Varauma luon­non­suo­je­lu­lain ekologisen kompensaation luonnokseen

9.4.2021

Suomen luonnonsuojeluliiton sekä Natur och Miljön varauma luonnonsuojelulain uudistamisen projekti 3:n työryhmämuistioon, joka käsittelee ekologista kompensaatiota osana luonnonsuojelulakia, tarkemmin ekologista hyvittämistä luonnonsuojelulain mukaisten poikkeuslupien myöntämisen jälkeen.

Luonnonsuojeluliiton ja Natur och Miljön näkemyksen mukaan hyvittämisen kriteereissä olisi vaatimuksena oltava, että uhanalaiseen luontotyyppiin tai lajin elinympäristöön kohdistuva heikennys on hyvitettävä saman lajin elinympäristöön tai samaan luontotyyppiin kohdistuvin toimenpitein siten, että heikennyksestä huolimatta suojelutaso paranee . Tavoitteena tulisi siis olla nettopositiivisuus hyvityksen jälkeen.

Luonnonsuojeluliitto ja Natur och Miljö haluavat myös nostaa ohjausryhmän keskusteluun korvaussuhteen, joka on ratkaistava tarkemmalla sääntelyllä myöhemmässä vaiheessa. Hyvittävän toimenpiteen korvaussuhde heikennykseen olisi pääsääntöisesti oltava >10. Vain niissä tapauksissa, kun kompensoitava luontoarvo ei ole uhanalainen ja hyvitykset on tuotettu täysimääräisesti etukäteen voisi korvaussuhde olla 1:1.

Haluamme kiinnittää huomiota myös kuntien maihin liittyvään epämääräisyyteen 11 luvun a § perusteluissa. Huolenamme on, että tämä voi vaarantaa lisäisyysperiaatteen toteutumista.

11 luvun a § perusteluissa yksilöidään niitä velvoitteita, jotka rajaa pois alueen käyttöä hyvitykseen: ”vain sellaiset toimenpiteet täyttäisivät määritelmän, joihin ei olisi oikeudellinen velvollisuus jonkin lainsäädäntöön tai muuhun perustuvan velvoitteen nojalla. Tällaisia olisivat esimerkiksi Natura 2000 –verkostoon kuuluvien alueiden ja valtion omistamien luonnonsuojelualueiden luonnonarvojen turvaaminen tai lisääminen ja sopimukseen tai taloudelliseen etuuteen kuten maataloustukeen tai valtion maksamaan tukeen tai sertifikaattien velvoitteisiin liittyvät toimenpiteet.”

Myöhemmin todetaan, että ”Yleisluonteiset lainsäädännössä määritellyt tehtävät, kuten kunnan velvollisuus edistää luonnon monimuotoisuutta alueellaan, eivät rajaisi toimenpiteitä määritelmän ulkopuolelle. Näin ollen kunta tai Metsähallituksen luontopalvelut voisivat toteuttaa hyvittäviä toimenpiteitä.”

Kuntien maihin liittyvä epämääräisyys johtuu siitä, että maankäyttö- ja rakennuslain tuomat velvoitteet, kuten yleis- ja asemakaavojen sisältövaatimukset, koskevat kaikkia yleis- ja asemakaavoitettuja alueita. Kaavojen sisältövaatimuksiin kuuluu vaatimus vaalia luonnonympäristöä ja olla hävittämättä niihin liittyviä erityisiä arvoja. Kaavat eivät saa myöskään olla ristiriidassa luonnonsuojelulain kanssa. Perusteluissa olisi hyvä käsitellä näiden maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuvien velvoitteiden suhdetta yleis- ja asemakaavoitetun alueen käyttöön hyvityksenä, erityisesti suojeluhyvitykseen.

Ainakin SL, /s -kaavamerkinnät ja luo-merkintä ovat kaavoissa selkeitä tapoja vaalia luonnonympäristöä eli täyttää kaavojen sisältövaatimukset. Myös virkistysalueverkosto voi osittain perustua luonnonarvojen (esim. direktiivilajien) huomiointiin. Siksi maankäyttö- ja rakennuslain velvoitteet tuottavat lisäisyyden kannalta runsaasti tulkinnanvaraisia tilanteita. Tätä voitaisiin huomioida samalla tavoin kuin METSO-ohjelmassa, jossa kuntien ja seurakuntien omistaman alueen kaavamerkintä ja -määräys (erityisesti metsätalouden rajoitukset) vaikuttavat valtion maksamaan suojelukorvaukseen. Jos yleis- tai asemakaavoitettu alue käytetään hyvitykseen, kaavamerkintä ja -määräys voisi esimerkiksi vaikuttaa korvaussuhteeseen.

Metsähallituksen luontopalvelujen osalta omien luontokohteiden käyttö suojeluhyvitykseen pitäisi mielestämme rajata selkeästi pois lain perusteluissa, jotta lisäisyysperiaate toteutuu.

Paloma Hannonen, suojeluasiantuntija, Suomen luonnonsuojeluliitto

Birthe Weijola, varapuheenjohtaja, Natur och Miljö

Lisätietoja