Suomen luonnonsuojeluliitto osallistuu kansainväliseen ilmastolakkoon perjantaina 27. syyskuuta. Liitto haluaa muistuttaa päättäjiä ilmastotekojen kiireellisyydestä ja tukea nuorten ilmastovaikuttamista. Perjantaina 27. syyskuuta ilmastolakkoja järjestetään ympäri maailmaa. Niillä on tarkoitus vedota maanantaina 30. syyskuuta alkavaan YK:n huippukokoukseen osallistuviin päättäjiin.
Luonnonsuojeluliitto on iloinen siitä, että hallituksen budjettiesityksessä vuodelle 2020 luonnonsuojeluun osoitetaan hallitusohjelmassa luvattu 100 miljoonan euron lisärahoitus.
Työryhmä esittää, että oikeuskansleri kiinnittäisi enemmän huomiota ympäristöön lainsäädännön valmistelun valvonnassa. Ympäristökanteluita jäisi yhä oikeusasiamiehellekin. Tärkeää on varmistaa molempien virastojen ympäristöosaaminen ja voimavarat.
Ympäristölle tärkeitä asioita on voitu viedä päätöksentekijöiltäkin piiloon siirtämällä asioita julkisyhteisöistä niiden omistamiin yhtiöihin. Julkisuuslain laajentamista niihin on nyt selvitetty. Luonnonsuojeluliitto tuki lausunnossaan laajinta vaihtoehtoa.
Itämeren hiekan ja mineraalien käyttöä on kartoitettu ja niiden kestävästä käytöstä on annettu työryhmän raporttiluonnoksessa suosituksia. Tällaisiin hankkeisiin liittyy kuitenkin niin monia ongelmia, että niihin tulee suhtautua erityisellä varovaisuusperiaatteella.
Suomen luonnonsuojeluliiton Pesärauhaa-kampanjan tavoitteena on se, että lintujen kiivaimpana pesintäaikana tehtävät metsähakkuut kielletään. Tätä vaativan Pesärauhaa-vetoomuksen allekirjoitti lähes 13 000 ihmistä. Vetoomus luovutettiin linnunpöntön kera ympäristöministeri Krista Mikkoselle tänään.
Ilmastokriisi on yhä akuutimpi, mutta EU:n päätöksentekomekanismit hidastavat ilmastotoimien vauhdittamista. Suomen luonnonsuojeluliitto vaatii lausunnossaan talousvaliokunnalle siirtymistä määräenemmistöpäätöksiin neuvostossa ilmastoa ja energiaa koskevissa kysymyksissä.
Kotieläintalouden ympäristönsuojeluohjeen luonnos on hyvä. Sillä ei kuitenkaan voi täysin ratkaista ongelmia, jotka johtuvat viime hallitusten tekemistä säädösten heikennyksistä. Niiden vaikutuksia tulee seurata ja tehdä tarvittaessa korjausliikkeitä.
Valtion omistajaohjausperiaatteet päivitetään syksyn 2019 aikana. Rinteen hallituksella on mahdollisuus osoittaa, että sen ilmasto- ja luonnon monimuotoisuustavoitteet ohjaavat myös valtionyhtiöiden, kuten Vapon ja Kemijoki Oy:n toimintaa. Viisi ympäristöjärjestöä kirjoitti kirjeen omistajaohjauksesta vastaavalle ministerille Sirpa Paaterolle ja ilmasto- ja energiapoliittiselle ministerityöryhmälle.
Elinkeinoministeri Katri Kulmuni on asettanut valtiosihteerityöryhmän valmistelemaan ehdotuksen yritystukien karsimisesta. Työn on valmistuttava syksyn budjettiriiheen mennessä. Suomen luonnonsuojeluliitto ja viisi muuta ympäristöjärjestöä vaativat Suomea luopumaan haitallisista tuista.
Suden hoitosuunnitelma on Luonnonsuojeluliiton mielestä edellistä parempi, ja liitto esitti siihen enää hienosäätöä. Kannanhoidollisen metsästyksen jatkotyöryhmä voidaan perustaa vasta kun kanta on nykyistä kestävämpi. Poronhoitoalueen etelärajan siirtoa kannttaisi selvittää tulevaisuutta varten.
Keravan yhdistys on onnistunut innostamaan uusia aktiiveja mukaan toimintaan iloisilla, pop-up-tapahtumilla. Kevyempi ote yhdistystoiminnassa voi myös auttaa jaksamaan raskaampien aiheiden parissa.
Valituslupajärjestelmä tappaa valtaosan jatkovalituksista korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Siksi kokemuksia muista laeista pitäisi tutkia ennen valituslupajärjestelmän lisäämistä kuntalakiin.
Kuu kiurusta kesään -hankkeessa omaishoitajat pääsevät yhdessä irtautumaan arjestaan opastetuilla luontoretkillä. Apuna on teknologiaa ja tarinallista otetta.