Suomeen valmistellaan lobbarirekisteriä. Sellaisen saaminen Euroopan unioniin oli aikanaan ympäristöjärjestöjen esitys. Suojelupäällikkö vastasi lain valmisteluun liittyvään kyselyyn kuvaten Luonnonsuojeluliiton vaikuttajaviestintää.
Aalto-yliopisto tekee Owal Group Oy:n kanssa kyselyä kuntien maapolitiikasta kunnille. Suojelupäällikkö kannatti vastauksessaan aktiivista maapolitiikkaa sekä vastusti maankäyttösopimuksia ja yksityisten hankekaavoja yms.
Ensi vuoden ympäristörahoitus on kohtuullista, mutta ei riittävää (mm. YM, SYKE, Metsähallituksen luontopalvelut, ympäristöjärjestöt tarvitsevat lisää). Haitallisia tukia tulee kääntää ja EU-rahoja suunnata niiden ympäristötöiden tueksi. Näin sanoimme tänään eduskunnan ympäristövaliokunnalle.
Suot ovat uskomattoman monipuolisia ja tärkeitä elinympäristöjä - ja mahtavia retkipaikkoja, tietää kymenlaaksolainen suoasiantuntija Markku Suoknuuti.
Euroopan komission ehdotuksesta EU:n ilmastolakiin on tarkoitus sisällyttää uusi ilmastotavoite vuodelle 2030. Lausunnossaan eduskunnan talousvaliokunnalle luonnonsuojeluliitto esittää sitovan pitkän aikavälin ilmastotavoitteen kirjaamista lakiin. EU:n on vähennettävä päästöjään vähintään 65 prosenttia vuoteen 2030 mennessä, saavutettava ilmastoneutraalius vuoteen 2040 mennessä ja siirryttävä hiilinegatiivisuuteen sen jälkeen.
Ympäristöasioiden parantaminen on yhä kesken EU:n jäsenmaiden ja Suomen maatalouspolitiikan uudistuksessa. Näin totesimme eduskunnan ympäristövaliokunnan kuulemisessa.
EU:ssa jäsenmaiden neuvosto valmistelee kantojaan maatalouspolitiikan uudistukseen. Luonnonsuojeluliiton mielestä kompromississa ja Suomen kannassa on yhä parantamisen varaa.
Suomen merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelmaa 2022-27 valmistellaan parhaillaan lausuntokierrosta varten. Tässä Luonnonsuojeluliiton viimeiset kommentit luonnokseen.
Maailman mielenterveyspäivää vietetään lauantaina 10.10. Elämme edelleen hyvin poikkeuksellisia aikoja koronaviruspandemiasta johtuen ja monet kokevat elämänhallintaan liittyvien haasteiden lisänneen henkistä ja fyysistä väsymystä. Eristäytymisen keskellä retkeily lähiluonnossa…
Ilmastonmuutos ja lisääntyneet metsähakkuut ovat nopeuttaneet ravinteiden valumista vesistöihin ja synnyttäneet tarpeen entistä tehokkaammille vesiensuojelumenetelmille. Uutta uppopuihin perustuvaa vesienkunnostusmenetelmää testataan Hiitolanjoella.
Elinympäristöjen hupeneminen ja ilmaston lämpeneminen ovat huono yhdistelmä, joka näkyy monen vielä hiljan varsin yleisen suoperhoslajin taantumisena, kertoo Perhostutkijain seuran toiminnanjohtaja Jari Kaitila.
Lintutietelijä Aleksi Lehikoisen mukaan myös tavalliset suolajit ovat viime aikoina vähentyneet, mikä kertoo laajoista muutoksista lajien elinympäristöissä.
EU:n ilmastolaki veisi pitkän aikavälin ilmastotavoitteen lainsäädäntöön. EU-komission ehdotus vuoden 2030 päästövähennystavoitteeksi on riittämätön ja hiilinielujen sisällyttäminen siihen heikentää tavoitetta entisestään, sanoo Suomen luonnonsuojeluliitto lausunnossaan eduskunnan ympäristövaliokunnalle.
Suolla pesivien lintujen kannat ovat Suomessa vähentyneet viimeisen neljän vuosikymmenen aikana jopa 60 prosenttia. Ahdinkoon ovat vaikuttaneet niin ilmaston kuumeneminen kuin soiden ojitus, mutta myös turpeen kaivuu on tuhonnut merkittävän osan linnuille tärkeistä soista, kirjoittaa BirdLifen suojeluasiantuntija Tero Toivanen.
Kiertotalous on ympäristöpolitiikan palapelin keskuspala, totesimme eduskunnan talousvaliokunnan kuulemisessa. Sillä voidaan auttaa ilmastoa, vesiä, uhanalaisia ja monta muuta asiaa yhtä aikaa.