Lausunto ympäristövaliokuntaan Itämeren suojelusta
Lausunto –
Suomen hallituksen ei pidä ottaa takapakkia Itämeren suojelussa
Suomen luonnonsuojeluliitto haluaa kiinnittää huomionne karjanlantapoikkeuksen
vesistövaikutuksiin ja siihen että sen jatkaminen olisi takapakki Itämeren ja Saaristomeren
suojelutyössä. Parhaillaan päivitettävään valtioneuvoston asetukseen fosforin käytöstä maa-
ja puutarhataloudessa sekä viher- ja ympäristörakentamisessa esitetään
karjanlantapoikkeuksen jatkamista vuoden 2026 loppuun asti.
Ilman aktiivista päivittämistä poikkeus päättyisi automaattisesti vuoden 2024 lopussa, ja
kyseessä olisi vesiensuojelun kannalta yksi käännekohta kohti puhtaampaa Saaristomerta.
Lantapoikkeuksen jatkaminen puolestaaan olisi teko hallituksen koko vesiensuojelutyön
heikentämiseksi.
● Fosforikuormitus: Karjanlantapoikkeus mahdollistaa kotieläintalouden fosforin
levittämisen pelloille yli sallittujen rajojen, mikä lisää ravinnevalumia vesistöihin ja
pahentaa rehevöitymistä. Poikkeuksen jatkaminen hidastaisi fosforikuormituksen
vähentämistä, joka on keskeinen tavoite vesien tilan parantamisen työssä. Lannan
levityksessä tulee noudattaa rajoituksia, jotka perustuvat kasvien fosforin tarpeeseen.
● Vesien tilan parantaminen: Hallituksen vesiensuojelutyön uskottavuuden kannalta
lantapoikkeuksesta luopuminen 2024 loppuun on erittäin tärkeää. Sen jatkaminen olisi
mahdollisesti koko hallituskauden suurin yksittäinen takapakki vesiensuojelussa. On
paikallaan kysyä, mikä hallituksen suunnittelema uusi vesiensuojelutoimi on yhtä
tehokas kuin lantapoikkeuksen jatkamisen negatiiviset vaikutukset olisivat.
● Kestävät maatalouskäytännöt: Lantapoikkeus hidastaa kestävien
maatalouskäytäntöjen käyttöönottoa. Liikalannan uudelleen sijoittamisen tarve
edistäisi ravinteiden kierrätyksen ja lannansiirron investointeja ja vähentäisi
vesistöhaittoja. Esimerkiksi Saaristomeren valuma-alueella fosforia on yli tarpeen,
kun monella alueella tarvittaisiin nykyistä enemmän kierrätysravinteitä.
● Huoltovarmuus: Kierrätyslannoitteet ovat myös huoltovarmuusteko. Hallituksen
tulee edistää kotimaisten ravinteiden käyttöä sen sijaan, että ne päätyvät vesistöihin.
Luonnonvarakeskuksen vuonna 2023 julkaistun raportin mukaan tehokkaalla
ravinteiden kierrätyksellä voitaisiin kattaa jopa 90 % kasvien fosforilannoituksen
tarpeesta ja korvata lähes kymmenen miljoonaa kiloa mineraalilannoitefosforia
vuosittain.
Arvostamme huomiotanne tähän tärkeään asiaan ja pyydämme, että hallitus toimii vesistöjen
parhaaksi ja ei jatka karjanlantapoikkeusta.
SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO RY
Tapani Veistola Antti Heikkinen
Toiminnanjohtaja Ympäristöpäällikkö