Luonnonkukat ja pölyttäjät viihtyvät tienlaidoilla – oikein ajoitetulla niitolla autat lajeja selviytymään

Artikkelit, Uutiset

–

28.4.2025

Oikea-aikaisella niitolla voidaan tukea tienlaitojen luonnonkasveja, pölyttäjiä ja pesimälinnustoa sekä torjua haitallisten vieraslajien leviämistä. Luonnonsuojeluliiton hankekoordinaattori Titta Vikstedt ohjeistaa artikkelissa etenkin yksityisteiden hoidosta vastaavia, mutta ohjeet sopivat kaikille tienlaitojen niitosta vastaaville. Kirjoitus on alunperin julkaistu Suomen Tieyhdistyksen Yksityistieuutiset-lehdessä (2025).

Kuva: Tienlaitojen luonnonkukkien loisto on parhaimmillaan keskikesällä ja niitto kannattaakin tehdä vasta kukinnan jälkeen loppukesästä tai alkusyksystä. Kuva: Titta Vikstedt

Tienlaidat korvaavat vähiin käyneitä niittyjä

Vielä 1960-luvulla luonnonkukkia täynnä olevat niityt ja kedot olivat Suomessa tavanomainen näky. Sittemmin maatalous on tehostunut ja valtaosa karjasta siirretty laitumilta sisätiloihin pelloilla kasvatettavalla rehulla ruokittavaksi. Tämä maatalouden murros on johtanut luonnonlaidunten ja niittoniityjen määrän romahtamiseen ja samalla luonnonkukkien ja niistä riippuvaisten perhosten, mesipistiäisten ja muiden eliöiden ahdinkoon. Niittyjen ja muiden perinteisen karjatalouden synnyttämien lajirikkaiden elinympäristöjen pinta-ala on vähentynyt jopa häkellyttävät 90 % kuluneen 50–60 vuoden aikana.

Luonto on kuitenkin sopeutuvainen – monet jopa uhanalaiset lajit ovat löytäneet uuden elinympäristön tienlaidoilta, jotka pysyvät avoimina ja valoisina säännöllisen niiton ansiosta. Niittylajiston lisäksi tienlaidoilta ovat paikoin korvaavan elinympäristön löytäneet harvinaiset harjujen paahdeympäristöjen lajit.

Niittoniittyjen ja luonnonlaidunten lähes kokonaan kadottua osa luonnonkukista on löytänyt uuden kasvupaikan kuivilta ja karuilta tienlaidoilta. Ruusuruoho on erityisesti Itä-Suomessa pientareilla esiintyvä pölyttäjien suosima mesikasvi, joka hyötyi aikanaan kaskeamisesta. Kuva: Titta Vikstedt

Luonnonkukkia kasvavat pientareet kannattaa niittää vasta loppukesästä

Luonnonkukkien ja niistä riippuvaisten pölyttäjien menestymisen kannalta nyrkkisääntö on niittää tienlaidat ainoastaan kerran kesässä elokuun lopussa tai syyskuun puolella. Myös vesakointi olisi hyvä tehdä vasta syyskuussa. Näin valtaosa luonnonkukista on ehtinyt jo kukkia ja kypsyttää siemenet tulevien kesien kukkaloiston turvaamiseksi. Myöhäisestä niitosta on kesällä iloa pölyttäjille, jotka keräävät kukista mettä ja siitepölyä ravinnoksi. Tienlaitojen niitolla on havaittu olevan suora vaikutus muun muassa perhosten lukumäärään – aikainen kesäkuussa tapahtuva niitto tuhoaa perhosten toukkien ravintokasvit eivätkä perhoset pääse kehittymään aikuisiksi. Useat niittykasveilla elävistä perhosista ovat muna- tai toukkavaiheessa alku- ja keskikesällä. 

Tienlaidoilla myös pesii useita lintulajeja. Linnut hakeutuvat erityisesti tien- ja ojanpenkkoihin suojaan. Myöhempi niitto turvaa pesinnän onnistumisen, sillä heinäkuun jälkeen pesinnät ovat usein jo ohi. Tienlaidoilla pesiviä lintuja ovat muun muassa pajulintu, sirittäjä, tiltaltti, punarinta, punakylkirastas, pensastasku, västäräkki ja keltasirkku, jotka pesivät suoraan rinnemaassa ja avokoloissa. Lisäksi pensaiden ja muun kasvillisuuden varaan pientareille pesänsä rakentavia lajeja ovat muun muassa rautiainen, herne-, pensas- ja lehtokerttu sekä useat rastaslajit. 

Mikäli tieliikenneturvallisuuden kannalta niittäminen on välttämätöntä jo alkukesästä, kannattaa pohtia, voisiko niiton tehdä rajatusti vain turvallisuuden kannalta kriittisistä kohdista tai leveän pientareen osalta suunniteltua kapeammin.

Lupiini on Suomessa laajalle levinnyt haitallinen vieraslaji, joka rehevöittää tienpientareita ja valtaa alaa luonnonkukilta. Lupiini kannattaa niittää useampaan otteeseen kesän aikana – aina ennen siementen kypsymistä. Kuva: Titta Vikstedt

Lupiinin toistuva niitto auttaa niittylajistoa selviytymään

Vieraslajit, etenkin lupiini, ovat yleinen näky Suomen pientareilla. Kun lupiini pääsee leviämään uuteen paikkaan, valtaa se tilaa hyvin nopeasti ja tukahduttaa luonnonkukat alleen. Lupiini myös sitoo typpeä maaperään tehden siitä aiempaa rehevämmän. Tämä heikentää kuiviin, karuihin ja paahteisiin oloihin sopetuneiden niittylajien kykyä kilpailla kasvupaikasta muiden lajien kanssa. Lupiinin rinnalla tienpientareilla näkeekin yleensä enimmäkseen koiranputkea ja muita yleisiä, rehevän paikan kasveja. Lupiinista ei ole iloa juuri pölyttäjillekään. Se ei kelpaa ravintokasviksi perhosten toukille ja lupiinin siitepölyn sisältämän myrkyllisen alkaloidin, lupaniinin, epäillään haittaavan kimalaisten lisääntymistä.

Lupiini kannattaa niittää kesän aikana mahdollisimman usein, vähintään kaksi kertaa – mieluusti jopa neljä kertaa kesän aikana. Ensimmäinen niitto kannattaa ajoittaa alkukesään ajankohtaan, jolloin lupiinit kukkivat näyttävästi*. Mikäli niiton jättää liian myöhäiseksi, ehtivät lupiinien siemenet kypsyä ja niitto pahentaa ongelmaa levittämällä siemeniä entistä laajemmalle. Toisen niiton voi tehdä myöhemmin kesällä – tällöinkin niitto tulisi tehdä kukintavaiheessa, ennen siementen kypsymistä. Useampi niitto kesän aikana ehkäisee parhaiten lupiinin leviämistä.

Lupiinien niiton voi tehdä alkukesällä korkeammalta niin, että katkaisee ainoastaan lupiinin kukinnot. Näin lupiinien välissä mahdollisesti kasvamaan kyenneet luonnonkukat selviävät niitosta. Tehokkainta torjunnan ja leviämisen estämisen kannalta on niitto mahdollisimman tyvestä. Tämä haittaa kuitenkin tienvarsien lintujen pesintää, joten tyvestä niittoa on suositeltavaa tehdä vasta heinäkuun jälkeen. Lupiini on sitkeä vieraskasvi, joten sen elinvoima hiipuu vähitellen, vuosien ajan toistuvan niiton myötä.

*Lisäkommentti: Kaikkein tehokkaimmin lupiini häviää poistamalla kasvit juurineen. Tämä on kuitenkin tienlaidoilla harvoin mahdollista. Lupiinia voi lisäksi niittää jo ennen kukintaa. Lupiini kuitenkin kasvattaa kesän aikana uuden kukkavarren, joten on tärkeää toistaa niitto kesän aikana mahdollisimman monta kertaa – usean vuoden ajan.

Kukkivat pientareet ovat osa maaseudun maisemaa ja perintöä

Suomen monimuotoinen niittykukkalajisto on kehittynyt ja säilynyt vuosisatoja jatkuneen perinteisen maankäytön ansiosta. Maatalouden murroksen jälkeen lajikirjon säilyminen on vaarantunut niittyjen pinta-alan romahduksen vuoksi, mutta tienlaitojen niitolla niittykukkien ja niistä riippuvaisten lajien selviytymistä on mahdollista edesauttaa. Vaalimalla tienlaitojen lajistoa vaalitaan siis myös suomalaista maaseudun maisemaa ja perintöä, johon kasvit, linnut ja pölyttäjähyönteiset oleellisesti kuuluvat. Kukkivat pientareet ja niillä lentelevät perhoset ilahduttavat varmasti myös satunnaista ohikulkijaa.

Teksti ja kuvat

Hankepäällikkö
Titta Vikstedt

• +358 40 632 7578
• titta.vikstedt(a)sll.fi

Jutun kirjoittaja Titta Vikstedt työskentelee Suomen luonnonsuojeluliitossa Priodiversity LIFE -hankkeen hankepäällikkönä. Suomen luonnonsuojeluliitto edistää hankkeessa pölyttäjien elinolosuhteita lisäämällä tietoutta pölyttäjistä sekä keinoista auttaa. Hanketta rahoittaa Euroopan unioni ja hankkeen pääkoordinaattorina toimii Metsähallituksen luontopalvelut.