Urho Kaleva Kekkonen (1900-1986), Suomen historian pitkäaikaisin presidentti, liittyi Lapin luonnonsuojeluyhdistyksen ainaisjäseneksi vuonna 1971. Ainaisjäsenyys maksoi tuolloin 50 markkaa. Piirin arkistosta löytyy Urho Kekkosen 2.12.1970 allekirjoittama kirje, jossa hän pyysi liittymistä jäseneksi ja laskun lähettämistä hänelle. Kekkonen oli huolissaan Lapin metsistä ja kirjoitti mm. ’myllykirjeen’ 28.5.1970 metsähallituksen silloiselle pääjohtajalle Antero Pihalle. Kirjeessä hän toteaa seuraavaa: ’Minulla on jo jonkin aikaa huoli Lapin kelohonkien kohtalosta. Niitä kyllä siellä riittää, se on selvä, mutta niiden rajoittamaton käyttö aiheuttaa sen, että kerran tulee loppu ja silloin ei Lappi ole enää Lappi.’
Kekkonen oli ahkera Lapinkävijä ja erämies. Hän vietti Lapissa talvilomia vuosittain 1956 lähtien ja hiihdätti ryhmäläisiään aivan näännyksiin asti pitkin Itä-Lapin kairoja. Hiihtovaellukset saattoivat olla 1970 –luvulla 300-400 km pituisia ja päivämatkat 50 km mittaisia. Kalastus oli Kekkoselle enemmän kuin harrastus. Presidentin viran hoidossa kalastuksesta tuli merkittävä osa politiikkaa, kun valtiovieraita vietiin kalaan eri puolille Suomea. Tarinoiden mukaan Kekkosta saatiin maanitella pois veden ääreltä, ja hän halusi olla joukon paras kalamies. Kalastusporukan muut jäsenet oppivat nopeasti ettei Kekkosen kanssa kalastaessa tohtinut saada presidenttiä parempaa saalista, myös kalanperkuu jäi muiden tehtäväksi.
Pääministerinä toimiessaan Urho Kekkonen oli merkittävässä roolissa päätettäessä Kemijoen valjastamisesta sekä suurten tekojärvien Lokan ja Porttipahdan perustamisesta. Kekkosen suunnitelmat juontavat juurensa teollistamiskomitean tavoitteista 1949. Samana vuonna oli valmistunut ensimmäinen pato Kemijoen suulle, Isohaaran voimala, jonka rakentajana oli Pohjolan Voima. Kekkosen esitys valtionyhtiön perustamisesta Kemijoen valjastamiseksi ei edennyt aivan kivuttomasti. Valtiovarainvaliokunta ryhtyi vastustamaan valtionyhtiön perustamista. Pääministeri Kekkonen piti voimakkaan puolustuspuheen valtionyhtiön perustamisen puolesta ja Kekkosen esitys voitti eduskunnassa äänestyksen 124-58 (2.12.1952). Päätöksen seurauksena Suomen suurin lohijoki ja Lapin tuottoisin kalavesi ’Sompion kala-aitta’ uhrattiin vesivoiman alttarille.
Kemijoki Oy perustettiin vuonna 1954 ja yhtiön ensimmäinen voimalaitos Petäjäskoski valmistui 1957. Tämän jälkeen voimaloita rakennettiin Kemijokeen sarjatyönä, uusi laitos valmistui joka toinen vuosi. Kemijärven säännöstely alkoi 1966 ja Lokan tekojärvi valmistui 1967, Porttipahta pari vuotta myöhemmin, 1970. Tällä hetkellä Kemijoen varressa on 22 voimalaa ja suunnitteilla on edelleen yksi voimala lisää, Sierilän säätövoimala Sieriniemeen. Yhdessäkään voimalassa ei ole toimivia kalateitä, ainoastaan Isohaaran voimalaan on myöhemmin 1990-luvulla lisätty jonkinlainen kalatie. Myöskään Sierilän voimalaan ei ole suunniteltu kalateitä. Niinpä, kalanperkuu jäi muiden tehtäväksi.
Lokan ja Porttipahdan tekojärvien alta pakkosiirrettiin yli 600 ihmistä. Aaltojen alle jäi muun muassa Euroopan suurin aapasuo Posoaapa. Vesimassa peitti alleen myös 200 000 kuutiometriä puita, joiden hakkaamiseen Metsähallitus olisi ollut vailla valtion varoja. Kemijoen veden elohopeapitoisuudet kohosivat korkeiksi tekojärvien täyttövaiheessa, kun suoturve ja puiden biomassa alkoivat hajota vedessä vapauttaen samalla metyylielohopeaa. Metyylielohopea rikastuu ravintoketjussa, ja sitä kertyy erityisesti petokalojen lihaksiin. Lokan petokalakannat olivat vuosikymmeniä syömis- ja myyntikiellossa liiallisten elohopeapitoisuuksien vuoksi. Nykyisin elohopeapitoisuudet ovat laskeneet niin, että vain yli 5 kg painavien haukien pitoisuudet ovat yli 1 mg/kg, ja ne ovat siis ihmisravinnoksi kelpaamattomia. Kekkosen kalanperkeet muuttuivat siis ongelmajätteeksi.
Lokka ja Porttipahta -tekojärvien ympäristövaikutukset olivat myös merkittävä ponne Lapin luonnonsuojeluyhdistyksen perustamiselle 1970-luvun alussa, mutta luonnonsuojelutoimintaa on toki Lapissa ollut jo ennen yhdistyksen perustamista. 1960-luvun alussa Suomen Luonnonsuojeluyhdistys ehdotti yhdessä Suomen Ladun kanssa kansallispuiston perustamista Koilliskairan alueelle. Tästä aloitteesta Metsähallitus perusti Saariselän retkeily- ja tunturialueen. Maita rauhoitettiin 900 km2 Inarin ja Luiron metsänhoitoalueista. Myöhemmin siihen liitettiin alue Jaurujoen laaksosta. Kansallispuisto perustettiin kuitenkin vasta vuonna 1983 Savukosken, Sodankylän ja Inarin kuntien alueelle. Sitä ennen käytiin tiivistä keskustelua Koilliskairan metsähakkuista ja kädenvääntöä suojelualueiden tarpeellisuudesta. Puiston pinta-ala jäi jonkin verran pienemmäksi kuin mitä luonnonsuojeluyhdistyksen esitys 1970 –luvulla oli. Puisto nimettiin Urho Kekkosen kansallispuistoksi presidentti Urho Kekkosen työn kunnioittamiseksi ja Lapin tunturi- ja metsäluonnon säilyttämiseksi. UKK-puisto on Suomen toiseksi suurin kansallispuisto ja myös toiseksi suosituin retkikohde Suomessa.
Tämä oli siis tarina Kekkosen ainaisjäsenyydestä. Hän on todellakin jättänyt Lapin luontoon lähtemättömän jäljen!