Päästöoikeuden tuleva hinta ei välttämättä yksinään riitä lopettamaan ilmastolle, luonnolle ja vesistöille haitallista turpeen polttoa. Työ- ja elinkeinoministeriön tilaaman selvityksen kaikki skenaariot sisälsivätkin myös turpeen veronkorotuksen. Suomen luonnonsuojeluliiton mielestä turpeen poltolle tulisi asettaa selkeä päättymispäivä. Liitto ajaa turpeen polton lopettamista viime viikolla julkaistulla Irti turpeesta -kansalaisaloitteella.
Suomen luonnon päivä on luonnon oma juhlapäivä, jota vietetään aina elokuun viimeisenä lauantaina. Luontoa juhlitaan jälleen ensi lauantaina 29. elokuuta. Suomen luonnonsuojeluliitto kannustaa kaikkia suomalaisia ulos ja nauttimaan loppukesäisen luonnon antimista.
Luonnonsuojeluliitto esittää ajallisesti kaiken metsäkanalintujen metsästyksen lopettamista lokakuun lopussa. Liitto esitti MMMn esittämiin alueellisiin rauhoituksiin lisäyksiä. Myös kiirunan metsästystä pitäisi rajoittaa.
Suomessa vettä sataa enemmän kuin haihtuu. Siitä alkaa veden pitkä matka maan kamaralla. Ennen kuin vesi saapuu järveen ja mökkirannalle, se suodattuu suon kautta. Jos suo on jäljellä.
"Turvetta ei voi kaivaa soilta sateisina päivinä. Tietäen Suomen kesien sateisuuden tuntuukin hieman ironiselta, että turpeen käyttöä perustellaan energian huoltovarmuudella kriisiaikojen varalta", kirjoittaa Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Harri Hölttä.
Hanko tunnetaan Regatastaan, rantabulevardin hulppeista huviloistaan ja valkeista hiekkarannoistaan. Harvempi tietää, että alueelle luontaisesti syntyneet hiekkarannat ovat myös perhosten, kovakuoriaisten ja kärpästen tärkeä elinympäristö.
Pohjois-Pohjanmaan pinta-alasta suurin osa on tai on ainakin alun perin ollut suota. Pohjanmaalla ja Keski-Suomessakin suota riittää. Ei ole siis ihme, että näiden kolmen Luonnonsuojeluliiton piirin työt keskittyvät monella tapaa soiden ympärille.
Kun Juha Sipilän hallitus teki biotaloudesta kärkihankkeen, ympäristöjärjestöt varoittivat metsien kasvavien hakkuiden vaikutuksesta luontoon ja hiilinieluihin. Sanna Marinin hallituksen on nyt varmistettava, ettei fossiilisia polttoaineita korvata puunpoltolla.
Muovin kierrätys säästää raaka-aineita ja energiaa, kun muovin valmistamiseen ei tarvitse käyttää uutta öljyä. Mutta mitä kaikkea muovinkeräysastiaan voi laittaa? Muovin kierrättämisessä on helppo muistisääntö: vain pakkaukset kierrätetään. Muovitavarat eivät kuulu keräysastiaan. Niillekin on kuitenkin paikkansa.
Paljaat jalat rentoutuvat sileäksi kuluneilla pitkospuilla, ja mieli lepää ympärillä avautuvassa avarassa suomaisemassa. Kurkien huudot tuntuvat kiirivän taivaiseen asti. Esittelyssä 15 upeaa suoretkikohdetta eri puolilta Suomea.
Suomen luonnonsuojeluliitto julkaisee tänään kansalaisaloitteen turpeen energiakäytön lopettamiseksi vuoteen 2025 mennessä. Selkeä lopetuspäivä turpeenpoltolle hyödyttäisi sekä ilmastoa, luontoa että vesistöjä. Hallittu muutos puhtaaseen energiaan takaisi oikeudenmukaisen siirtymän myös turvealalla työskenteleville.