Virran vaeltaja tuli tervehtimään
![](/app/uploads/2021/05/Suppailu_Vantaanjoella_kuva_Paivi_Seikkula_2000px-1440x783.jpg)
Ikimuistoinen kohtaaminen kruunasi suppailijan kesän.
Teksti Milja Parviainen, kuva Päivi Seikkula
Julkaistu Luonnonsuojelija-lehdessä 2/2021
Vantaanjoen alajuoksun rannat ovat helsinkiläiselle Päivi Seikkulalle tuttuakin tutumpia virkistäytymispaikkoja. Joki onnistui kuitenkin yllättämään, kun hän viime kesänä innostui suppailemaan siellä liki päivittäin.
”Kotikulmat avautuivat aivan uudella tavalla ja ilmeellä joen keskeltä katsottuna”, Seikkula kertoo.
Seikkulan suppailureseptiksi muodostui lähtö vastatuuleen tai vastavirtaan, ja paluu suppailen tai rennosti laudalla makoillen sinitaivasta ja hahtuvapilviä seuraillen tuulen tai virran avittaessa matkaa. Päiväretkille kertyi mittaa kymmenisen kilometriä.
”Suppailu pitää mielen terveenä ja välillä lihakset kipeinä. Se on ihan parasta liikuntaa ja luonnossa latautumista. Huolet jäävät rannalle”, hän vakuuttaa.
Sykähdyttävimmän elämyksen Vantaanjoella Seikkula koki syyskuun puolivälissä suppaillessaan Vanhankaupunginkoskelta takaisin kohti kotilaituria.
”Suuri, kaunis, sulavaliikkeinen taimen nousi Pikkukoskella laudan viereen, liki katsoi silmiin ja kaarsi pitkän selkänsä pinnalle. Ui ihan rauhassa kiinni lautaan, nousi pintaan ja tervehti kuin delfiini laivaa. Se oli kuin joku hartaus, ihmeellinen viipyilevä hetki”, Seikkula huokaisee.
![](/app/uploads/2021/05/LS_2_2021_Kansi_2000px-826x1024.jpg)
Luonnonsuojelija-lehti on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenetu.
Tervetuloa norppajengiin! sll.fi/liity
Lue verkkolehteä: sll.fi/luonnonsuojelija
”Luonnonsuojelija lähestyy lohduttomilta tuntuvia teemoja tavalla, joka motivoi toimimaan ja rohkaisee lannistamisen sijaan!” (lukijapalaute 2019)
Jaa sosiaalisessa mediassa
Sinua saattaisi kiinnostaa
![Kukkakärpäsiä suopursun kukassa.](/app/uploads/2020/11/jpronkainen_helvetinjarvi_web_sllfi_2_lores-1-480x480.jpg)
Luonnonkukkien päivänä 16.6. retkeillään pölyttäjien merkeissä – löydä lähin retkesi tapahtumakalenterista
Luonnonkukkien päivän merkeissä järjestetään yhteensä 66 opastettua kasviretkeä ympäri Suomen. Tänä vuonna kasviretkillä kunnioitetaan…
Lue lisää![Pitkospuut Liesjärven kansallispuistossa kesäyönä.](/app/uploads/2020/04/pitkokset_liesjarvi_JPRonkainen_SLL-480x480.jpg)
Luontopalveluilta leikkaaminen iskee suomalaisten terveyteen ja on vastoin hallituksen tavoitteita
Hallitus leikkaa Metsähallituksen Luontopalvelujen rahoitusta 11 miljoonaa euroa ensi vuonna. Luontopalvelut on se taho, joka veronmaksajien…
Lue lisää