Maaliskuussa marssitaan luonnon puolesta
Ympäristöjärjestöjen yhteisellä Luontomarssilla vaaditaan Suomen hallitukselta luontokadon pysäyttämistä.
Lue lisääSaavutettavuustyökalut
Ympäristöjärjestöjen yhteisellä Luontomarssilla vaaditaan Suomen hallitukselta luontokadon pysäyttämistä.
Lue lisää"Minulle luonnonsuojelu on jääkylmää realismia", kirjoittaa Saara Kankaanrinta kolumnissaan.
Lue lisääKieluan metsiä on 2000-luvulla kansallispuiston laajennuspyrkimyksistä huolimatta, tai niistä johtuen, varsin säälimättä hakattu. Järven ympäristössä on silti yhä hengästyttävän upeita valtion luonnonmetsiä. Ne ovat edelleen suojelematta.
Lue lisääKevät on retkeilyn kulta-aikaa. Helsingissä asuva Mirja Reijonen, 79, on retkien järjestämisen konkari. Nyt Reijonen kertoo, miten hän itse saa eniten irti kevätretkeilystä. Ota vinkit haltuun ja suuntaa kevätluontoon!
Lue lisääOlemme eläneet velaksi. Tilit on pian tasattava tai taloudeltamme katoaa pohja. Luontovelka maksetaan talouspolitiikkaa korjaamalla. Askelmerkkejä ovat luonnonsuojelun riittävä rahoitus ja luonnolle haitallisista tuista luopuminen.
Lue lisääVain kahden eduskuntapuolueen toimet olisivat riittäviä luontokadon ja ilmastokriisin pysäyttämiseksi. Puolueille vaikeimpia kysymyksiä ovat riittävän rahoituksen ja suojellun pinta-alan turvaaminen. Eniten kannatusta puolueilta saavat vapaaehtoisten suojeluohjelmien tekeminen pysyviksi ja niiden rahoituksen pitäminen vähintään ennallaan sekä hiilinielujen pelastaminen.
Lue lisääSuomen luonnonsuojeluliitto on tyytyväinen Porotalouden tulevaisuustyöryhmän työskentelyyn ja loppuraporttiin Kohti kannattavaa, kestävää, ja kulttuurisesti merkittävää porotaloutta. Työryhmän tehtävänä oli arvioida hallitusohjelman tavoitteiden mukaisia porotalouden kehittämistarpeita, joilla ”edistetään porotalouden kehittymistä kannattavana, kestävänä ja kulttuurisesti merkittävänä elinkeinona”.
Lue lisääKova luonto -podcastin vieraana on ympäristöministeriön ilmastoyksikön johtaja Outi Honkatukia. Jakson kuunneltuasi tiedät, mitä ympäristölle haitalliset tuet ovat, miksi niitä on niin paljon ja miksi niiden poistaminen on osoittautunut poliitikoille hankalaksi.
Lue lisääIlmastoasioiden huomioon ottaminen rakentamisessa paranee uudessa rakentamislaissa, mutta luontoarvojen suhteen laki heikentyy. Luontoarvoja koskevien kaavoituksen pelisääntöjen uudistaminen jatkuu seuraavan hallituksen aikana alueidenkäyttölain työstämisenä.
Lue lisääSuomen Luonnonsuojelun Säätiön apurahoilla on tuettu lähes kuuttasataa luonnon- ja ympäristönsuojeluun liittyvää hanketta tutkimuksen, valistuksen ja taiteen aloilla. Lisäksi lahjoitusvaroin on perustettu muutamia luonnonsuojelualueita. Koko historiansa aikana säätiö on jakanut yhteensä 1,13 miljoonaa euroa.
Lue lisääKaivoslain muutos oli askel oikeaan suuntaan ympäristön kannalta, mutta jätti työtä myös seuraavalle eduskunnalle.
Lue lisääEuroopan komissio kiertää jäsenmaissa selvittämässä järjestöjenkin käsityksiä EU-tavoitteiden saavuttamisen edistymistä. Nyt oli vuorossa ilmasto- ja energiapolitiikka. Yleisesti ottaen Suomi voi saavuttaa tavoitteet, jos seuraava hallitus jatkaa samaan malliin – ja metsäpolitiikka saadaan kuntoon.
Lue lisääVesivoimayhtiöt ovat aktivoituneet rakennettujen jokien visiohankkeissa, joissa korostetaan yhteistyötä ja vapaaehtoistoimia virtavesiluonnon olosuhteiden kehittämiseksi. Suomen luonnonsuojeluliiton näkökulmasta visiohankkeet pahimmillaan hidastavat kestävän ja lainmukaisen ratkaisun saavuttamista virtavesien ja vaelluskalojen ahdinkoon.
Lue lisääMahdollisuuksia tukea järjestöjen varainhankinkintaa valtionavuista on pohdittu työryhmän raporttiluonnoksessa. Varainhankinnan kulujen ja kehittämisen laskeminen osittain avustuskelpoiseksi olisi lähtökohtaisesti kannatettavaa. Kaikkien järjestöjen pistäminen samoihin valtionapusysteemeihin ei kuitenkaan olisi järkevää. Ympäristöjärjestöt ja niiden talous poikkeavat suuresti esimeriksi sote- ja liikuntajärjestöistä.
Lue lisääEuroopan ympäristöjärjestöt muistuttivat EU:n päättäjiä siitä, että ei ole vihreää vesivoimaa. Uutta vesivoimaa ei pidä tukea julkisista varoista vaan niiden haittojen vähentämistä sekä aurinkoa ja tuulta. Kirjelmän allekirjoittivat SLL ja EKOenergia.
Lue lisääValitettavasti hakusi ei tuottanut tuloksia.