Lisää avohakkuita, ojituksia ja kesähakkuita – Luon­non­suo­je­lu­pii­rit arvostelevat alueellisia metsäohjelmia

Miten metsien ylihakkuut, uhanalaistuminen, ilmasto- ja vesistöpäästöt sekä virkistyskäytön kasvu näkyvät uusissa alueellisissa metsäohjelmissa? Jatkuuko entinen meno metsissämme? Mitä piiriemme mielestä nyt pitäisi tehdä?

Menneenä kesänä on tehty alueellisia metsäohjelmia (AMO). Luonnonsuojeluliiton piireistä osa on metsäohjelmista päättävissä alueellisissa metsäneuvostoissa. Osa piireistä on lähtenyt niistä, mutta yleensä nekin osallistuivat valmistelutyöpajoihin ja antoivat lausuntoja.

Metsien neljä muutostarvetta

Viime vuosina on tapahtunut neljä asiaa, jotka pitäisi ottaa huomioon metsäohjelmissa:

1. Metsälajien ja luontotyyppien uhanalaisuus todettiin yhdeksi Suomen luonnonsuojelun pääongelmista uusissa uhanalaisselvityksissä 2018-19.
2. Ilmasto on noussut metsäkeskusteluun. Metsien hiilitaseen kannalta oli tuhoisaa, että monissa maakunnissa hakkuut ylittivät vuosien 2016-19 metsien kasvun.
3. Uudet tutkimukset ovat osoittaneet metsätalouden vesistöpäästöt entistä suuremmiksi.
4. Tänä keväänä korona vei ihmiset lähiluontoon aivan uudella tavalla. Luonnon virkistyskäytön merkitys kasvoi entisestään.

Näistä syistä metsäohjelmiin kohdistui entistä kovempia odotuksia. Miten metsä vastasi tähän huutoon?

Korutonta kertomaa

Piirien lausunnot metsäohjelmien valmisteluista ja niiden edustajien kertomukset ovat valitettavasti korutonta kertomaa. Piirit kokivat, että metsäohjelmissa pikemmin kuultiin kuin kuunneltiin luonnonsuojelupiirien viestiä. Piirien tekemät ehdotukset saattoivat karsiutua luonnoksista pois, mitä perusteltiin sillä, että metsäohjelma on ”väärä foorumi” monimuotoisuutta edistäville tavoitteille.

Metsäneuvostoissa piirimme ovat usein yksin ELY-keskuksen kanssa muistuttamassa ympäristöasioista. Vanha metsävalta vallitsee, ja lopputulos on sen mukainen. ”Pirkanmaan metsäohjelma ei ole ekologisesti kestävä eikä ilmastoviisas – lisää avohakkuita, ojituksia ja kesähakkuita”, tiivisti Luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piiri tiedotteessaan.

Useimmat ohjelmat lupaavat lisää hakkuita, kunnostusojituksia, lannoitusta, metsitystä, metsäteitä, puuterminaaleja, hirvieläinten metsästystä ja kuolinpesien metsien etsimistä hakattavaksi. Ei ihme, että piirimme joutuivat jättämään metsäneuvostoissa eriäviä mielipiteitä.

Luonto pääsi otsikkotasolle mutta ei pitemmälle

Sukupuuttoaalto, ilmastokriisi ja vesien tila pääsivät ohjelmissa usein otsikkotasolle. Ikävä kyllä, juhlapuheista on vielä matkaa käytännön tekoihin. Pirkanmaan piirimme lausunnossa tätä ristiriitaa kuvataan näin:

Luonnon monimuotoisuus ja ilmastonmuutoksen torjuminen esitetään ohjelmassa sinänsä myönteisinä asioina, mutta ilman konkretiaa määrällisistä tavoitteista tai keinoista. (…) Sen sijaan ohjelmassa esitetään metsien käytölle määrällisiä tavoitteita ja yksityiskohtaisia toimenpiteitä ja keinoja, joiden vaikutukset käytännössä lisäävät monimuotoisuuden heikkenemistä.

Monissa ohjelmissa on tavoitteita hakkuiden lisäämiselle. Onneksi ei kuitenkaan aivan kaikissa, esimerkkinä Uusimaa. Puuta liikuttavat toisaalta markkinat eivätkä ohjelmat.

Usein ongelmana on metsätalouden kestävyyden hahmottaminen vain puuntuotannolliseksi kestävyydeksi. Silloin ei oteta huomioon luontoa, virkistystä ja muita elinkeinoja. Kokonaiskestävyys puuttuu.

Avohakkuiden ja puubiomassan kestävyysongelmia ei ole ohjelmissa yleensä riittävästi tiedostettu. Jatkuvan kasvatuksen lisäämiseen ei panosteta kaikissa ohjelmissa edes turvemailla, tosin poikkeuksiakin on.

Luonnonsuojeluliiton piirit vaativat lausunnoissaan usein konkreettisia suojelutavoitteita prosentteina, lahopuun määränä, soiden ennallistamishehtaareina, kiertoaikojen pidentämisenä jne. Näitä esityksiä ei otettu yleensä huomioon. Luontoasiat jäivät usein hankkeiden (esim. METSO, Monimetsä, HINKU) varaan.

Joitakin valonpilkahduksiakin toki on. Esimerkiksi vaikka metsitystä lisätään, perinnemaisemien säästämisen tarve oli usein huomattu.

Metsien monikäyttökin on metsäohjelmissa noteerattu. Toisaalta metsäohjelmissa usein tavoiteltu hakkuumäärien kasvattaminen on ristiriidassa metsien virkistyskäytön, luontomatkailun ja luonnontuotteiden hyödyntämisen kaltaisten tavoitteiden kanssa. Erään luonnonsuojelupiirin kommentti kuvastaa, kuinka metsäohjelmien tarkoitus jäi hämäräksi, kun metsäteollisuudelle metsät tuottavat raaka-ainetta muutenkin: ”Jos alueellisella metsäohjelmalla halutaan olevan vaikutusta muuhun kuin ilmankin toimivalle puukaupalle, siinä on parantamisen varaa”.

Mitä voidaan oppia?

Luonnonsuojeluliitto on palannut kansalliseen metsäneuvostoon. Siellä ympäristökeskustelu on onneksi askeleen maakuntia pidemmällä. Ehkä valtakunnalliselta tasolta pitäisi tulla tiukempaa ohjausta alueille, jotta ympäristöasiat otettaisiin tosissaan.

Yksi keino parantaa metsäohjelmia on ympäristövaikutusten arviointi. Ohjelman vaikutuksia arvioitiin nytkin ja jotkut piirimme pääsivät arviontityöryhmään mukaan. Kunnolliselle arvioinnille ei kuitenkaan ollut pohjaa. Arviointi tehtiin vasta työn lopulla, juuri ennen lausuntokierrosta. Lisäksi luontoasioille ei ollut mitattavia tavoitteita (%, ha, euro, henkilötyökuukausi tms.). Arviointi tehtiin muutenkin vain laadullisesti (vaikutus +, -, 0).

Ensi kerralla kannattaisi aloittaa koko metsäohjelman valmistelu edellisten kausien arvioinnilla. Arvioinnin pitäisi lisäksi jatkua koko ohjelman valmistelun ajan. Sillä tavalla luontoasioiden huomioon ottaminen voisi parantua. Uudenmaan piiri vaati myös tämänkertaiselle ohjelmalle väliarviointia.

Alueellisten metsäohjelmien vaikuttavuus on heikko – sekä hyvässä ja pahassa. Isoin merkitys niillä on metsätalouden eri tukien suuntaamisessa. Niihin vaikuttamista Luonnonsuojeluliitto jatkaa koko ajan vaatimalla haitallisten tukien muuttamista ympäristötuiksi.

Tapani Veistola

Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton ja sen Uudenmaan piirin erityisasiantuntija.

Lisätietoja