Ym­pä­ris­tö­kas­va­tus kunniaan kuntavaaleissa

Olen suomalaisen ympäristökasvatuksen kasvatti. Ja vähän ruotsalaisenkin, sillä perheystävät antoivat jo lapsena turkoosin ”Stoppa miljöförstöringen” -paidan. Tehdas savutti rankasti rintakuvassa, tekstin sisältö avautui myöhemmin.

Koulun isompien oppilaiden kansoittamaan luontokerhoon uskaltauduin Helsingissä, kun paras koulukaverini meni edeltä. Hän palasi viikonloppuretkeltä ja huuteli hienoja havaintojaan. Olin juossut parvekkeelle nähdessäni hänen saapastelevan kohti kotirappuaan kaukaisilta retkimailta. Ai, että kaulushaikarakin…

Ensimmäisellä omalla luontokerho Planktonin retkellä hajosi termospullo ja kiikari, pludasin keväiseen veteen ja sukat syttyivät tuleen. Erinomainen alku. Pian äiti ompeli jo hihamerkkejä. Oli Luonto-Liitto, Maailman luonnosäätiö ja kas, tätä en välillä muistanutkaan, Suomen luonnonsuojeluliitto. Vanhalla maakotka-logolla, ajalta ennen norppaa.

Monien vaiheiden jälkeen päädyin luonnonsuojelutyöhön. Nuoruuden retkitakki on nyt muisto vain, mutta hihamerkki tuli ratkottua talteen ja roikkuu todisteena työhuoneen ilmoitustaululla.

Tänä päivänä kuvattu kehityskulku olisi ollut epätodennäköinen. Kouluissa ei ole juuri missään luontokerhoja.

Toisaalta: jo päiväkodissa olisin saattanut päästä vuonna 2017 mörriretkelle ja myöhemmin koulussa minulle olisi opetettu yhtä ja toista globaaleista ympäristömuutoksista. Ruokatunnilla olisin jonottanut kasvisruokaa.

Ympäristökasvatukseen saatetaan suhtautua äänestäjienkin keskuudessa keveästi. Kuin lasten leikkeihin, hyödyllistä toki, mutta noh, ei lähimainkaan yhtä tärkeää kuin sote, työllisyys tai homekoulujen kuntoon laittaminen.

Allergiaprofessori Tari Haahtela on kuitenkin argumentoinut juuri päinvastoin. Olemme allergisoituneet luonnolle. Vastustuskykymme on kateissa, koska emme ole tarpeeksi kirjaimellisesti ja kouriintuntuvasti yhteydessä luontoon.

Ympäristökasvatuksella johdatetaan ihmisiä luontoon. Ja yhteys luontoon on terveytemme perusta. Siksi ympäristökasvatus kunnissa on elintärkeää, siis kirjaimellisesti tärkeää elimille. Ja ruutuajan väsyttämille mielille.

Ihminen on osa luontoa, mutta se on kerrottava. Vaaleissakin.

Matti Nieminen

Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton viestintäpäällikkö