Sulavan jään lapset

Olen päässyt Suomen luonnonsuojeluliiton saimaannorppa-asiantuntijan Kaarina Tiaisen mukana norppien pesälaskentoihin. Tänään kierrämme Kyläniemen pohjoispuolisia vesiä Etelä-Karjalassa.

Saimaannorppakanta on vahvistunut eteläisellä Saimaalla, ja norpan levinneisyysalue laajenee kohti Saimaan eteläisimpiä rantoja.

Olemme potkukelkkoinemme jäällä jo aamuseitsemältä. Yöpakkanen on kovettanut jäänpinnan. On hyvä kulkea. En ole tottunut kelkkailija, mutta potkuun kehittyy nopeasti rauhallinen ja tehokas tahti, joka vie eteenpäin voimia säästäen.

Olimme näillä samoilla seuduilla tammikuun lopussa. Silloin meitä oli suuri ja ahkera vapaaehtoisten joukko kolaamassa vähäisestä lumesta apukinoksia norppien pesänrakennusta varten. Ehdimme kolata neljä kinosta. Nyt käymme tarkastamassa, onko apukinoksissa näkyvissä merkkejä norpan pesästä tai jopa kuutista. Tarkastamme myös kaikki rannat ja luodot meille kartassa osoitetulta laajahkolta alueelta.

Edessä on lähes kolmekymmentä kilometriä.

Jäällä vesilintujen kanssa

Norppien kannan koko arvioidaan pääasiassa pesälaskentojen tulosten perusteella. Laskennat tehdään keväällä aikana, jolloin jää on vielä kyllin vahva kantamaan laskijoiden painon, mutta norpanpesän katto on jo romahtanut kevään lämmössä, ja mahdollinen pesä ja merkit kuuteista voidaan siten havaita.

Norppa kaivaa pesän rantakinokseen tekemällä ensin avannon, ja kaivamalla sitten kammion kinoksen sisään. Jos pesän katto on kunnossa, ei ulkoapäin pysty näkemään, onko kinoksessa pesää tai onko pesässä jälkiä kuutista. Rikkoutumattomiin kinoksiin ei saa kajota. Pesiä ei myöskään saa mennä etsimään ilman lupaa. Meillä on ELY-keskukselta saatu poikkeamislupa luonnonsuojelulain mukaisista rauhoitussäännöksistä saimaannorpan suojelu- ja kannanseurantatöihin.

Yleensä pesälaskenta tehdään huhtikuun aikana. Eteläisellä Saimaalla jäille on viime vuosina lähdetty jopa maaliskuun lopussa. Joskus kevät etenee niin vauhdilla, ettei tarkkoja ja kattavia laskentoja pystytä tekemään. Loppukeväästä pesäpaikkoja käydään vielä varmistamassa sukeltamalla.

Tänään jää tuntuu turvalliselta, kunhan väistää ilmiselvät avovesipaikat luotojen ympäristöissä ja rannoilla sekä paikoin leveätkin railot. Lokkeja, joutsenia ja muita vesilintuja näkyy jo aika paljon.

Apukinokset on kolattu saarten kalliorantoihin. Sijainti ja muoto on harkittu tarkkaan. Kinos kolataan kallioon kiinni, mutta kinoksen keskikohdalla tulee veden syvyys olla vähintään 80 senttiä. Arkkitehtuurissa matkitaan tuulen työtä. Apukinos on kuin tuulen tuiskuttama rantaan nouseva lumikasa.

Tänä talvena Etelä-Saimaalla ei ollut lainkaan luonnonkinoksia tai ne olivat hyvin matalia. Viime vuosien tilastoissa se ei ole poikkeuksellista. Elämme ilmastonmuutoksen aikaa. Jos ei ole lumikinosta, johon norppa voi tehdä suojaisan pesän, syntyvät kuutit paljaalle jäälle. Silloin ne ovat helppoa saalista ketuille tai vaikkapa merikotkille. Lisäksi pesän suojaa vailla olevat kuutit ovat alttiina talvimyrskyille ja paukkupakkasille.

Saimaannorppa-LIFE-hankkeessa on kahtena viime talvena kehitetty norpille keinopesiä turpeesta ja järviruo’osta. Myöhemmin selviää, ovatko norpat hyväksyneet niitä pesikseen. Ne voisivat olla yksi keino helpottaa norpan selviytymistä ilmastonmuutostalvista.

Ihminen ja norppa törmäävät, kumpi väistää

Pysähdymme lähelle saarta, jonka rannalla on uusia kesämökkejä. Kaarina Tiainen kertoo, että aiemmin norpan pesiä löytyi myös tämän saaren lähellä olevien luotojen rannoilta. Nyt niitä ei ole muutamaan vuoteen ollut, norpan hengitysavantoja kylläkin. Sellainen löytyy nytkin. Ilmeisesti ihmistoiminnan lisääntyminen ja talviaikainen rakennustarvikkeiden kuljettaminen aivan pesäluotojen vierestä ovat aiheuttaneet sen verran häiriötä, että norppa on siirtynyt kauemmaksi.

Matkan varrella useiden saarten puusto on lähes kokonaan avohakattu, vain muutaman metrin harsu puurivi on jäänyt rantaan. Se ei estä paljaalta ja möyrityltä maalta tulevan ruskean veden valumista Saimaaseen keväisin ja rankkasateilla. Elohopeaa valuu edelleen Saimaaseen hakkuiden seurauksena, ja sitä kertyy ravintoketjun huipulla olevaan saimaannorppaan.

Pahin uhka saimaannorpalle ovat kuitenkin kalaverkot ja eräät muutkin kalanpyydykset. Metsähallitus on tilastoinut norppien kuolinsyitä. Kalastusrajoituksista huolimatta kalanpyydyskuolemia on ollut vuosittain 4–8. Näistä suurin osa on kuutteja. Todellisuus on vielä karumpi, sillä alle puolet kuolemista tulee tietoon.

Jatkamme matkaa apukinoksille ja saarten rannoille. Jos norpan pesä löytyy, tulee pesää koskevia tietoja kirjata lomakkeelle. Kuinka korkea pesä on, onko jälkiä kuutista, näkyykö lähellä eläinten tai ihmisen jälkiä. Moottorikelkan jälkiä näemme vain paikoin. Se on hyvä, sillä talvinen moottorikelkka-ajelu voi aiheuttaa norpille paljon häiriötä.

Sulavan jään harmaa

Lähestymme apukinosta. Se on saaren pohjoispuolella, ja erotan paikan kaukaa, sillä se on ainoa kohta, jossa lunta on paksusti. Tiiraillessani tarkemmin näen graniittista rantakalliota vasten veden loiskahduksen. Vesipatsas nousee korkealle, korkeammalle kuin isokaan kala saisi aikaan.

Kaarramme lähemmäs. Pesän jäänteissä, kattolipan alla luolassa näkyy jotain tummaa. Se ei ole kivi. Se on kuutin takaräpylä, ja pian on näkyvissä koko kuutti. Me olemme lähellä, noin viiden metrin päässä. Kuutti on aivan liikkumatta ja hetken luulemme, että se on kuollut. Sitten räpylä liikahtaa, ja kuutti kääntyy ympäri kurkistamaan lipan alta.

Se on pörröinen, pullea ja harmaa kuin sulava jää. Norpan poikanen katsoo meitä. Sillä on lempeä, pyöreäsilmäinen ja avoin katse. Terhakat viikset erottuvat selvästi. Kuutti on uskomattoman suloinen. Olemme liikkumatta ja ehdimme häthätää ottaa valokuvan muistoksi. Sitten kuutti pulahtaa sulavasti samaan sulaan, jonne sen emo oli hetkeä aikaisemmin sukeltanut.

Kaarina Tiainen ja muut norpansuojelijat ovat tehneet vuosikausia töitä norpan puolesta. Että se voisi elää turvallisesti ja synnyttää uusia poikasia. Että se levittäytyisi uusille elinalueille eikä kuolisi verkkoihin. Että tapahtuisi se, jonka juuri näimme. Hyvinsyönyt, vilkas ja terveennäköinen kuutti emonsa huomassa pesän piilossa.

Meillä molemmilla kostuvat silmät.

Poistumme nopeasti paikalta. Olemme jo aiheuttaneet häiriötä Saimaan alkuperäisasukkaiden perhe-elämälle. Pesätietolomakkeen täytämme kauempana. Karvanäytettä emme edes yritä ottaa ja se tuskin onnistuisikaan pesän jäänteiden edustalla olevan laajan sulan takia.

Talviturkki pois

Kuutti vaihtaa poikaskarvansa aikuiskarvaan kevään aikana. Kuutin karvaa tarttuu pesän pohjalle ja seiniin, ja karvaa löytämällä saa varman havainnon synnytyksestä.

Saavumme viimeiselle apukinoksellemme. Makaan mahallani kinoksen jäänteissä pesän katolla ja kurkottelen kuutin karvahaituvia alempaa pesän seinästä. Yhtäkkiä kinos vajoaa altani ja pulahdan rantaveteen, jossa joskus oli jäinen pesän pohja. Vesi ei ole kovin syvä, ja kelluntapuku pitää minut täysin kuivana. Selviän hanskojen vaihdolla. Työ jatkuu keskeytyksettä. Puhelinta kuivattelen myöhemmin.

Iltapäivällä urakkamme on valmis. Lopputulos on päätähuimaava: kolmessa apukinoksessamme on saimaannorpan pesä. Niistä kahdesta löytyy kuutti tai kuutin karvaa. Lisäksi löytyy yksi luonnonkinokseen tehty pesä tai ennemminkin avoin potero, joka on ollut vaihtopesä ja lepopaikka. Sielläkin on kuutin karvatuppoja. Hengitysavantoja on useita.

Olemme päivän aikana tehneet havainnon kahden kuutin syntymisestä. Tällä alueella se on tuplamäärä useisiin aiempiin vuosiin verrattuna. Apukinokset takasivat jälleen kerran pesinnän onnistumisen.

Anna Vuori

Kirjoittaja on Luonnonsuojeluliiton Etelä-Karjalan piirin aluepäällikkö