Luon­non­suo­je­lu­liit­to mukana luontokatoa torjuvassa jättihankkeessa

Uutiset

Suomen luonnonsuojeluliitto on mukana Suomen kaikkien aikojen suurimmassa luontokatoa torjuvassa Priodiversity LIFE  -hankkeessa. Kahdeksanvuotisessa EU-rahoitteisessa hankkeessa kootaan parhaita käytäntöjä ja etsitään uusia rahoitusmuotoja luonnon turvaamiseksi.

Kuva: Jaakko Vähämäki / Vastavalo

Suomen luonnonsuojeluliitto keskittyy edistämään pölyttäjät huomioivaa ympäristönhoitoa niin yksityisillä kuin julkisilla mailla. Tavoitteena on pölyttäjien elinolosuhteiden ja sitä kautta luonnon monimuotoisuuden parantaminen.

Yhteistyötä tehdään kuntien ja viheralan ammattilaisten kanssa. Maantieteellisesti Luonnonsuojeluliiton toimet keskittyvät Varsinais- ja Kaakkois-Suomeen sekä Pirkanmaalle. Näille alueille perustetaan pölyttäjäystävällisen ympäristönhoidon mallikohteita, joiden avulla vaikutetaan luonnonhoitoon myös muualla Suomessa.

Mallikohteilla esimerkiksi torjutaan vieraslajeja ja avataan perinnebiotooppeja. Työn pohjalta luodaan pölyttäjäystävällisen ympäristönhoidon toimintamalli yhteistyökumppaneille. Toimintamalli on siirrettävissä myös muille alueille. Mallikohteita hyödynnetään niin ikään koulutustarpeisiin.

Tavoitteena on, että maanomistajat omaksuvat luonnon monimuotoisuutta tukevia käytänteitä ja huomioivat pölyttäjät ympäristönhoidon suunnittelussa ja toteutuksessa jokaisena vuodenaikana.

Priodiversity LIFE -hanke alkaa 1.1.2024.

Lue lisää Metsähallituksen sivuilla.

Lisätietoja

 

Projektipäällikkö Titta Vikstedt

  • +358 40 632 7578
  • titta.vikstedt(a)sll.fi

Ajankohtaista