Pohjois-Suomen hallinto-oikeus antoi 20. maaliskuuta päätöksen kiistassa, joka koskee Metsähallituksen suunnittelemia hakkuita Oulujärven saaret ja ranta-alueet -nimisellä Natura-alueella. Hallinto-oikeus hylkäsi Luonnonsuojeluliiton valituksen, jossa vaadittiin hakkuiden kieltämistä.
Luonnonsuojeluliiton vaalityöhön kuuluu politiikka-arvioita, tapahtumia ja viestintää. Tuoreiden puoluevideoiden tarkoituksena on tarjota ympäristö edellä äänestävälle mahdollisuus vertailla puolueita.
Suomen Luonnonsuojeluliiton Etelä-Savon piiri ja Suur-Savon yhdistys ovat julkaisseet uuden ilmastonmuutosta ja neuvottelutaitoja käsittelevän materiaalin opettajien ja järjestöjen käyttöön.
Suomen luonnonsuojeluliitto, Greenpeace Norden ja Natur och Miljö veivät tänään perjantaina 22. maaliskuuta Avohakkuut historiaan -kansalaisaloitteen allekirjoitukset tarkastettaviksi Väestörekisterikeskukseen. Tarkastuksen jälkeen nimet luovutetaan eduskuntaan ennen kesätaukoa.
Suomen luonnonsuojeluliitto, Greenpeace ja Metsähallitus käynnistivät vuoden 2018 lopussa tilannekartoituksen Kainuun metsäkiistoista. Tarkoituksena on vihdoin löytää konkreettisia ratkaisuja kiistoihin ja lisätä ymmärrystä kiistojen syistä.
Luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen uhkaa jäädä tärkeän ilmastokeskustelun alle. Harva huomaa arjessaan, että varpusen kanta on taantunut erittäin uhanalaiseksi.
Luonnonsuojeluliitto on mukana laajapohjaisessa aloitteessa lohikannan kääntämiseksi takaisin kasvuun. Tärkeintä on luopua lohenkalastuksen aikaistuksesta. Isojen emokalojen ylämitta on tarpeen. Kalastuskiintiön supistamista kansallisesti tulee selvittää, samoin Tornionjoen lohilaskurin käyttöä kalastuksen sääntelyyn kauden aikana. Julkistimme aloitteen, koska on ollut epäselvää aikooko toimitusministeristö toimia asiassa tänä keväänä vai ei.
Vaikka kahdeksan eduskuntapuoluetta joulukuussa sitoutui 1,5 asteen tavoitteeseen, vain harva on valmis tarvittaviin toimenpiteisiin, kertoo järjestöjen selvitys. Sipilän hallituksen politiikka oli ilmastolle haitallista.
Suomi ei ole onnistunut kääntämään lajien uhanalaistumisen suuntaa. Nyt on selvää, että meidänkin on päivitettävä tavoitteitamme vastaamaan monimuotoisuuskriisin syvyyttä, kirjoittaa Luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Paloma Hannonen.
Kultasakaali ei ole vielä levinnyt Suomeen, mutta silti hallitus esitti lajin lisäämistä metsästyslakiin. Moninaisten vaiheiden jälkeen Suomen luonnonsuojeluliiton kanta voitti: kultasakaali pysyy rauhoitettuna luonnonsuojelulain puitteissa.
Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan Sipilän hallituskauden lopputulos on se, että ympäristön tila, ympäristöön liittyvä lainsäädäntö ja kansalaisten ympäristöoikeudet heikkenivät. Luonnonsuojeluliitto antaa Sipilän hallitukselle ympäristöarvosanaksi 6.
Luonnonsuojeluliitto ja eduskunnan luonto- ja ympäristöryhmä järjestävät Kansalaisinfossa tapahtuman luonnon monimuotoisuuden parantamisesta keskiviikkona 20. maaliskuuta.
Suomen luonnonsuojeluliitto on tyytyväinen maakuntauudistuksen kaatumiseen, sillä joistakin hyvistä puolista huolimatta uudistus olisi toteutuessaan heikentänyt toimivaa ympäristöhallintoa monin tavoin.
Ympäristöministeriön tänään julkistaman Suomen lajien uhanalaisuus 2019 -tutkimuksen tiedot ovat hälyttäviä: 11,9 prosenttia maamme lajeista on uhanalaisia ja 9 prosenttia silmälläpidettäviä.