Valtionyhtiöiltä odotetaan vastuunkantoa ilmastosta ja luonnon monimuotoisuudesta. Tämä on vaikea yhtälö Vapolle, jonka liikevaihto on vahvasti kiinni turpeessa. Miltä näyttäisi 1,5 asteen politiikan mukainen Vapo, kysyy Luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Hanna Aho.
EU:n biodiversiteettistrategia on hyvä, mutta Suomen kannassa siihen on vielä parannettavaa maa- ja metsätaloudessa. Näin totesimme lausunnossamme edukunnan ympäristövaliokunnalle.
Komission esitys ensi vuoden kalastuskiintiöiksi on hyvä kolmella poikkeuksella: Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden lohi, läntinen silakka ja itäinen turska.
Suomen luonnonsuojeluliitto esittää, että budjettiriihessä tehtäisiin investointeja luonnon ja ilmaston hyväksi: 1) tarvitsemme kestävää elvytystä, 2) luonnonsuojelun rahoitus on turvattava koko vaalikauden ja 3) haitallisten tukien aika on ohi – irti turpeesta.
Uusiutuva energia on hyvä asia, mutta senkin hankkeet on suunniteltava kestäviin sijoituspaikkoihin. Siksi niiden lupien runnominen väkisin läpi yhdessä tai kahdessa vuodessa ei ole järkevää. Tästä syystä RED II -direktiivin toimeenpano on tehtävä mahdollisimman suppeasti.
Turpeen energiakäytöstä luopuminen on keskeinen ja yksi kustannustehokkaimmista tavoista Suomen hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseksi, kirjoittaa Sitran Mari Pantsar.
Valkoposkihanhien aiheuttamien vahinkojen torjumista pohtinut työryhmä kertoi tänään työnsä tuloksista. Työryhmä tarjosi ratkaisuiksi monia keinoja, kuten lintujen karkottamista eri keinoin sekä vaihtoehtoisia ruokailupaikkoja eli lintupeltoja. Myös ampumista poikkeusluvalla esitetään yhdeksi karkoituskeinoksi, vaikka lajin yleinen metsästys ei ole nyt mahdollista.
Suomen luonnonsuojeluliiton koordinoima Viekas LIFE -hanke ja Metsähallituksen luontopalveluiden koordinoima Rannikko LIFE -hanke järjestivät 18.8.2020 yhteistyössä käytännönläheisen etäseminaarin vieraskasvilajien torjunnasta.Suomeksi ja englanniksi järjestetyssä seminaarissa…
Luonnonsuojeluliitto on tyytyväinen raakkustrategiaan. Liitto vertaili sitä vielä vastaavaan Ruotsin toimintaohjelmaan nostaen sieltä muutaman jatkotyöesityksen.
Majavakantojen hoitosuunnitelman suunta on oikea. Luonnonsuojeluliitto haluaa vielä lisää määrällisiä ja ajallisia tavoitteita euroopanmajavan leviämiselle.
Vesien hyvä tila pitää saavuttaa vuonna 2027. Tällä hetkellä vesityössä valmistellaan loppuvuodesta alkavia kuulemisia. Tässä ovat Luonnonsuojeluliiton vinkit valmistelutyön loppusuoralle, kirjoittaa erityisasiantuntija Tapani Veistola blogissa.
Rauno Ruuhijärven elämäntarina kietoutuu Suomen soidensuojelun ympärille. Ruuhijärvi, 90, on nähnyt Suomen luonnonsuojelusta kaiken – ja vaikuttanut vielä enemmän.