Riekko teki sen – Ilmastoahdistus ja muovikääreen murtuminen

Mitä tunteita Sinussa herää, kun katsot Hyvän sään aikana -kirjan kansikuvaa?

Riekko on valkoinen, puhdas kuin lumi. Se on vaaleansinisen, läpikuultavan muovikääreen sisässä. Sen silmät ovat kiinni. Ja olennaisinta kaikesta: sen nokka on puhkaissut reiän muoviin.

Kansikuva on pysäyttävä. Itselleni se näyttäytyi aluksi ahdistavana. Kului hetki, ennen kuin sain tarkemmin kiinni siitä, miksi riekko herätti niin painostavia tunteita. Tajusin, että muovikääreessä oleminen herätti tukehtumisen pelkoa.

Tukehtumisen tunnetta on kahdenlaista. Ensiksi on se raju tunne, joka seuraa äkillisestä hengityksen salpautumisesta. Se tunne valtaa koko mielen. Ainoa ajatuksesi on se, että nyt on pakko saada happea. Monet meistä ovat kokeneet tällaisen tunteen joskus lapsena. Se voi seurata esimerkiksi sellaisesta kaatumisesta, joka vie täysin ilmat keuhkoista. Itse muistan myös erään makuupussipainin ala-asteikäisinä. Pussi kiristyikin ympärilleni ja tunsin paniikin hyökyaallon.

Toisenlainen tukehtumisen tunne on paljon lievempi, mutta sitä ei pidä lainkaan vähätellä. Se on hiljainen ja hidas tukehtumisen tunne, jota voisi kutsua myös tukahtumiseksi. Tuntuu siltä, että koko ajan vähenee happi. Mielessä kasvaa pelko siitä, että jos tämä jatkuu, niin koittaa täysi tukehtuminen.

Tässä tulee ilmi syvä psykologinen yhteys kirjan kansikuvan ja ilmastoteeman välillä. Monet ihmiset ovat kokeneet maailman ympäristötuhot niin vahvasti, että se muistuttaa jälkimmäistä tukehtumisen tunnetta. Tuntuu siltä, että ympäriltä viedään hitaasti hengitysilma. Tai sitten pelko kohdistuu siihen, että tulevaisuudessa odottaa vääjäämätön hapen loppuminen joko itseltä tai jälkipolvilta. Molemmat vaihtoehdot ovat hyvin ahdistavia. Ilmastoahdistus, ilma ja sen puute liittyvät yhteen.

Juuri mikään menetys ei voisi olla vaikeampi käsitellä kuin tulevaisuuden menetys. Sen mukana uhkaa mennä kaikki.

Tajusin siis, että kirjan kansikuva resonoi syvällä sisimmässä olevien tuntojen kanssa. Kun aloin keskustella ihmisten kanssa aiheesta, sain selville, että näitä tuntoja oli monilla muillakin. Ilmastonmuutos on syvästi ahdistava asia. Etenkin nuoret sekä nuoret aikuiset kokevat, että he ovat menettämässä oman ja maapallon tulevaisuuden. Juuri mikään menetys ei voisi olla vaikeampi käsitellä kuin tulevaisuuden menetys. Sen mukana uhkaa mennä kaikki.

Riekko on uskalias valinta kirjan kansikuvaksi. Kuka haluaa avata kirjan, jonka kannessa on lintu, joka vaikuttaa joko kuolleelta tai tukehtumisvaarassa olevalta?

Kuva kuitenkin ilmaisee jotain olennaista ihmisten yhteisestä tunnemaailmasta. Riekko, joka on suuressa vaarassa tukehtua, herättää meissä syvää vastakaikua. Riekko herättää pelkoa, mutta myös myötätuntoa ja samaistumista. Moni ihminen voisi sanoa, että tuo riekko olen minä.

Onneksi riekon nokka on onnistunut puhkaisemaan reiän muoviin. Muuriin, esteeseen. Johonkin sellaiseen, joka tukahduttaa ja rajoittaa meitä. Ja juuri muoviin

Muovi on monin tavoin helpottanut elämäämme ja samalla siitä on tullut koko vääryyden merkki. Se on öljystä tehty. Se on fossiilitalouden arkisin käytännön ilmentymä ja me tiedämme, että tuo talous on synnyttänyt suurimmat ongelmat ilmastonmuutoksen suhteen. Muovi on elämäntapamme ambivalenssin ja ristiriitaisuuden arkinen tunnusmerkki.

Ilmastoahdistus on kuultu. Tukahtumisen tunteista on tullut luvallisia.

Mutta nyt riekko on viimein puhkaissut siihen reiän. Pieni, elävä olento on selvinnyt. Uupuneena mutta syvästi huojentuneena se vetää syvään henkeä, kun saa vihdoinkin raikasta ilmaa, kun se on vihdoinkin taistellut hengitystiensä vapauteen. Se sulkee silmänsä ja huokaa, hengittäen syvään.

Ilmastoahdistus on kuultu. Tukahtumisen tunteista on tullut luvallisia. Tämä oli yksi tavoitteeni sille, että kirjoitin Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo –kirjani. Halusin tuoda esiin sen, kuinka laajalle levinnyttä ympäristöahdistus on, vaikka siitä ei puhuta. Tahdoin välittää viestin siitä, että on mahdollista toivoa, vaikka menetykset ja vaikeudet ovat suuria. Toivoin, että ihmiset rohkaistuisivat puhumaan tunteistaan.

Kirja ilmestyi hyvän sään aikana. Molemmat kaksi teosta ovat vaikuttaneet siihen, että ahdistavat tunteet eivät enää ole äänioikeudettomia. Sosiaalisesti rakentunut hiljaisuus on murrettu kuin muovikääre ja reikiä puhkotaan yhä lisää. Ahdistavat tunteet eivät enää ole äänioikeudettomia. Sosiaalisesti rakentunut hiljaisuus on murrettu kuin muovikääre ja reikiä puhkotaan yhä lisää.

Yhä useampi meistä voi nyt hengittää helpommin. Ongelmat eivät ole suinkaan poistuneet, mutta nyt niitä on mahdollista kohdata avoimemmin ja kestävämmin, yhdessä. Kuinka hyvää tekeekään hengittää yhdessä. Syvään ja rauhallisesti. Ja tehdä yhdessä se, mitä on tehtävissä. Iloa unohtamatta.

Nykyään, kun katson kirjan kantta, se ei enää ahdista. Prosessi on käyty läpi. Nyt se on toivon kuva. Riekko teki sen.

Panu Pihkala

Kirjoittaja on tutkijatohtori ja SLL:n pitkäaikainen jäsen, jonka teos Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo ilmestyi lokakuussa 2017. Hyvän sään aikana -kirja kansikuvan on ottanut Ella Kiviniemi.

Panu Pihkala keskusteli ympäristöahdistuksen käsitteestä Yle Radio 1:n Tiedeykkönen-ohjelmassa28.11.2017