Päästökompensaatiot vaativat nykyistä tarkempaa määrittelyä ja käytön rajoitusta, jotta niillä voidaan aidosti vauhdittaa eikä hidastaa ilmastotoimia ja fossiilisista polttoaineista luopumista.
Marinin hallitus julistaa, että elvytystoimet valitaan niin, että ne tukevat ilmastotavoitteita ja luonnon monimuotoisuutta, mutta päätyy tukemaan jättisellutehdasta ja lentoliikennettä. Neljäs lisätalousarvio vauhdittaa kuitenkin liikenteen ja lämmityksen päästövähennyksiä sekä luonnonsuojelua ja ulkoilua. Ympäristöjärjestöt patistavat hallitusta parempiin näyttöihin elokuun budjettiriihessä.
Suomen luonnonsuojeluliitto arvioi huomenna yksivuotissynttäreitään viettävän Suomen hallituksen onnistumista ympäristöpolitiikassa. Hallituksen suurimmat onnistumiset ovat luonnonsuojelussa, mutta ilmastopolitiikkaan tarvitaan lisää tekoja.
Suomi sitoo kantansa seuraavan vuoden lohikiintiöihin hyvin aikaisin: heti tieteellisen neuvon jälkeen alkukesällä. Luonnonsuojeluliiton mielestä nyt tarvitaan varovaisuusperiaatteen mukaista leikkausta pienten lohikantojen turvaamiseksi. Näin sanottiin ensin EU-jaostossa ja sitten eduskunnan valiokunnissa.
Lohen salakalastus on saatu kuriin. Nyt on aika ottaa seuraava askel: pienten lohikantojen suojelu. Siksi Luonnonsuojeluliitto esitti lohikiintiöön varovaisuusperiaatteen mukaista vähennystä eduskunnan ympäristövaliokunnalle.
Kukkivien kasvien tunnistaminen on helppo, hauska ja ilmainen harrastus. Kasvit eivät lennä tai juokse karkuun, ja osaaminen karttuu vauhdilla! Luonnonsuojeluliiton toimituspäällikkö Liisa Hulkko kertoo, miten innostui tutkimaan kukkivia luonnonkasveja ja antaa vinkkejä kasviharrastuksen aloittamiseen.
Luontotyypit ovat pohja lajienkin suojelulle. Miten luonnonsuojelulakia voisi niiden osalta parantaa. Tässä kirjalliset kommentit YMn esityksiin LSL1-ryhmässä.
Marinin hallituksen neljäs lisätalousarvio vauhdittaa ilmastoinvestointeja ja yli 50 miljoonalla eurolla myös luonnonsuojelua. Sen sijaan kaivosten, sellutehtaiden liikenneyhteyksien ja lentokenttien mahdolliset tuet ovat Luonnonsuojeluliiton mielestä uusien kestävän elvytyksen kriteerien vastaisia. Haitallisten tukien karsiminen jäi budjettiriiheen.
Kaikki myöntävät että lyijy on myrkkyä. Mutta kun puhutaan sen vähentämisessä esimerkiksi metsästyksessä, alkaa kakistelu. BirdLife , SLL ja WWF esittävät että Suomi tukisi komission rajoitusesitystä.