”Kuntien metsänhoidossa elää edelleen käsitys, että virkistysmetsiä pitää hoitaa. Suurin osa kuntalaisten lähimetsistä pitäisi jättää hoidon ulkopuolelle”, sanoo Uudenmaan piirin suojeluasiantuntija Keijo Savola.
"Kun suomalaisia pyydetään sanomaan joku luonnonsuojelija, niin ensimmäisenä mainitaan Linkola. Hän itsekin halusi olla nimenomaan luonnonsuojelija, ei edes ympäristönsuojelija", kirjoittaa päätoimittaja Matti Nieminen Luonnonsuojelija-lehden pääkirjoituksessa.
Villiruokakausi alkaa olla pursuavasti alussa. Tunnen itseni keräilijäheimon jäseneksi ryömiessäni pitkin puskia haalimassa perheelle ruokaa, kirjoittaa suojeluasiantuntija Paloma Hannonen. Herkut odottavat joka nurkalla ottajaansa ja parhaimmillaan ne päätyvät suoraan luonnosta pataan. Tässä blogisarjassa esitellään muutama helppo hyötykasvi, joiden satokausi alkaa olla parhaimmillaan, ja niiden valmistamiseen helpot reseptit.
Suomi on tuhansien järvien, poikkeuksellisen murtoveden ja ihmeellisten pienvesien maa. Mitä pinnan alla tapahtuu? Lajit kertovat tarinoillaan vesistöjemme tilasta.
Suomen suurten jokien luonto on uhanalaista vesivoiman vuoksi. Ensimmäisenä avataan Iijoen kalatalousvelvoitteet. Tästä voi alkaa jokiluonnon vapauttaminen.
Koronaviruksen aiheuttama kriisi ihmisten terveydelle ja taloudelle on syvä ja laaja. Jos kriisin ratkaisuissa maltetaan katsoa pitkälle tulevaisuuteen, voidaan samalla taklata ilmastokriisiä ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä.
Koronaviruksen jälkeisellä talouden elvytyksellä on suojeltava ilmastoa, vesistöjä ja luontoa, vaatii Luonnonsuojeluliitto kommenteissaan kansliapäällikkö Martti Hetemäen exit- ja jälleenrakennusryhmälle.
Luontopihan perustaminen ei ole vaikeaa, ja luonnon auttaminen on todella palkitsevaa. Kauniit luontoystävälliset kasvit tarjoavat hyönteisille ravintoa ja ihmisille silmäniloa ja terapeuttista hyvinvointia.
Poikkeuskevät on saanut ihmiset etsimään tasapainoa luonnosta ja puutarhanhoidosta. Luonto- ja puutarhaterapiaa opiskelleet Luonnonsuojeluliiton työntekijät Johanna Mehtola ja Pirjo Itkonen kertovat, miten luonto on auttanut heitä vaikeissakin hetkissä.
Koronakriisistä toipumisen osana tarvitsemme lisää investointeja ilmastokriisin torjuntaan. Ilmastotoimia rahoittamalla voimme hillitä ilmastokriisiä, turvata tulevaisuuden elinehdot sekä tukea ihmisten toimeentuloa ja terveyttä, kirjoittaa suojeluasiantuntija Hanna Aho blogissa.
On taas se aika keväästä, kun saimaannorppia voi nähdä pötköttelemässä rantakivillä. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikä tahansa rantalomakauden alku, vaan norpat tekevät raskasta työtä vaihtaessaan karvansa kokonaan uuteen. Norppatiedottaja Hanne Kosonen esittelee blogissaan kymmenen faktaa norpan karvanvaihdosta ja vinkkaa, kuinka aran norpan voi ottaa huomioon Saimaalla liikkuessa.