Suomen luonnonsuojeluliitto ei ollut yllättynyt Luken julkaisemien porolaiduninventointien tuloksista. Yksi keino parantaa porolaitumien laatua on Luonnonsuojeluliiton ajama valtion maiden avohakkuiden lopettaminen ja siirtyminen metsänhoidossa jatkuvan kasvatuksen menetelmään.
Toukokuun lopussa valittavilla uusilla europarlamentaarikoilla on iso rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämisessä, kirjoittaa Luonnonsuojeluliiton tiedottaja Oona Lohilahti.
Suomen luonnonsuojeluliitto muistuttaa tulevaisuuden hallitusohjelmaa tekeviä hallitusneuvottelijoita siitä, että nyt ei ole hidastelun, vaan tekojen aika.
Luonnonsuojeluliiton mielestä Länsi-Lapin luonnonsuojelualueiden perustaminen on kypsää kauraa. Jatkovalmistelussa eräiden metsäkohteiden rajauksia ja lintuvesien rauhoituksia metsästykseltä kannattaisi lisätä. Kaivoksien takia kohteita ei pidä näpistää.
Peltojen ympärivuotinen kasvipeitteisyys, suojavyöhykkeet, kiertotalous ja monipuolinen viljelykierto. Muun muassa nämä löytyvät tuettavien toimien esityslistasta, jonka suomalaiset ympäristöjärjestöt kokosivat EU:n maatalouspolitiikan laajamittaisen uudistuksen alla.
Ihmisen lähiympäristössä parasta lintujen ja muun luonnon suojelua on säilyttää luonto mahdollisimman monimuotoisena, esimerkiksi rakentamalla perhosbaari pörriäisille. Luontoa voi monipuolistaa myös nikkaroimalla linnuille pesäpönttöjä, lepakoille päiväpiiloja ja…
Suomen luonnonsuojeluliitto tavoittelee EU:ta, joka ottaa ympäristön- ja ilmastonsuojelun sekä ihmisten hyvinvoinnin tosissaan. Seuraaville sukupolville ei saa jäädä ratkaistavaksi ekologista velkaa, joka syntyy siitä, että pilaamme ympäristöämme.
Luonnonsuojeluliitto on aiemmissa kannanotoissaan nostanut esiin kaivoslainsäädäntöön liittyviä ongelmia ja toivonut, että asiasta tehtäisiin riippumaton ja asiantunteva selvitys. Ympäristöjuristi Pasi Kallio arvioi blogitekstissään selvitystä tekevän OTT Pekka Vihervuoren väliraporttia.
Luonnonsuojeluliitto kävi läpi puolueiden vastaukset hallitustunnustelija Antti Rinteen esittämiin hallituskysymyksiin. Arvioimme luontoa, ympäristöä ja ilmastoa koskevien kysymysten vastaukset niiden kunnianhimon perusteella.
Luonnonsuojeluliitto esitti maataloustukien uudistuksen arviointiin uutta ympäristövaihtoehtoa, muutamia lisäyksiä sekä arviojille riittävästi aikaa ja voimavaroja.
On aika katsoa, kuka bluffasi ilmastoretoriikalla vaaleissa ja kuka on valmis konkretiaan, kirjoittaa suojeluasiantuntija Paloma Hannonen blogissa. Hän arvioi, että metsäteollisuus hakkaa kiilaa ilmastovaalien ja puolueiden väliin ilmoituksella uuden Kemin-laitoksen suunnittelusta.
Suomen Luonnonsuojelun Säätiö jakoi tänä vuonna apurahaa 23 hankkeelle yhteensä 62 500 euroa. Apurahoista näkee, että luonnon- ja ympäristönsuojelua voi edistää monipuolisin keinoin.
Miten direktiivilajit ja luontotyypit voivat? Luonnonsuojeluliitto kiitti Suomen luontodirektiivin arviontia hyväksi. Huomautettavaa oli vain muutamasta lajista ja luontotyypistä. Varsinainen julkinen kuuleminen tulee lopullisesta versiosta helmikuussa 2020.