Lausunto Herttoniemen aluesuunnitelman luonnosversiosta

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys, Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa sekä Uudenmaan piiri ovat antaneet yhteisen lausuntonsa Herttoniemen aluesuunnitelman luonnosversiosta.

Vaikka edelliseen luonnokseen nähden on tehty parannuksia luontoarvojen suhteen, luonnoksesta edelleen löytyy ongelmia, joiden korjaamista vaadimme. Luonnoksen ongelmat liittyvät luonnon monimuotoisuuden riittämättömään vaalimiseen, arvometsien hoitoluokan liian vähäiseen käyttöön, yksipuolisiin maisemanhoitopainotuksiin sekä liian suuren metsäpinta-alan esittämiseen mahdollisina luonnonhoidon eli metsänhakkuiden ja -hoitotoimien kohdealueina.

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Asia: Lausunto Herttoniemen aluesuunnitelman luonnosversiosta (syyskuu 2020)

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys, Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa sekä Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ovat 9.10.2019 kommentoineet yhteisellä lausunnolla suunnitelman edellistä versiota.

Kiitämme kaupunkia uudesta nähtävilläolokierroksesta sekä edelliseen luonnokseen tehdyistä muutoksista. Kiitoksen ansaitsevat muun muassa hoidon ulkopuolelle jätettävien metsien määrän lisääminen, rantaraitista luopuminen Kivinokan vanhassa metsässä, Mäenlaskijantien viereiseen mäntymetsään suunnitellun ylimääräisen ulkoilutien karsiminen ja alueen purojen, etenkin Mustapuron puroluonnon ja lajien elinympäristöjen parantaminen.

Suunnitelmaan on kuitenkin jäänyt eräitä vakavia ongelmia, jotka edellyttävät korjaamista. Suurimmat ongelmat liittyvät luonnon monimuotoisuuden riittämättömään vaalimiseen, arvometsien hoitoluokan liian vähäiseen käyttöön, yksipuolisiin maisemanhoitopainotuksiin sekä liian suuren metsäpinta-alan esittämiseen mahdollisina luonnonhoidon eli metsänhakkuiden ja -hoitotoimien kohdealueina.

Yleistä aluesuunnitelman lähtökohdista

Suunnittelualue on liian suuri niin asukkaiden, järjestöjen kuin kaupungin kannalta. Laajuus heikentää vuorovaikutusta, mikä näkyy suunnitelmassa ja lopulta myös sen jatkosuunnitelmissa sekä toteutuksessa.

Vuorovaikutuksen tärkeä tehtävähän on tuoda suunnittelijoiden tietoon heiltä piiloon jääneitä asioita ja kohteita, jotka esimerkiksi alueen asukkaat ja luontojärjestöt usein tuntevat hyvin.

Ainoa positiivinen asia laajassa suunnittelualueessa on, että se mahdollistaisi pohdinnat muun muassa Itäväylän estevaikutusten lieventämisestä. Niihin aluesuunnitelma ei kuitenkaan riittävästi tartu.

Aluesuunnitelma siirtää nykymuotoisena liian paljon olennaisia ratkaisuja virkamiespäätöksellä hyväksyttäviin luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmiin. Luontojärjestöt näkevätkin välttämättömänä sen, että jatkossa luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmat hyväksytään kaupunkiympäristölautakunnassa.

KOMMENTIT ALUESUUNNITELMAN SELOSTUSOSAAN 2.5.1 Luontoarvot ja rauhoitetut luontokohteet

Sivun 24 listausta keskeisistä arvoista on syytä täydentää Länsi-Herttoniemen metsäselänteen huomattavilla METSO-arvoilla, joita todentavat lajistonäkökulmasta useat alueelle rajatut arvokkaat kääpäalueet. Maininnan ja kartallisen esityksen ansaitsee myös selänteen pohjoisosassa sijaitseva Länsi-Herttoniemen metsäalue (21 ha), jonka Uudenmaan liitto on todennut vähintään maakunnallisesti arvokkaaksi.

3.1.1 Kulttuuripiirteiden kehittäminen

Kulttuuripiirteiden turvaaminen ja kehittäminen on tärkeä tavoite. Suunnitelmassa on silti selvästi nykyistä paremmin tunnistettava ne tilanteet, joissa kulttuuriarvot ja metsäiset luontoarvot vaativat harkittua yhteensovittamista. Selkeä ongelma-alue ovat Länsi-Herttoniemen metsäselänteellä sijaitsevat niityiksi ja niittymäisiksi kunnostettavat, osin jo metsiksi kehittyneet alueet. Näiden problematiikkaa sekä arvojen yhteensovitusta on käsitelty syvällisemmin hankkeiden kommentoinnissa.

Toinen ilmeinen konfliktipinta liittyy Strömsin kartanon vanhojen niittyjen kehittämiseen avoimina kulttuuriympäristöinä Mustanpuron ympärillä. Samaan aikaan puron reunoille on selkeä tarve kehittää puron eliöille tärkeää varjostavaa kasvillisuutta, mukaan lukien pensaat ja puusto. Avoimuudesta tinkiminen puron reunoilla on pieni menetys, kun samalla parannetaan puron monimuotoisuutta ja kalojen, muun muassa taimenen elinolosuhteita.

3.1.2 Luontoarvojen vaaliminen

Luontojärjestöt ovat jo edellisessä lausunnossaan todenneet suunnittelualueen luontotietopohjan olevan vakavasti epätasapainossa. Viikin reuna-alueet on selvitetty kohtalaisen hyvin niin luontotyyppien (mm. METSO-arvot) kuin useiden lajiryhmien osalta. Sen sijaan suunnittelualueen itä- ja kaakkoisosan luontokohteet tunnetaan paljon puutteellisemmin. On sääli, että aluesuunnitelman teon yhteydessä ei ole haluttu teettää täydentäviä luontoselvityksiä. Jatkossa tällaisten tarve tulisi miettiä jo aluesuunnitelman käynnistymisvaiheessa.

Roihuvuoren ympäristön viheralueet ovat luontotietojärjestelmässä metsäisen luontotiedon osalta selvästi aliedustettuja ja -selvitettyjä. Luontoarvoiltaan merkittäviä lehtoja löytyy ainakin Hiidenkirnujenrinteeltä sekä Tammisalon kanavan pohjoispuoliselta alueelta, ja muita metsäluontoarvoja sisältäviä kuvioita Roihuvuoren rinneselänteeltä.

Eri lajit eläimistä putkilokasveihin ja sieniin vaativat erilaisia elinympäristöjä, minkä takia metsissä tulee vaalia luonnon monimuotoisuutta sekä erityyppisiä kasvupaikkoja ja pienilmastoja.

Arvokohteiden ja uhanalaisten lajien lisäksi on huomioitava myös tavallisten lajien kuten siilien, kettujen, mäyrien, rusakoiden, yleisten hyönteisten sekä lintulajien ruokailu, lepo, pesiminen ja poikasten hoitamien. Niiden kannalta aivan keskeisiä ovat esimerkiksi tiheiköt ja erilaiset suojaiset paikat.

Luontokartoituksia ja kansalaisten havaintojen keräämistä tarvitaan lisää, että saadaan hyvä käsitys alueen metsien ja muun luonnon lajeista ja elinympäristöistä. Samalla saadaan lisää tietopohjaa, mitkä kohteet kannattaa jättää hoidon ulkopuolelle tai käsitellä niitä varovasti elinympäristöjä heikentämättä.

Tekeillä oleva Helsingin uusi LUMO-ohjelma nostaa esiin lajien elinolosuhteiden parantamisen. Tätä tematiikkaa olisi hyvä miettiä tarkemmin myös aluesuunnitelmassa.

3.2.3 Ekologisten verkostojen kehittämisen tavoitteet

Ekologisten verkostojen kehittämisen tavoitteissa on paljon ansiokasta, mutta niistä on perusteltua jalostaa vieläkin monipuolisempi ja konkreettisempi. Alla on lueteltu joukko täsmennyksiä sekä suunnittelussa huomioitavia näkökulmia.

Siniverkosto

Mustapuroa varjostavan kasvillisuuden parantaminen on paikallaan Strömsinlahden puistossa meren ja Tulisuontien välillä. Myös uoman umpeenkasvua tulee torjua harkituilla toimilla. Aluesuunnitelman selostuksen liitteessä, Mustapuron ja Marjaniemenpuron luontoarvojen kartoituksessa (tekijä Silvestris luontoselvitys Oy) todetaan, että niittyuoma Tulisuontien alapuolella olisi kohtuullisen hyvä taimenten elinalueeksi etenkin viileän veden aikaan, mikäli uoma ei olisi niin umpeenkasvanut. Hoitosuositus kehottaa istuttamaan puron varrelle varjostavia pensaita ja puita hillitsemään uoman umpeen kasvua. Uomassa olevaa liiallista kasvillisuutta on tarpeen poistaa, kunnes varjostus alkaa luontaisesti vähentää umpeenkasvua.

Lisäksi puroja varjostava kasvillisuus säätele veden lämpötilaa ja valaistusolosuhteita niin, että ne ovat puron kasveille ja eläimille suotuisia. (https://www.sll.fi/app/uploads/2018/08/pienvesiopas_2009.pdf)
Aluesuunnitelmaan kuuluvan puro-osuuden kunnostaminen kannattaa suunnitella ja toteuttaa Virtavesien hoitoyhdistyksen kanssa.

Siniverkoston tavoitteissa ja kehittämisessä on syytä huomioida, että Helsingin yliopiston Viikin opetustilalta peräisin olevan lannan varastoiminen pellolle on vuosia aiheuttanut Viikintieltä lampareiden ja kosteikkojen kautta Saunalahdelle johtavan ojan rehevöitymistä. Oja sijaitsee suunnittelualueen pohjoisosassa metsän ja pellon välissä. Tämä luonnonsuojelullinen ongelma on vihdoin aika ratkaista. Pitkä oja on muun muassa monin kohdin sammakoiden kutualuetta, sorsat pesivät sen varrella, ojan matkalle osuu luonnonsuojelualueita ja lopuksi se laskee Vanhankaupunginlahdelle.

Porolahden lammikoissa ja kosteikoissa elää runsaasti sammakoita. Sammakot tulee kartoittaa ja huomioida aluesuunnitelman hanke-esityksissä.

Porolahdessa Tammisalon kanavan rakennetuilla, nyt paljailla rannoilla tulee lisätä luontoarvoja ja palauttaa niitä luonnonkaltaiseen tilaan niin, että linnut sieltä suojaa. Tämä hyödyttäisi muitakin eliöryhmiä, kuten hyönteisiä ja lisää näin luonnon monimuotoisuutta alueella.

Metsä- ja puustoinen verkosto

Myös yritysalueen läpi johtavaa viheryhteyttä Herttoniemen kartanon alueelta Roihuvuoren metsäselänteelle tulee vahvistaa puuistutuksen Asentajanpuistossa ja Valurinpuistossa. Asentajanpuiston metsäpuistoa tulee vaalia metsäisenä. Yritysalueella nähdään toistuvasti kettuja, rusakoita ja muita piennisäkkäitä. Alueen joutomaat ovat myös lintujen suosiossa.

Metsä- ja puustoisen verkoston tavoitteissa ja kehittämisessä on syytä huomioida Länsi- Herttoniemen pihojen sekä niiden välisten ja katujen varsien pienten metsiköiden puuston ikääntyminen ja nuoren puuston puuttuminen. Esimerkiksi tonttien omistajia ja vuokralaisia kannattaa ohjata puiden istuttamiseen.

Yhdistykset ovat tyytyväisiä Metsä- ja puustoinen verkosto -kartalla (kuva 41) esitettyyn verkoston katkoskohtien vahvistamiseen esimerkiksi askelkivillä Viikin metsissä ja vihersillalla vihersormessa Viikintien yli ja Roihuvuoren koillispuoleisesta metsästä Myllypuron viheralueelle Itäväylän yli. Kannustamme myös toteuttamaan nämä kolme esitystä.

Itäväylän estevaikutusta on vähennettävä luonnon kannalta tehokkaammin kuin mitä aluesuunnitelmassa esitetään. Yhdistykset kannattavat vihersillan ja eläimille tarkoitettujen alikulkujen rakentamista. Myös puustoisia viheryhteyksiä on syytä vahvistaa muun muassa Konemestarinkadun ja Susitien, Valurinkadun ja Oravatien, Muuntajankadun ja Siilitien sekä Roihuvuoren metsäselänteen ja Roihupellon välillä.

3.3. 3 Luonnon- ja maisemanhoito

Luonnon- ja maisemanhoidon yleiset tavoitteet ovat kehittyneet edellisestä luonnoksesta, joskin niihin on jäänyt edelleen jäänteitä vanhemmasta, metsien ylihoitoon kannustaneesta ideologisesta vaiheesta. Esimerkkinä se, että tavoitteissa todetaan, että tiheikköjä jätetään metsien sisäosiin. Järkevämpää olisi todeta, että tiheikköjä annetaan olla ja kehittyä kaikkialle sinne missä ei ole erityistä perustetta niitä hoitaa tai poistaa.

On hyvä, että erilaisten harvennushakkuiden pohjustamisen sijasta myönnetään se, että tärkein valtapuuston hoitokäytäntö suunnittelualueella on jatkossa yksittäisten puiden tai muutaman puun muodostamien puuryhmien poiminta. Tämä on realiteettien tunnustamista sekä välttämätön linjaus kaupungin metsänhoitoa koskevien biodiversiteettitavoitteiden kannalta.

Vastaavaa kehitystä ei ole tapahtunut toisen Helsingin luonnonhoidon ”helmasynnin” eli liiallisen pienpuuston hoidon (eli harventamisen) osalta. Tämäkin toiminta tulee aluesuunnitelmassa asiallisella tavalla ohjeistaa siten, että toimenpiteet kohdentuisivat tuoreen valtuustoaloitteen mukaisesti vain niille kuvion osille, joissa siitä on erityistä hyötyä. Pienpuuston osalta 2020-luvulla on Helsingissä syytä myös tunnistaa ja tunnustaa tiheikköjen keskeinen rooli aluskasvillisuuden kulutuksen hillinnän yhtenä päätekijänä.

Suunnitelma-alueella pienpuuston hoidon osalta korostuvat ulkoilureittien lähimetrit sekä erityisesti ne risteystilanteet, joissa turvallisuus edellyttää erityisen hyvää näkyvyyttä.

Sivun 46 kuudes kappale kertoo sen, että ristiriitojen aika ei Helsingin kaupungin metsänhoidossa vieläkään ole ohitse (”Suurimmassa osassa alueen metsistä ei ole hoidon tarkastelun tarvetta; ne ovat hoidon ulkopuolella. Siellä, missä hoidon tarvetta tarkastellaan, hoitotoimenpiteet kohdistetaan harkitusti siten, että ne luonnon arvokohteet, jotka tulee säilyttää mahdollisimman luonnontilaisina, jätetään hoitotoimenpiteiden ulkopuolelle. Metsien monimuotoisuutta lisätään myös hoidon keinoin. Esimerkiksi muutaman puun muodostaman ryhmän poistolla aikaansaatavat pienialaiset valoaukot ja pienpuuston hoito parantavat metsien kerroksellisuutta ja puuston lajirunsautta, jotka ovat luonnontilaisen metsän tunnusmerkkejä. Lisäksi toimenpiteiden avulla kasvatetaan monimuotoisuuden kannalta tärkeän lahopuun määrä”)

Tekstistä paistaa vanhentunut ideologinen hoitosuuntautuneisuus, jossa metsikällä pitää olla erityisiä luonnontilasta johtuvia luontoarvoja, jotta se jätettäisiin metsänhoidon ulkopuolelle. Oikea, Helsingin hyväksytyn kaupunkistrategian mukainen tarkastelutapa olisi se, että hoitoa tehdään vain niillä kuvioilla ja kuvion osilla, joissa siihen on selkeä, yksilöitävissä oleva järkisyy.

Pienaukkojen sekä pienpuuston harventamisen hyödyt eivät vastaa yllä väitettyä etenkään silloin, jos pienaukotus kohdentuu metsään, jonka voisi antaa kehittyä ilman hakkuita tai vain yksittäisten puiden poiminnan kohteena. Vastaavasti pienpuuston harventamisen hyödyt jäävät olemattomiksi, jos samalla menetetään hyviä näkymäsuojia sekä kulutusta vähentäviä tiheikköjä. Viime vuosinakin monet luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmien hakkuu- ja hoitoesitykset ovat kohdentuneet metsiin, joissa eri-ikäisrakenteisuus ja puuston kerroksellisuus on jo nyt olemassa tai kehittymässä hyvään suuntaan ilman esitettyjä hakkuu- ja hoitotoimia. Poikkeuksiakin toki on, mutta nämä ovat selvä vähemmistö.

Lahopuun osalta korostetaan hieman tarkoitushakuisesti metsänhakkuita lahopuun tuoton keskeisenä välineenä. Pääosa Helsingin metsien lahopuuarvoista pohjautuu jatkossakin luontaisesti syntyneeseen lahopuuhun, joskin keinotekoisesti tuotetulla lahopuulla on lahopuujatkumon luomisen ”paletissa” oma merkittävä roolinsa. Kustannustehokkain, metsän tunnun ja luontoarvojen kannalta paras tapa huolehtia metsien lahopuujatkumosta on metsien mahdollisimman laaja sisällyttäminen ns. hallitun hoitamattomuuden kohteisiin, joissa syntyy samalla sekä luontaista lahopuuta että keinotekoisesti tuotettua lahopuuta esim. reitin varsien poimintahakkuiden seurauksena. Hyviä esimerkkejä tällaisen hoitokäytännön metsistä löytyy jo nyt eri puolilta Helsinkiä, myös Herttoniemen suunnittelualueelta.

Virkistykselliset ja maisemalliset tavoitteet (s. 47)
Aluesuunnitelma ei nähdäksemme ole oikea paikka linjata suojelualueisiin tai -varauksiin kohdentuvia tai vaikuttavia maisemanavauksia.

Luonnon- ja maisemanhoidon alueelliset toimenpidetarpeet

Aluesuunnitelmassa käytetään sivu siihen, että osallisille ja päättäjille vakuutetaan, että kaikki olennaiset luontoarvot tullaan huomioimaan aikanaan tehtävässä luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmassa. Väitteet eivät vakuuta luontojärjestöjä, jotka ovat joutuneet 2010- 2018 perehtymään muutamaan kymmeneen luonnonhoitosuunnitelmiin ja vuosina 2018-2020 useisiin laadinnan alla oleviin luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmiin. Edes uuden valtuustostrategian aikana laadituissa luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmissa ei ole kunnolla yritetty päästä kunnolla rajattuihin hakkuu- ja hoitoesityksiin, joissa luontoarvoja omaaville alueille ei esitetä tarpeettomia toimenpiteitä. Viime vuosien näyttöjen perusteella ei ole mitään syytä olettaa, että Herttoniemen alueen valmisteilla oleva luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma olisi tältä osin toteuttamiskelpoinen.

On sinänsä hyvä, että suunnittelija on uudessa luonnoksessa lisännyt hoidon ulkopuolelle jätettyjen metsien määrää 11, 4 hehtaarilla. Erityisen merkittävää on se, että ratkaisulla annetaan tunnustus myös ns. Hiidenkirnujen rinnemetsän luontoarvoille.

Aluesuunnitelman hoitotarvekartan kommentointi olisi huomattavasti hedelmällisempää, jos olisi tieto siitä, missä tapauksessa tarkoituksena on operoida vain reunaosilla (reitin, tien tai tontin reuna) ja missä tapauksessa koko kuviolla. Nykyisellään sivun 49 (kuva 48) hoitotarpeen tarkastelukartalla on mahdollisina hoitokuvioina ehdottomasti liikaa sellaisia metsiä, joissa hoitotarvetta ei joko ole tai varsinkin sellaisia metsiä, joissa se kohdentuu vain kuvion reittiin, tonttiin, tiehen tai muuhun erityiskohteeseen rajautuvaan reunaan.

Hoitotarpeen osalta tarkasteluun jääneissä metsissä on huomattava määrä sellaisia luontoarvoiltaan merkittäviä tai sellaisiksi nopealla aikavälillä kehittyviä metsiä, joissa ei luontojärjestöjen mielestä tule suunnitelmakaudella toteuttaa muuta kuin reitteihin, tontteihin, teihin tai muihin reuna- tai oleskelualueisiin rajautuvien kaatumavaarallisten puiden alas ottoja sekä rajoitettua reunan lähialueen pienpuuston käsittelyä. Laajemmat hakkuu- ja hoitosuunnitelmat näille kohteille ovat selvästi luontoarvoille haitallisia ja siten kaupunkistrategian vastaisia. Ongelmat keskittyvät Länsi- Herttoniemen selännemetsiin sekä osa-alueen 7 (Herttoniemen ja Strömsin kartanopuistot Porolahdenpuisto) monipuolisiin lehtoihin.

Luonnon ja -maisemanhoidon tavoitteet osa-alueittain (s. 50-57)

On hyvä, että suunnitelmaan on liitetty tarkemmat kartat luonnonhoitotarpeen tarkastelun osalta. Täydennettynäkään suunnitelmasta ei silti löydy kuviorajoja, jotka selvästikin ovat jo olemassa, koska muuten hoitoluokkakarttoja sekä hoidon tarvekarttoja ei olisi voitu tehdä. Asialla olisi erityismerkitystä luontojärjestöille, jotka pystyisivät kuviokarttojen pohjalta paremmin arvioimaan muun muassa sen, ollaanko hakkuu- ja hoitotoimia ulottamassa myös sellaisille kuvioille, jotka eivät rajaudu hoitotarvetta mahdollisesti synnyttävään reunaan.

Osa-aluekohtaisissa tavoitteissa on melko hyvin onnistuttu kuvamaan yksittäisten puiden poiminnan keskeinen rooli tulevissa toimenpiteissä. On hyvä, että poimittavien puiden jättö pääosin maalahopuuksi on ohjeistettu osa-alueella 2 (Länsi-Herttoniemen selännemetsä).

Pienpuuston hoidon osalta syntyy vaikutelma siitä, että kaikki hoitotarpeen tarkastelussa olevat kuviot ovat potentiaalista pienpuuston hoitoaluetta. Pienpuuston hoito eli aluspuuston harvennukset on syytä ohjeistaa aluesuunnitelmassa paljon nyt esitettyä tarkemmin. Luontojärjestötoimijoiden alueilla tekemien maastokäyntien perusteella valtaosalla suunnittelualueen metsäpinta-alasta ei seuraavalla kymmenvuotiskaudella ole mitään erityistä pienpuuston hoitotarvetta.

Osa-alueiden 1 (Kivinokka), 3 (Länsi-Herttoniemi), 4 (Herttoniemenranta) sekä 5 (Herttoniemen yritysalue) osalta esitetyt hoidon periaatteet ovat pääosin kohdallaan ja perusteltuja, joskin pienpuuston kaavailtu todellinen hoitomäärä esim. osa-alueella 3 jää hyvin epäselväksi. Kuluneimmissa lähimetsissä tiheämmän pienpuuston merkitys metsän tunnun säilyttämisen sekä kulumisen hillinnän kannalta on syytä ymmärtää.

Hallitun hoitamattomuuden roolia tulee edelleenkin vahvistaa osa-alueilla 2 (Länsi-Herttoniemen selännemetsät, Mölylä ja Fastholma) sekä osa-alueella 7 (Herttoniemen ja Strömsin kartanopuistot ja Porolahdenpuisto). Eli näillä osa-alueilla lisää metsiä on syytä siirtää hoitotarpeen tarkastelun ulkopuolelle. Tällaisiin metsiin on syytä rinnastaa ne metsikkökuviot, joiden osalta hoitotarve kohdentuu selvästi vain vähäiseen osaan kuvion pinta-alasta esim. kuviota jossakin kohdassa sivuavan reitin takia.

Osa-alueella 6 (Roihuvuori) on päästy edellisen ehdotuksen jälkeen melko lailla toteuttamiskelpoiselta vaikuttavaan tilanteeseen, kunhan lahopuun jättö ohjeistetaan osa-alueen 2 tapaan. Hiidenkirnunmetsän osalta alueen kuvaus liioittelee alueen metsien vaikeakulkuisuutta. Tosiasiassa alueella on hyvä reittiverkosto, useampia metsäpolkuja, kulkukelpoisia metsiä sekä jonkin verran runsaslahopuustoisia lehtokuvioita joissa kenenkään virkistäytyjän ei ole mitään erityistä syytä liikkua. Siltä osin suunnitelmaluonnoksen kuvausta on syytä hieman tasapainottaa. Roihuvuoren osa-alueen osalta suunnitelmaluonnos ei perustele eikä kohdenna esitettyä epämääräistä harvennusten tarvetta, joten harvennusheitto on syytä poistaa. Tälläkin osa-alueella on syytä rajoittaa pienpuuston harvennuksia nyt esitetystä.

Myös osa-alueella 7 on syytä ohjeistaa tarkemmin lahopuun jättämistä. Sopii harkittuna maisematekijänä myös niille osille, joita kehitetään kartanopuistoina.

3.3.4 Uudet hoitoluokat (s. 58-59)

Sivun 58 hoitoluokkakartalla arvometsien (C5) hoitoluokkaan esitettyjen metsien määrä on suunnitelma-alueen metsien luonne ja luontoarvot huomioiden edelleen perustelemattoman alhainen. Edelliseen suunnitelmaluonnokseen tehty 9,4 ha lisäys arvometsien määrässä on askel oikeaan suuntaan, mutta lopputulos ei edelleenkään osoita ja tunnista suunnittelualueen keskeisiä luontoarvokeskittymiä asiallisella tavalla.

Hoitoluokitusta tulee olennaisesti muuttaa siten, että arvometsähoitoluokkaan sisällytetään vähintään:

– Länsi-Herttoniemen maakunnallisesti arvokas luontoalue (Uudenmaan liitto 2019)

– arvoluokkien I ja II kääpäalueet Länsi-Herttoniemen metsäselänteeltä (samat alueet ovat pääosin edellä mainittua kohdetta tai muita luokkien I, II ja III METSO-kuvioita)

– Hiidenkirnunrinteen metsäalueen lahopuustoiset lehto- ja kangasmetsät

– osa-alueen 7 ( Herttoniemen ja Strömsin kartanopuistot sekä Porolahdenpuisto) puustorakenteeltaan monipuolisimmat lehtometsäkuviot

– muiden osa-alueiden METSO I ja II-luokan kriteerit täyttävät metsät (huomioiden se, että osalla alueista METSO-selvitystä ei ole tehty tai sitten alueiden luonne on kehittynyt selvityksen jälkeen)

Suunnittelualueen metsäluonnon rikkauden takia olisi kaikki perusteet nostaa arvometsien hoitoluokkaan vähintään 40 % suunnittelualueen niistä metsistä, jotka eivät sisälly suojelualueisiin tai suojelualuevarauksiin. Edellisestä luonnoksesta annetussa lausunnossa minimitavoitteeksi esitettiin kolmannesta, mutta sen jälkeen saadut uudet luontotiedot mm. Hiidenkirnunrinteen huomattavista METSO-arvoista antavat perusteen tavoitteen nostoon. Kohdevalinnassa tulee varmistaa se, että kaikkein edustavin osa kaikkien biotooppien metsiköistä on luokiteltu arvometsiksi.

Hoitoluokkakartassa Mäenlaskijantien luoteispuolelle esitetty maisemaniitty (B3) on rajattu niin isona, että se mahdollistaa nykyisen avoimen alueen pinta-alallisen kaksinkertaistamisen. Tämä merkitsisi merkittävien metsäluontoarvojen heikentämistä ilman riittäviä muita hyötyjä. Esitämme, että B-hoitoluokkaan esitetään vain nykyinen avoin alue.

HANKKEET

Esitetyt hankkeet ovat pääosin hyvin perusteltuja. Ainoastaan kahteen (hankkeet 4.2.6 sekä 4.2.8) sisältyy ilmeisiä ongelmia.

4.2.6. Jalankulun ja pyöräilyn raittien parantaminen (sivut 69-73)

Osa suunnittelualueen viheralueverkoston viehätystä on se, että sen alueella on leveyden, kunnon, esteettömyyden ja valaistuksen osalta erilaisia reittejä. Siksi emme pidä kovin järkevänä tavoitteena pyrkimystä kaikkien esitettyjen reittien samankaltaistamiseen. Esitettyihin kehittämistoimiin liittyy ilmeisiä riskejä luonnon, lähimaisemien sekä rauhallisemman, jalan tapahtuvan virkistyskäytön kannalta.

Ilmeisiä ongelmia ja tarkemman harkinnan tarpeita liittyy esitetyistä yhteyksistä varsinkin seuraaviin:

– Itäväylä-Strömsinlahden raittiyhteys (esitetty mm. peruskorjausta, kuivatuksen parantamista sekä raitin leventämistä kauttaaltaan tasalevyiseksi)

– Roihuvuorenselänteen raitti (esitetty mm. mäen loiventamista sekä raitin kuivatusta)

– Rantaraitti (”Reitillä uusitaan valaistusta ja parannetaan esteettömyyttä erityisesti välillä Johan Sederholmintie-Abrahan Wetterintie” eli käytännössä koko kuvan 67 hankealue)

-Vuorenpeikontien-Hanslankarinkujan raittiyhteys (esitetty mm. kuivatusta)

-Puistokäytävien korjaukset Roihuvuoren ja Herttoniemen teollisuusalueen välisellä viheralueella (esitetty mm. nykyraittien leventämistä 4,2 m leveyteen)

Jo aluesuunnitelmavaiheessa tulisi tiedostaa raittien kehittämiseen liittyvät mahdolliset negatiiviset vaikutukset sekä miettiä keinoja haittojen vähentämiseen.

4.2.8 Länsi-Herttoniemen hävinneiden huviloiden pihapiirien niittyjen ennallistaminen (s. 75- 76)

Esitetyt niittykasvillisuden kehittämiseen liittyvät hankkeet ovat perusteltavissa, kunhan haitallisten vieraslajien poisto priorisoidaan, lahopuun jättö ohjeistetaan ja hankealueiden 2 ja 3 osalta ymmärretään ne reunaehdot, mitä kuuluu huomioida toimittaessa valtakunnallisia metsäluontoarvoja omaavien metsien keskellä.

Hankealue 3 (Villa Johan Löfstedt) on esimerkki tapauksesta, jossa nykyinen avoin alue on syytä kehittää vieläkin edustavammaksi niityksi. Tämä on kuitenkin syytä toteuttaa siten, että nykyisen niittyalueen monipuolisten reunametsien luontaista kehitystä häiritään mahdollisimman vähän. Luonnoksen sanavalinnat (”Nykyistä viehättävää niittyaluetta laajennetaan maaston muotoja myötäillen”, ”reunoja kehitetään avoimiksi, niin että niittykasvillisuus ja metsäpohjan kasvillisuus limittyvät toisiinsa vaihettuen”) mahdollistavat turhankin laajamittaisen, metsäluontoarvoille haitallisen toiminnan nykyniityn reuna-alueilla.

ALUEKORTIT

1. Kivinokka

Aluekortissa esitetyt tavoitteet ja vaalittavat erityispiirteet on määritelty asiallisesti. Alueen luonnonhoidossa tulee myös suojelualueen ulkopuolella huomioida riittävällä ja osa-aluekohtaisesti vaihtelevilla ratkaisuilla linnut ja lepakot sekä rantametsät, rantaniityt, kalliokedot ja niityt.

2. Länsi-Herttoniemen selännemetsät, Mölylä ja Fastholma

Maisemanhoidon yleisiin tavoitteisiin on kirjattu ”Rantareitin ja muun reitistön parantaminen ja eri liikkumismuotojen yhteensovittaminen. Reittien varsien suunnitelmallinen hoito, mm. vesakon poisto tärkeiltä näkymäkohdilta ja maisemallisesti tärkeiden mäntyjen kohdalta”. Eri liikkumismuotojen toimiva ja turvallinen yhteensovittaminen on osa-alueen keskeisiä suunnitteluhaasteita. Tavoitteeseen on kuitenkin liitetty erilaisia maisemanhoidollisia linjauksia, jotka luonnon- ja maisemanhoitosuunnittelussa johtavat helposti mm. ylimitoitettuun pienpuuston harvennukseen muualtakin kuin risteysalueilta tai reittien lähimetreiltä. Sama koskee yksittäisten mäntyjen maisemallista esiinnostoa.

Maisemanhoidon tavoitteissa (s. 6) korostuu huolestuttavissa määrin näkymäsektorien avaaminen merelle sekä pienialaisten avoimien tai puoliavoimien tilojen ”kehittäminen”. Käytännössä kaikki merelle päin suuntautuvat näkymäsektorien avaamiset kohdistuvat joko suojelualueelle tai suojeluohjelmaan kuuluvalle alueelle. Mahdolliset, hyvin sijoitetut ja pieteetillä toteutetut näkymäsektorien yksittäiset avaukset (yksittäisiin perusteita mm. linnustohavainnoinnin helpottamiseksi) on siksi syytä määrittää suojelualueen hoito- ja käyttösuunnitelmassa eikä aluesuunnitelmassa. Esitämmekin näkymälinjojen avaamisen poistamista aluesuunnitelman tavoitteista.

Osa-alueen keskeisin vaalittava ominaisuus on vankka metsäisyys, johon etenkin niukkapuustoisemmat kallioalueet sekä puuston joukosta vilkkuvat pellot (länsiosa) sekä meri (lounaisosassa) tuovat avoimuuden tuntua ja vaihtelua. Siksi suunnitelman tavoitteissa esitetty avoimien tai puoliavoimien tilojen erillinen kehittäminen on syytä rajata nykyisiin niittymäisiin alueisiin. Asiaa on tarkemmin kommentoitu lausunnon hankkeita koskevassa osuudessa.

Aluekortin tavoitteissa (s. 7) esitetään myös pääsyä veden äärelle harkituissa kohdin. Koska ruovikko ja vesialue on kauttaaltaan rantaan saakka arvokasta ja suojeltua lintualuetta, on vaikeaa nähdä, missä veden äärelle pääsy olisi mahdollista häiritsemättä lintujen elinolosuhteita. Ehdotus on syytä poistaa aluesuunnitelmasta ja aluekorteista ja tarkastella suojelualueiden hoito- ja käyttösuunnittelun yhteydessä.

Metsä- ja puustoisen verkoston tavoitteisiin (s. 7) on syytä lisätä luonnontilaisen kaltaisten metsikkörakenteiden säilyttäminen myös ls-ohjelmakohteiden ulkopuolella kaikkialla siellä missä siihen on hyvät mahdollisuudet.

Alueen suojelu- ja maisema-arvot pohjautuvat sen monipuolisiin biotooppeihin sekä kaikkiin niihin puulajeihin, joita alueella on elävänä puuna ja lahopuuna. Mitään erityisiä asiaperusteita nostaa

tavoitteissa rantareitin tuntumassa ja maisemapuina erityisen tärkeään rooliin mäntyjä ja varsinkaan jalopuita ei ole. Etenkään jalopuiden ja siitä riippuvan lajiston osalta osa-alue ei ole Helsingin oloissa erityisen merkittävä. Sen sijaan vaikkapa kuusen ja kuusilahopuustosta riippuvaisen lajiston osalta metsiä voinee luonnehtia suojeluarvoiltaan jopa valtakunnallisesti merkittäviksi. Männyn osalta on vanhojen mäntyjen esiin noston sijasta tärkeämpää huolehtia (harkitulla pienpuuston hoidolla ja tarvittaessa istutuksilla) siitä, että nuorta mäntyä uudistuu riittävässä määrin vanhoja mäntyjä sisältäville kuvioille.

Niittyverkoston tavoitteisiin (s. 7) on syytä lisätä haitallisten vieraslajien torjunta sekä harkittu lahopuun jättö.

1. Majavakallion selännemetsä (s. 8)
Linnusto- ja lepakkoarvojen sekä puskurialueroolin lisäksi vaalittaviin erityispiirteisiin syytä lisätä

osa-alueen merkittävät lehto- ja kangasmetsäarvot sekä lahopuuarvot.

Tavoitteiden viimeinen kohta esitetään kirjattavaksi hieman täsmennetymmin: Ulkoilureitin turvallisuudesta huolehditaan. Tarvittaessa poistetaan huonokuntoisia puita reitin varrelta runkoja lahopuuksi jättäen.

2. Rajakallion selänne, erityispiirteet (s. 8)

Tällä osa-alueella sijaitsevat metsäselänteen luonnonsuojelubiologisesti arvokkaimmat metsät, olkoon mittarina METSO-kriteerit täyttävien metsien määrä tai merkitys lahopuulajiston suojelulle (merkittävältä osin arvoluokka I kääpäaluetta). Osa-alue on todettu Uudenmaan liiton selvityksissä vähintään maakunnallisesti arvokkaaksi luontoalueeksi. Nykyisissä tavoitteissa osa-alueen luonnonsuojelubiologinen erityisrooli on typistetty vain Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueen tärkeäksi puskurivyöhykkeeksi. Vaalittavien erityispiirteiden joukkoa on siksi syytä täydentää keskeisimmillä luontotyyppi- ja lajipuolen arvoilla.

Esitetyt tavoitteet ovat sinällään perusteltuja, mutta niitä on syytä täydentää vastaavalla ulkoilureittien turvallisuuden ja monimuotoisuuden huomioinnin konkretisoinnilla, jota esitimme edelliselle maisema-alueelle.

4. Fastholma (s. 9)

Osa-alueeseen on rajattu mukaan sen verran paljon luontoarvoiltaan merkittäviä lehtoja (osa-alueen kaakkoisosa), että niiden luontoarvojen huomiointi on syytä kirjoittaa selkeämmin yksilöiden myös vaalittaviin erityispiirteisiin.

5. Lumenvastaanottopaikka ja Staran varikko (s.10)

Vieraslajit ovat valtava ongelma kaupungin lumenkeräyspaikalla sekä hakkuu- ja läjityskentillä Fastholmassa. Ongelma on syytä kirjata aluekuvaukseen sekä lisätä tehostettu vieraslajitorjunta tavoitteisiin. Jättipalsami on levinnyt myös luonnossuojelualueille. Kitkeminen on niin suuri urakka, että sitä ei ole mahdollista toteuttaa vapaaehtoisten työpanoksella, vaan kaupungin on tehtävä urakkasuunnitelma ja ryhdyttävä toteuttamaan sitä mitä pikimmin.

7. Mölylän metsä (s. 10)

Aluekuvausta voisi täydentää maininnalla alueen merkittävistä lahottajasieniarvoista (arvoluokan I kääpäaluetta).

3. Länsi-Herttoniemi

Osa-alueeseen on rajattu länsiosasta jonkin verran sellaisia metsiä, jotka ovat luonnon ja virkistyskäytön kannalta osa Viikin kosteikon ja Länsi-Herttoniemen välistä yhtenäistä metsäaluetta. Osa metsistä (mm. Mäenlaskijantien lähellä) on luontoarvoiltaan itsessäänkin merkittäviä. Metsäselänteeseen rajautuvien metsien osalta tulisi noudattaa samoja hoitoperiaatteita kuin mitä on kirjattu Länsi-Herttoniemen selännemetsien hoitoperiaatteisiin. Tämä tulisi näkyä myös aluekortin kuvauksessa ja tavoitteissa.

Metsä ja -puustoinen verkosto (s. 12)

Tukialueen puustoisten yhteyksien säilyttäminen ja kehittäminen Herttoniemen selännemetsään on selkeän perusteltu tavoite (s. 12) varsinkin tilanteessa, jossa osa-alue sisältää jo ko. selänteen metsiä. Tavoitetta olisi kuitenkin perusteltua täsmentää siten, että siinä olisi mukana myös laatutavoite. Ehdotamme tavoitteen kirjoittamista seuraavaan muotoon: Tukialueen puustoisten yhteyksien säilyttäminen ja kehittäminen Herttoniemen selännemetsään mahdollisimman monimuotoisina.

Mäntyjen ja jalopuiden erityishuomiointia on esitetty myös tämän osa-alueen metsienhoidon päätavoitteissa. Tämä on ainakin männyn osalta selkeästi paremmin perusteltavissa kuin Herttoniemen metsäselänteen tapauksessa, mutta suurin hyöty saataneen tälläkin osa-alueella huolehtimalla siitä, että metsissä kasvaa sekapuuna kaikkia niitä puulajeja, joita alueella nytkin tapaa.

Tämänkin osa-alueen metsissä on paljon sellaisia metsiköitä, joihin harkittu lahopuun lisääminen hyvin soveltuu. Asia on syytä lisätä tavoitteisiin.

Maininnan ansaitsisi myös Kettutien, Kettukujan ja Siilitien risteyksen arvokas kasvikohde. Lehtometsikkö tulee pyrkiä säilyttämään korjaten niitä vaurioita, joita viereinen rakennustyömaa ja vieraslajien leviäminen ovat viime vuosien aiheuttaneet.

4. Herttoniemenranta

Metsä- ja puustoisen verkoston tavoitteita on syytä täydentää jollakin konkreettisella kirjauksella, jolla tähdätään Tuorinniemenpuiston luontoarvojen kehittämiseen.

6. Roihuvuori

Yleisissä tavoitteissa on lueteltu osa-alueen keskeisiksi koetut maisemaelementit eli avoimet puistoalueet, kallioselänteet, pihat, puutarhat sekä erityyppiset puistot. Jonkinasteisen tasapuolisuuden nimissä olisi syytä lisätä listaan lähimaisemien kannalta erittäin tärkeät, melko sulkeutuneet kangas- ja lehtometsät, joita löytyy Roihuvuoren länsipuolelta sekä Hiidenkirnujen rinnemetsistä. Metsä- ja puustoisen verkoston osa-aluekuvausta on syytä täydentää ja konkretisoida Roihuvuoren selännemetsän sekä Hiidenkirnujen rinnemetsän osalta. Edellisen alueella on melko monipuolisia kangas- ja kalliometsiä ja jälkimmäisen alueella merkittävä keskittymä osin hyvin lahopuustoisia lehto- ja kangasmetsiä.

Hoidon tavoitteissa korostuvat luonnoksessa häiritsevästi reunametsien elinvoimaisuuden, turvallisuuden ja uudistumisen turvaaminen sekä avoimeksi jäävien osien osalta lähi- ja kaukomaisemien ylläpito ja kehittäminen. Liian yksipuolisten painotusten välttämiseksi tavoitteita on syytä täydentää. Luontoarvojen osalta on syytä lisätä tavoitteisiin metsien lahopuustoisuuden lisääminen sekä metsien luontaisen kehityksen salliminen reunavyöhykkeiden ulkopuolella.

Oman lisätavoitteensa ansaitsee myös metsien suojavyöhykeominaisuuksien turvaaminen. Keskeistä on varsinkin näkymä- ja melusuoja Itäväylälle ja Herttoniemen yritysalueelle päin sekä sen varmistaminen, että riittävän tiheällä metsän rakenteella huolehditaan siitä, että Roihuvuoren selännemetsässä ja Hiidenkirnujen rinnemetsässä säilyy sellaisia metsiköitä, joissa voi kulkea ilman, että reunojen rakennetut alueet näkyvät hoidon takia metsämaisemassa.

Esitetyn männyn erityisen vaalimisen sijasta tälläkin osa-alueella on perusteita kaikkien alueella nykyisellään kasvavien puulajien huomiointiin. Kallioalueilla ja Roihuvuoren selännemetsän karummilla kangasmetsäkuviolla mänty on järkevin vaalittava puulaji. Muualla kannattaa pyrkiä sekapuustoisuuteen.

7. Herttoniemen ja Strömsin kartanopuistot ja Porolahdenpuisto

Herttoniemen rantapuiston ja Porolahdenpuiston puustoisen rannan (osa-alue 2) osalta on syytä lisätä tavoitteisiin nykyisten arvolehtojen säilyttäminen sekä luonnonmukaisempien lehtimetsien arvojen kehittäminen.

Strömsinlahdenpuiston (osa-alue 7) osalta aluesuunnitelmassa tulee käsitellä ja ratkaista ilmeinen ristiriita nykyisen avoimen alueen säilyttämisen ja Mustapuron kannalta tärkeän varjostavan kasvillisuuden lisäämisen välillä.

Helsingissä 27.10. 2020

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry

Antti Halkka, puheenjohtaja

Aapo Salmela, järjestösihteeri

Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri r.y.

Laura Räsänen, puheenjohtaja

Ursula Immonen, toiminnanjohtaja

Helsingin seudun lintutieteellinen yhdistys Tringa ry

Jukka Hintikka, puheenjohtaja

Lisätiedot: Keijo Savola, suojeluasiantuntija, Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri, keijo.savola(a)gmail.com, 045-652 1974