retkeilykäyttöön kaavamerkinnöillä VR, VL tai V varattuja virkistysmetsiä. Alueiden maankäyttöä ohjataan kaavamääräyksien avulla. Useimmilla alueilla harjoitetaan eriasteista metsänkäsittelyä.