Turpeen kaivuu pilaa herkät vetemme, tuhoaa suoluontoa ja vauhdittaa ilmaston kuumenemista. Energiakäytön lisäksi myös kasvuturpeen käytöstä tulisi luopua ja kaupallistaa turpeelle kestäviä vaihtoehtoja.
Valtiovarainministeriön budjettiehdotus vuodelle 2021 ei ota selkeää kantaa turpeen verotukseen. Tänä vuonna turpeen verotuki on 172 miljoonaa euroa. Turpeesta luopumiseen tarvitaan ennakoitavuutta, joka varmistetaan parhaiten lailla.
Saimaannorppa on rakas eläin suomalaisille. Monet haluavat tehdä myös jollain tavalla aktiivista suojelutyötä norpan tulevaisuuden turvaamiseksi. Keinoja on useita aina apukinoskolauksista norppaturvalliseen kalastukseen ja ympäristökasvatukseen. Kesäisenä elokuun päivänä Luonnonsuojeluliiton saimaannorppakoordinaattori Kaarina Tiainen ja norppatiedottaja Hanne Kosonen kävivät tutustumassa hieman harvinaisempaan yksityishenkilön toteuttamaan suojelutyöhön.
Tänä kesänä Lidl Suomi lahjoittaa jokaisesta kesätyöntekijästään 10 euroa hyväntekeväisyyteen. Suomen luonnonsuojeluliitto
oli kesätyöntekijöiden keskuudessa suosituin lahjoituskohde.
"Suomen luonnon päivän kunniaksi järjestettyyn luontorunokilpailuun saapui noin 3000 runoa. Tällainen pino runoja kertoo suhteestamme luontoon", kirjoittaa päätoimittaja Matti Nieminen Luonnonsuojelija-lehden pääkirjoituksessa.
Miten edistää ja kannustaa luonnonsuojelua? Luonnonsuojelulain 1-projektiryhmällä oli rahapäivä. Siitä puhe mistä puute. Tässä kirjalliset kommentit YMn kalvoihin.
Päästörekisteri PRTR ei ole Luonnonsuojeluliiton mielestä Suomessa hyvin hoidettu. Näin todettiin kun YM kysyi ajatuksia asiaa koskevan sopimuksen maaraporttia varten.
Jättipalsamin, Suomen ehkä tunnetuimman haitallisen vieraslajin, torjuntatyö on tuottanut loistavan rohkaisevia tuloksia ympäri maata. Luonnonsuojeluliiton VieKas LIFE -hanke kokosi tiiviin tietopaketin jättipalsamin torjunnasta ja talkoiden järjestämisestä.
EU:n alueelle tuotavilta kalastustuotteilta tulee vaatia samaa kestävyyttä kuin sen omalta kalastukselta. Tuonnin vaikutukset sekä kantoihin että EU:n kalastukseen pitäisi arvioida.