Luontosuhde, elinympäristöt ja kestävä kehitys
Luontosuhde
Ihminen pystyy havaitsemaan ja arvostamaan luonnon monimuotoisuutta helpommin, jos hänellä on henkilökohtainen, elämyksellinen luontosuhde. Sen vuoksi luontoretkeily on ollut alusta asti tärkeä osa Luonnonsuojeluliiton luonnonsuojelutyötä. Oma luontosuhde korostuu ympäristöahdistusta herättävässä nykyajassa.
Aina on mahdollista varjella ainakin sitä, mitä meillä nyt on. Onnistuneista suojelukokemuksista tiedämme, että luonto myös toipuu, kun sille annetaan mahdollisuus. Luonnonsuojelualueet toimivat eräänlaisina lajipankkeina, joista lajit pystyvät levittäytymään, kun ympäristö muuttuu niille suotuisammaksi.
Luontosuhde, ympäristöahdistus ja luonnon hyvinvointivaikutukset muodostavat teemakokonaisuuden, joka ohjaa Luonnonsuojeluliiton toimintaa esimerkiksi hankesuunnittelussa, viestinnässä sekä retki- ja tapahtumatoiminnassa.
Lajeilla on väliä
Luonnonsuojelu pyrkii säilyttämään luonnontilaisia alueita koskemattomina. Silloin puhutaan luontoarvoista, eli tietylle luontotyypille ominaisista lajeista, lajiston kokonaisuudesta ja eri lajien ekologisesta vuorovaikutuksesta. Luontoarvot ovat luonnon monimuotoisuuden ilmiöitä, jotka tyypillisesti menetetään, kun maa otetaan tehokkaaseen käyttöön, rakennetaan asuin- tai teollisuuskäyttöön tai muokataan maa- ja metsätalouden tai liikenteen tarpeisiin.
Kun puhutaan esimerkiksi vanhoista metsistä, tarkoitetaan luontotyyppiä, jossa on moninkertainen lajimäärä verrattuna talousmetsään. Lajiston monimuotoisuus on mahdollista, kun metsässä on eri puulajeja, eri-ikäistä puustoa ja lahopuuta. Lahopuu ruokkii lahottajia ja erilaisia hyönteisiä, mikä luo elinmahdollisuudet erilaisille linnuille ja eläimille kuin avohakkuumenetelmällä hoidettu talousmetsä, jossa puusto on yhtä lajia, aina samanikäistä ja jossa käytetään myrkytysruiskutuksia torjumaan puuston hyönteisvaurioita.
Pohjois-Suomen arktinen luonto on luontotyyppinä erityinen, sillä ilmasto on niin kylmä, etteivät lahottajamikrobit siinä selviydy. Arktisilla alueilla kaiken maatuvan lahottavat sienet. Eteläisemmän Suomen boreaaliseen luontoon verrattuna lajisto on hyvin pieni, joten luonto toipuu äärimmäisen hitaasti esimerkiksi maastopalosta, saastumisesta tai avohakkuusta.
Lajien suojelu on esimerkiksi uhanalaisten liito-oravan, jokihelmisimpukan, petojen tai saimaannorpan suojelua. Silloin pyritään konkreettisten tekojen avulla takaamaan, että lajin vaatimia elinympäristöjä jäisi ihmisen maankäytön aiheuttamassa puristuksessa riittävästi. Lajien suojelu vaatii usein vaihtoehtoisia ratkaisuja ihmisen ja luonnon perinteiseen suhteeseen. Saimaannorpan kanta on vahvistunut siksi, että Saimaalla kalastajat noudattavat verkkokalastuskieltoja ja katiskoissa käytetään nielurajoittimia, joista kuutit eivät mahdu pujahtamaan katiskan sisään.
Tärkeät elinympäristöt
Elinympäristöjä suojeltaessa puhutaan metsistä, vesistöistä tai suoluonnosta ekologisena kokonaisuutena, johon kuuluvat ravinteiden kierto, maaperän ominaisuudet ja koko luontotyypille ominainen lajikirjo. Elinympäristöjen suojelua voi olla myös huolehtiminen vihervyöhykkeistä, joita pitkin eläinlajit ja -populaatiot pystyvät liikkumaan alueilta toisille jäämättä teollisuus- liikenne- ja asuinalueiden väliin saarroksiin. Luonnonsuojelu on viime kädessä myös ihmisen terveellisen, turvallisen ja viihtyisän elinympäristön suojelua.
Rantaniittyjen niittäminen talkootyönä on maatalouden muuttumisen myötä hävinneiden niittyjen, ketojen ja hakamaiden lajiston ja kulttuurimaiseman suojelua. Niityt, kedot ja hakamaat ovat tärkeitä pölyttäjähyönteisille, jotta ne pystyvät lajeina säilymään ja pölyttämään myös ihmisen viljelemiä ravintokasveja.
Ympäristönsuojelu on Luonnonsuojeluliitossa ehkä jopa luonnonsuojelua laajempi toiminnan alue. Ympärisönsuojeluun luetaan ihmisen elinympäristön turvallisena, terveellisenä ja viihtyisänä pitämiseen tähtäävä vaikuttaminen ja toiminta, ympäristöriskien tutkimus, ennakointi ja toteutuneiden riskien ratkaisut. Se tapahtuu yhteistyössä tutkimuslaitosten, päättäjien ja hallinnon virkamiesten kanssa, yritysyhteistyössä sekä erillisissä hankkeissa.
Ekokompassi on yhdessä pääkaupunkiseudun kuntien kanssa kehitetty käytännönläheinen ympäristöjärjestelmä. Se on konkreettinen ympäristöjärjestelmä pienten ja keskisuurten yritysten sekä tapahtumien ekotehokkuuden johtamiseen. Palvelua koordinoi Suomen luonnonsuojeluliitto.
Hiilipörssi on hanke, jossa yhdistyy monta erilaista tavoitetta. Omaa hiilijalanjälkeä kompensoidakseen yksityinen ihminen tai yritys voi ostaa ojitettua suota, joka ennallistetaan ilmakehän hiiltä sitovaksi suojelualueeksi.
Kestävä kehitys on laaja suojelukokonaisuus, joka kattaa ilmasto- ja energiatyön niin, että kuluttajat ja yritykset pystyvät tekemään viisaita kulutuspäätöksiä. Kestävän kehityksen edistäminen Suomessa on vahvasti poliittista vaikuttamista, sillä biotaloutta edistävä politiikka tarkoittaa kasvavia metsähakkuita. Trendi on tuhoisa ilmaston kannalta, sillä kasvavat hakkuut merkitsevät enemmän päästöjä ja vähemmän ekosysteemejä, jotka kykenevät sitomaan hiiltä.
Metsien lajit taantuvat myös metsätaloudessa ensisijaisena käytetyn avohakkuumenetelmän vuoksi. Luonnonsuojeluliitto on ajanut yhdessä muiden ympäristöjärjestöjen kanssa kansalaisaloitetta avohakkuiden kieltämiseksi yhteisissä valtion metsissä kampanjalla Avohakkuut historiaan.