Toiveet teknisten hiilinielujen käyt­töö­no­tos­ta eivät ratkaise ylisuurten hakkuiden aiheuttamia ilmasto- ja luontohaittoja

Ilmaston kuumenemisen hillintä Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden mukaisesti edellyttää nopeiden ja tehokkaiden päästövähennyksien lisäksi hiilinielujen huomattavaa vahvistamista. Tämä tarkoittaa sekä maankäyttösektorin luonnollisia nieluja, kuten maaperää ja metsiä, mutta myös teknisiä hiilenpoistoratkaisuja. Jälkimmäisiä on kaavailtu niin metsä- kuin energiateollisuuden päästöjen vähentämiseksi. Mielipidekirjoituksessa 16.5. Luonnonvarakeskuksen johtajat esittivät, että teknisiä hiilinieluja hyödynnettäisiin jo vuoden 2030 ilmastotavoitteiden saavuttamiseen. Maankäyttösektorin lisätoimia selvittäneen virkamiestyöryhmän luonnos arvioi, että vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteen saavuttaminen edellyttänee myös teknisten nielujen laajamittaista käyttöönottoa. Myös Suomen ilmastopaneelin laskelmat päästövähennyspolusta, jolla Suomi tekee oman osansa kuumenemisen pysäyttämiseksi, sisältävät vuoden 2035 jälkeen kasvavia hiilinieluja, luonnollisia tai teknisiä. Siispä on aiheellista tarkastella ympäristön kannalta olennaisia reunaehtoja, joita aiheeseen liittyy.

Sitä mukaa kuin päästövähennyksen liian hidas eteneminen on käynyt ilmeiseksi, keskustelu hiilen poistoista ilmakehästä on kiihtynyt. Maailman ilmatieteen laitoksen (WMO) arvion mukaan maapallon lämpeneminen kiihtyy yli 1,5 asteen rajan vuoteen 2027 mennessä 66 prosentin todennäköisyydellä. Kyseessä ei kuitenkaan olisi vielä pysyvä Pariisin ilmastosopimuksen kuumenemisrajan ylitys. Kansainvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) skenaarioiden mukaan nopeiden päästövähennysten lisäksi hiilenpoistot ovat välttämättömiä, jotta maapallon keskilämpötila voi palata 1,5 asteeseen. Suomessa tutkijat ovat nostaneet esiin hiilinielujen turvaamisen ja kasvattamisen tarvetta jo vuosia, mutta nettonielun romahdus ja maankäyttösektorin muuttuminen päästölähteeksi vuonna 2021 ovat lisänneet painetta ja nostaneet keskusteluun myös tekniset nielut.

Vaikka 120 maalla on hiilineutraaliustavoite, vain harvalla maalla on käytännön suunnitelmia hiilen poistojen lisäämiseksi ja vielä harvemmalla (ml. EU ja Suomi) on lainsäädännössään tavoite hiilinegatiivisuudesta. Tähän johtopäätökseen tultiin kansainvälisessä, hiilenpoistoja tarkastelevassa tutkimuksessa. EU:n nieluasetus (LULUCF) maankäyttösektorin hiilinieluista ja komission ehdotus hiilenpoistumien sertifioinnista ovat käytännön keinoja säännellä hiilenpoistumia. Raportin mukaan maankäyttösektorin nielut vastaisivat 99 prosenttia tarvittavista poistoista vuoteen 2030 mennessä sekä 1,5 että 2 asteen skenaarioissa. Lähes kaikki skenaariot, jotka rajoittavat kuumenemisen 2 asteeseen tai matalammalle, sisälsivät maankäyttösektorin nielujen kasvattamista. Vuosisadan puolivälin jälkeen nielujen kasvu perustuu skenaarioissa pääasiassa teknisiin nieluihin. Tällä hetkellä tekniset hiilinielut, kuten BECCS (bioenergian hiilidioksidin talteenotto ja varastointi, Bio Energy Carbon Capture and Storage), DACCS (hiilidioksidin talteenotto suoraan ilmasta, Direct Air Capture with Carbon Storage) ja biohiili, tuottavat 2,3 MtCO₂ edestä poistoja vuosittain, ja arvioitu lisäpoisto vuonna 2025 voisi olla 11,75 MtCO₂. Kokonaiskuva on kuitenkin puutteellinen, sillä hiilenpoistohankkeiden yhteydessä ei ole tarkasteltu elinkaaripäästöjä ja tiedot rajoittuvat Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan.

Tilannekuvan kannalta raportin keskeinen viesti on se, että epäonnistuminen päästöjen vähentämisessä kasvattaa joka vuosi tarvetta hiilen poistoille. Raportti ei kuitenkaan käsittele sitä, että nykytiedon valossa päästöt ja poistot eivät ole yhteismitallisia ilmaston näkökulmasta, vaan päästöjen vaikutus ilmastoon on suurempi.

BECCS perustuu osin virheellisille oletuksille negatiivisista päästöistä

Yllämainitussa raportissa BECCSin ja biohiilen osalta on tehty usein toistuva, mutta yksinkertaistettu oletus nettonegatiivisista ilmastovaikutuksista. Oletuksena on, että niissä hyödynnetään vain metsätähteitä ja että hiilen sidonta ja vapautus näihin jakeisiin tapahtuisi saman vuoden aikana eikä varastoitumista nettomielessä luonnostaan tapahtuisi.

Ensiksikin BECCSiin hyödynnettävällä puuraaka-aineen laadulla on merkitystä ilmastovaikutukseen. Selluntuotannon yhteydessä raaka-aineena olisi pääasiassa kuitupuu. Mikäli BECCSiä hyödynnettäisiin kaikissa nykyään metsäbioenergian jakeita polttavissa laitoksissa, raaka-aineena olisi metsäteollisuuden sivutuotteiden, kuten sahanpurun ja kuoren, lisäksi suoraan metsästä saatavia jakeita, kuten oksia, latvuksia ja kantoja, sekä kuitu- ja tukkipuuta. Näiden olettaminen hiilineutraaleiksi on osoitettu useissa tutkimuksissa ja Suomen ilmastopaneelin raporteissa virheelliseksi. Erityisesti ainespuun, lahopuun ja kantojen polttamisen takaisinmaksuajat eli aika hiilivaraston muutoksen ja palautumisen välillä ovat pitkiä, puhutaan vuosikymmenistä tai jopa useista vuosisadoista (Seppälä ym. 2022). Ilmaston kuumenemisen kannalta kyse on merkityksellisestä aikajänteestä.

Suomalaisen tutkimuksen mukaan myös sivujakeiden, kuten oksien ja latvusten, sekä kantojen poisto metsästä heikentää metsien hiilivarastoa, vähentää lahopuun määrää ja lisää riskejä luonnolle. Tämän lisäksi vaikutuksia on maaperän ravinnetasapainoon (Törmänen 2022) ja korjuusta aiheutuva maanmuokkaus voi aiheuttaa haitallisia vesistövaikutuksia (Tapio & Metla 2008).

Suomessa ylisuuret hakkuut, metsien kasvun heikkeneminen ja turvemaiden päästöjen kasvu ovat romahduttaneet luonnolliset hiilinielut (Luke 2022), mikä alleviivaa nykyisen metsien käytön haittoja ilmastolle. Suomessa olennaista onkin tarkastella mahdollisen BECCSin nettovaikutusta ilmastoon. Tämä sisältää bioenergian polton ja koko tuotantoketjun aiheuttamat päästöt sekä CCS-teknologian (hiilen talteenotto ja varastointi) kautta saatavat pysyvät poistot. Kun poltettava puu tulee myös muista kuin lyhyessä kierrossa olevista jakeista, parhaassa tapauksessa BECCSin hyödyntämisen vaikutus olisi päästöjä hillitsevä, ei nettonegatiivinen. Teollisuuden biopohjaiset päästöt ovat yli 20 MtCO2 vuodessa, eli kyseessä on merkittävä ilmastoa kuumentava päästölähde.

On epävarmaa, saavutetaanko BECCSin avulla lisäpoistoja tai saavutetaanko niitä Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden kannalta olennaisella aikajänteellä (EASAC 2022). BECCS voi myös johtaa maankäytön muutoksien vuoksi mittaviin haitallisiin ympäristövaikutuksiin, jotka pienentävät maaekosysteemien hiilinielua entisestään. Jos raaka-aineena käytettävän biomassan tuotanto ja korjuu kasvaa merkittävästi, olisi laajamittaisella BECCSin hyödyntämisellä todennäköisesti negatiivisia vaikutuksia myös ruoantuotantoon ja luonnon monimuotoisuuteen globaalisti erityisesti lisääntyvän lannoitteiden ja veden käytön kautta (IPCC 2019, Fajardy & MacDowell 2017, Rogelj ym. 2016). EU:ssa ja Suomessa keskeiset haitalliset vaikutukset liittyvät jo nyt metsien hakkuumääriin ja biomassan kestämättömään käyttöön. Tämä voisi joidenkin raaka-aineiden osalta johtaa jopa nettopositiivisiin päästöihin (Harper ym. 2018 & Fajardy & MacDowell 2017).

BECCSin hyödyntäminen ei ole ratkaisu metsätalouden ja maankäytön ympäristöhaittoihin.

On huolestuttavaa, että maankäyttösektorista vastaava ministeriö nostaa hallitusneuvotteluissa ilmastotavoitteiden kannalta olennaisimmiksi toimiksi päästöjen talteenoton ja uudelleenkäytön (esim. BECCS) päästövähennysten rinnalle. Oletuksena vaikuttaa olevan se, että BECCSin avulla metsien ekologisesti kestämätöntä käyttöä (ml. metsäbiomassan energiakäyttö) voidaan jatkaa. Tässä jää huomiotta BECCSin todellisten vaikutusten ja maankäyttösektorin hiilivarastojen lisäksi se, että BECCSin hyödyntäminen on EU:n tilinpitosääntöjen mukaan taakanjakosektorin toimi, eli se ei siten tue suoraan LULUCF-sektorin velvoitteiden saavuttamisessa vuoteen 2030 mennessä. Ministeriö ei myöskään nosta esiin ilmastolain mukaista tarvetta päättää lisätoimista ja päivittää MISUa ja KAISUa. Uuden hallituksen muodostajien tulee muistaa, että eduskunta on kirjelmässään edellyttänyt, että valtioneuvosto: “ (…) korostaa tarvetta varmistaa ilmastolain mukaisesti nielujen vahvistaminen ja kansallisen vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisen edellytykset riittävillä lisätoimilla päästöjen vähentämiseksi ja/tai hiilinielujen vahvistamiseksi.”

Kustannusten jako on keskeinen oikeudenmukaisuuskysymys

Kustannusarviot BECCSille ovat 15–400 dollaria/tCO2 ja DACCSille 100–300 dollaria/tCO2. Tosin arviot ovat epävarmoja, sillä teknologiat eivät ole vielä käytössä testattuja ja kypsiä. Vertailun vuoksi metsityksen kulut ovat 0–240 dollaria/tCO2, maatalousmaiden maaperän hiilensidonnan parantamisen -45–100 dollaria/tCO2 ja taakanjakosektorin päästövähennysten hinta liikenteessä selvästi yli 100 euroa hiilidioksiditonnilta (SYKE 2022).

BECCS Stockholm on yksi edistyneimmistä hankkeista Euroopassa. Se on saanut tukea EU:n innovaatiorahastosta, joka rahoitetaan päästökauppatuloista. Suomessa selvitysvaiheessa on Fortumin ja Metsä Groupin yhteistyö metsäteollisuuden tuottaman hiilidioksidin hyödyntämisestä. Kyseessä ei siis ole hiilidioksidin varastoiminen pysyvästi.

Hiilinielupolitiikan keskeinen ongelma on se, ettei hiilelle ole hintaa maankäyttösektorilla. Teollisuuden bioenergian päästöt eivät toistaiseksi edellytä päästöoikeuksien olemassaoloa eikä niistä makseta energiaveroa. Puupolttoaineiden vuosittainen verotuki tarkoittaa 418 miljoonan euron epäsuoraa tulonsiirtoa ja on siten merkittävä vihreää energiasiirtymää hidastava tekijä. Suomen Dasgupta-raportissa onkin nostettu esiin mahdollisuus poistaa tämä verotuki luontohaittojen vähentämiseksi. Myös valtiovarainministeriö on pitänyt kiinteiden puupolttoaineiden verotukea ongelmallisena.

Samaan aikaan BECCSin käyttöönottoa varten ehdotetaan uusia tukitoimia. Tätä ei voi pitää oikeudenmukaisena tai “saastuttaja maksaa” -periaatteen mukaisena. Päästöoikeuksien hinnan nousu kasvattaa puun polton houkuttelevuutta niin kauan kuin puun poltolle ei aseteta taloudellisia rajoitteita. Niin pitkään kuin puun polttoa tuetaan taloudellisesti, vääristää lisätukitoimien vaatiminen markkinoita entisestään ja hidastaa polttoon perustumattomien ratkaisujen käyttöönottoa. Lisätuki puun poltolle voisi ylläpitää ilmaston ja luonnon kannalta ylisuuria hakkuutasoja ja puun epäoptimaalista käyttöä. Tämä on ristiriidassa ilmasto- ja luontotavoitteiden saavuttamisen kanssa.

Oikeudenmukaisempaa ja tehokkaampaa olisi asettaa kiinteille puupolttoaineille vero ja velvoittaa teollisuuden biopohjaisen hiilidioksidin talteenottoon ja varastointiin. Ympäristöministeriön valtiosihteeri Terhi Lehtosen mukaan tämä voitaisiin yhdistää myös markkinapohjaiseen hakkuukattoon tai nielutukijärjestelmään.

Vastaavasti Itä-Suomen yliopiston projektitutkija Jakob Donner-Amnell on ehdottanut, että valtion tuet metsäteollisuudelle energiaverotuksessa ja tuotekehitysvaroin voitaisiin muuttaa osin vastikkeelliseksi. Ehtona olisi jalostusasteen kasvattaminen ja ympäristövaikutusten pienentäminen. Mallia voisi soveltaa myös hiilidioksidin talteenottoon ja varastointiin.

Ohjauskeinojen valinnassa olennaisinta on varmistaa, että päästövähennykset ovat ensisijaisia, luonnon hiilivarastot säilytetään ja niitä vahvistetaan ja monimuotoisuus turvataan eikä hiilidioksidin talteenottoa ja varastointia käytetä laastaroimaan kestämättömiä nykykäytäntöjä. Samalla puunkäyttöä tulee ohjata pois polttamisesta kohti korkeamman jalostusasteen tuotteita ja biokiertotaloutta. BECCS-teknologian kestävyys vaatii tarkempaa, tapauskohtaista analyysiä oletuista poistoista ja elinkaarisista päästöistä sekä muista ympäristövaikutuksista. Tämän lisäksi tukipolitiikkaa tulisi arvioida saavutettujen poistojen ja niiden pysyvyyden perusteella. Maankäyttösektorin ilmastotavoitteiden saavuttamisessa tärkeintä on yhä maltillistaa hakkuita ja hillitä maaperäpäästöjä. Näin aikaansaadut ilmastohyödyt ovat nopeita, varmoja ja hyödyttävät myös luontoa ja vesistöjä.

suojeluasiantuntijat Hanna Aho ja Päivi Tikkakoski