Luon­non­suo­je­lu­liit­to vaatii, että Metsähallitus lopettaa myrskyssä kaatuneiden puiden korjuun luonnonmetsistä

Tiedotteet

Luonnonsuojeluliiton mielestä Metsähallituksen tulee lopettaa myrskyn kaatamien puiden korjuu Pohjois-Suomen arvokkaista luonnonmetsistä. Myrskyissä syntyy uhanalaisille lajeille tärkeää lahopuuta.

Metsähallitus korjaa kesän myrskyjen kaatamia puita Pohjois-Suomen valtion metsistä. Osa näistä metsistä on kuitenkin sellaisia luonnonmetsiä, jotka tulee Luonnonsuojeluliiton mielestä suojella. Kaatuneista puista syntyy uhanalaisille lajeille tärkeää lahopuuta, joten niiden poistaminen on turhaa ja vahingollista. Lahopuun määrän väheneminen on yksi metsälajien merkittävin uhanalaisuuden syy.

Luonnonsuojeluliitto muistuttaa, että lakia metsätuhojen torjunnasta sovelletaan vain metsätalousmaalla. Lain mukaan metsälakia ja metsätuholakia ei sovelleta ”luonnonsuojelulain nojalla muodostetuilla suojelualueilla, valtion luonnonsuojelutarkoitukseen hankkimilla alueilla eikä muilla valtion omistamilla alueilla, joita hoidetaan Metsähallituksen tai valtion maata hallinnoivan viranomaisen suojelupäätöksen mukaisesti”.

“Metsähallitus voi omalla päätöksellään siirtää luontokohteiksi alueita, joilla on luontoarvoja”, muistuttaa puheenjohtaja Harri Hölttä Suomen luonnonsuojeluliitosta.

Myrskytuhoalueilla sijaitsevat luonnonmetsät ovat metsiä, joiden olisi jo aiemmin pitänyt löytyä ja päätyä luontokohteiksi. Ne luonnonmetsät, joita ei ole jostakin syystä aiemmin luontokohteeksi siirretty, tulee Luonnonsuojeluliiton mielestä siirtää luontokohteiksi nyt. Samalla poistuu metsätuholain velvoite poistaa niiltä myrskyn kaatamia puita. Näin nämä puut saisivat jäädä parantamaan uhanalaisen lahopuulajiston elinoloja.

Metsähallitus tiedotti ensin, että puuta ei korjata boreaalisen luonnonmetsän kriteerit täyttävistä metsistä, ja seuraavana päivänä kuitenkin totesi että tämä koskee läpäisyperiaatteella vain Natura-alueiden boreaalisia luonnonmetsiä. ​​Ristiriitainen viestintä aiheesta hankaloittaa tilannetta.

Lisätietoja:

  • Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Harri Hölttä, p. 040 722 9224
  • Luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Paloma Hannonen, p. 050 5323 219
  • Luonnonsuojeluliiton ympäristöpäällikkö, va. toiminnanjohtaja Tapani Veistola, p. 0400 615 530

(Viimeistä kappaletta korjattu 18.8. klo 15.02)

Ajankohtaista