Täydennys lausuntoon: Ehdotus minkin lisäämisestä EU:n vie­ras­la­ji­luet­te­loon ja siihen liittyvä poikkeusluvan hakeminen

Lausunnot

On mahdollista, että EU esittää minkin lisäksi amerikanmajavaa eli kanadanmajavaa vieraslajiasetukseen. Jos niin käy, Luonnonsuojeluliiton mielestä Suomen ei kannattaisi äänestää asetuksen päivitystä nurin.

E41/2024 vp
Toiminnanjohtaja Tapani Veistola
Suomen luonnonsuojeluliitto ry
YmV 4.9.2024

Kuulemisessa nousi esiin kysymys amerikanmajavan (kanadanmajavan) vaikutuksesta siihen, miten Suomen kannattaisi minkin suhteen äänestää EU:ssa.

Lajeja punnittaessa tulee ottaa huomioon niiden vaikutusten laajuus ja teho kansainvälisesti ja Suomessa.

Amerikanmajava on vieraslaji. Sitä ei saisi olla Euroopassa sen enempää kuin minkkejäkään.

Amerikanmajavaa esiintyy EU:ssa vain Suomessa. Meiltä sitä on levinnyt myös Venäjän puolelle. Meillä on kansainvälistä erityisvastuuta siitä, ettei niitä levisi enää enempää eikä laajemmalle.

Suomessa amerikanmajavasta on myös hyötyjä monille lajeille ennen muuta tekemiensä kosteikkojen kautta. Toisaalta euroopanmajavasta saadaan aivan samat hyödyt. Siksi amerikanmajavan metsästys pois euroopanmajavan tieltä on kannatettavaa. Sitä tehdään jo nyt vähän kantojen reuna-alueilla, mutta EU:n vieraslajiasetus vauhdittaisi myönteistä kehitystä.

Minkki on levinnyt laajalle EU:ssa. Se on myös erityisen haitallinen, paljon esimerkiksi amerikanmajavaa haitallisempi. Minkin torjunta on kansainvälisesti erittäin tärkeä prioriteetti. EU-asetus tehostaisi sen torjuntaa monessa maassa, missä sitä ei tehdä vielä riittävästi.

Suomen luontoa ajatellen minkin haitat ovat paljon amerikanmajavan hyötyjä suurempia – varsinkin kun ne hyödyt saavutettaisiin myös euroopanmajavalla.

Yhteenveto

Sekä Suomen että kansainvälisestä näkökulmasta katsottuna Suomen ei kannattaisi kaataa minkin lisäämistä EU:n vieraslajiasetukseen amerikanmajavan takia.

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Tapani Veistola, p. 0400 615 530, tapani.veistola@sll.fi

Lisätietoja

Toiminnanjohtaja
Tapani Veistola

Ajankohtaista