Maakotkakamera on tuonut tutkijoille huolta, iloa ja uutta tietoa

Suora yhteys maakotkan pesälle on luonut herkullisen, myös tutkijan mielenkiintoa innoittavan seurantakohteen. Kotkakameran tavoitteena on edistää kotkien suojelua, ehkäistä ennakolta häiriöitä ja tuoda pesän tapahtumia laajemmin ihmisten tietoon. Ja mukavasti katselijoita on ollutkin.

Pelon ja ilon hetkiä

Tutkimusmielessä yleisöä on pyydetty osallistumaan saalisseurantaan. Aina kun pesälle tuodaan saalista, joku huomaa tulon ja toinen ehkä saa kuvakaappauksen, jossa saalis näkyy tai tunnistaa sen suoraan. Saaliiden määritystä on yritetty tehdä ja ainakin nelisenkymmentä saalisyksilöä on saatu varmasti määritetyksi. Kiitos siitä teille aktiivisille seuraajille!

Pesän elämä on jatkuvasti herättänyt sekä pelkoa ja huolta, että ilon hetkiä. Ensimmäinen huoli oli heti kun kameran saatiin käyntiin: koirasta ei näkynyt missään useaan vuorokauteen. Ehdimme jo epäillä, että pesän isä on hävinnyt kokonaan ja naaras on yksinhuoltaja. Lopulta tarkkaavaiset kameran seuraajat kuitenkin huomasivat, että pesälle toi saaliin kotka, jolla ei ollut rengasta jalassa. Se oli kadoksissa ollut koiras. Ja siitä lähtien koiras on tuonut saalista melko säännölliseen tahtiin: suunnilleen yhden saaliin päivässä tai ainakin joka toinen päivä. Selkein havaittava ero on tosiaan se, että naaraalla on rengas toisessa jalassaan, koiraalla ei kummassakaan.

Toinen ja kaikkein vakavin huolen hetki oli äskettäin, kun naaraslintua ei näkynyt pesällä useaan päivään. Satelliittipaikannus paljasti lähettimen olleen paikallaan parin kilometrin päässä pesältä jo kolme vuorokautta. Olimme jo lähdössä etsimään kotkaemon raatoa, sillä eihän emo kerta kaikkiaan voi pysyä yhdessä paikassa noin pitkään ja jättää poikastaan yksin pesälle. Juuri silloin naaras kuitenkin lensi pesään, mukanaan aikuisen kurjen jäänteet. Huh. Mutta mitä tuossa reissussa tapahtui? Oliko naaras saanut kurjen tikarinokasta iskuja ja joutui parantelemaan oloaan ennen kuin pääsi taas liikkeelle? Vai iskikö se ruokoviidakkoon, josta ei meinannut päästä pois, vai mitä lie? Se ei selvinne koskaan. Joka tapauksessa nyt taas molemmat emot tuovat poikaselle ruokaa.

Uusia tietoja kotkien elämästä

Kamera on paljastanut muutamia erittäin mielenkiintoisia uusia asioita kotkien elämästä. Ensimmäinen oli heti kameran avauduttua se, että poikanen pystyi jo noin kolme-neljäviikkoisena itse repimään paloja pienemmistä saaliista. Koiraan tuoma rastaanpoika hävisi nopeasti – poikasen itse paloitellessa saaliista suupalan kokoisia paloja jo alle neliviikkoisena. Tämä on sikäli uutta tietoa, että poikanen kykeni paloittelemaan lihaa jo noin pienenä. Tiedetään, että naaras paloittelee saaliin poikaselle. Pieni poikanen ei pysty koiraan tuomaa saalista syömään, ellei emo sitä pilko. Mutta varsin pian poikanen siis pystyy ainakin ohutnahkaisempia saaliita palastelemaan ja syömään itsenäisesti. Toisaalta emo syöttää poikastaan yhä heinäkuussa, vaikka poikanen on nyt heinäkuun puolivälissä jo lähes aikuisen kokoinen. Eikä poikanen vieläkään saa ainakaan jäniksen käpälien nahkaa revittyä; emo hoitelee sitkeät, jänteiset palat kappaleiksi.

Emo siivoaa pesältä niin luut kuin päästäiset

Toinen mielenkiintoinen havainto on naaraskotkan siivoustarmo. Se putsaa pesältä isot luunkappaleet ja muut roippeet nappaamalla ne lähtiessään nokkaansa ja tiputtamalla vasta kauas pesältä. Toimi on järkevä, sillä roippeiden haju voisi houkutella pesälle vaikka raatoja etsivän karhun tai ahman. Ja silloin olisi poikanenkin mennyttä. Karhu ja ahma ovat molemmat hyviä kiipeäjiä. Omalle uralleni on osunut yksi tapaus, jossa kalanraatojen haju houkutteli karhun kiipeämään kalasääsken pesälle – noin 25 metrin korkeuteen. Ja pesä kääntyi siinä leikissä nurinnarin.

Poikaselle liian isot, mutta kuitenkin nokasta mahtuvat luut emo syö itse. Useaan kertaan on kamerasta havaittu, kuinka emo nielee kokonaisena jäniksen sääriluut yksi kerrallaan. Sääriluut ovat olleet vähintään kymmensenttisiä. Nieleminen näyttää hurjalta, mutta sinne ne vaan näyttävät klunksahtavan. Petolinnut poistavat ravinnon sulamattomat jäänteet myöhemmin oksennuspalloina. Eli sieltä ne jäniksen sääret tulevat putipuhtaina sitten ylöspäinkin aikanaan. Tarkasti tulee sapuska käytettyä.

Tieto pesän säännöllisestä puhdistuksesta tuo myös uudenlaista tietoa kotkien saalisvalikoimasta kerättyyn aineistoon. Voi olla, että pesältä ja sen alta kerättyyn ravintonäyteaineistoon kertyy vähemmän suurien saalislajien luita kuin pesällä todellisuudessa syödään, koska isot luut päätyvät emon nokassa kauas pesältä. Toisaalta oksennuspalloista kuitenkin löytyy vaikkapa varpaiden luita ja vastaavia. Nekin ammattilainen pystyy määrittämään ja siksi aineistosta puuttuvat isot reisiluut, rintalastat tai selkärangan luut eivät ehkä sittenkään merkittävästi muuta tulosta.

Siivousinnosta mainittakoon hauska tilanne, jonka vain pesäkamera voi tallentaa: Kesäkuussa emo huomasi pesän risujen sekaan pudonneen päästäisen raadon. Se nosti raadon varovasti nokkaansa, käänteli ja väänteli. Ilmeisesti raato haisi jo pahasti tai oli muuten vaan ravinnoksi kelpaamaton, sillä emo nakkasi sen sujuvalla päänheilautuksella pesän laidan yli. Pieniä ovat päästäiset maakotkan ravinnoksi.

Maakotka on sopeutunut uuteen ravintotilanteeseen

Maakotkaa ei ole pidetty aivan niin opportunistina (opportunisti ottaa aina sitä saalista mitä helpoiten saa) kuin merikotkaa tai huuhkajaa. Maakotka on ollut enemmän jänis-kanalintu-oravaspesialisti ja kotkan pesintämenestys on seurannut jäniskantojen vaihtelua. Kolmas pesäkameran paljastus onkin ravintovalikoiman muutos.

Aiemmat tutkimukset maakotkan ravinnosta ovat ajalta ennen laulujoutsenen ja kurjen voimakasta lisääntymistä. Samaan aikaan kanalinnut ja orava ovat vähentyneet merkittävästi. Kameran paljastamaa pesälle tuotua saalisvalikoimaa tarkastellessa huomio kiinnittyy ensimmäisenä siihen, että pesälle on tuotu lukuisia kurjen ja joutsenen poikasia. Samoin lokkeja on ollut saaliiden joukossa yllättävän paljon.

Kotkan tunnettuun perusravintoon kuuluva jänis on yhä kamerapesältä määritettyjen saaliiden listan kärjessä. Kakkosena on kuitenkin tällä hetkellä kurki. Vuosikymmenien kotkarengastusten yhteydessä kerättyjen saalisnäytteiden joukossa kurki on ollut vähälukuinen saalis – mutta nyt siis ihan pääravintoa. Kanalintujakin kamerapesälle on tuotu, mutta vain suunnilleen saman verran kuin laulujoutsenen poikasia. Maakotkakin näyttää siis oppivan uusien lajien saalistamisen. Hyvä näin. Kun saalislajien runsaussuhteet muuttuvat, pitää ravintovalikoimankin muuttua.

Risto Sulkava

Seuraa pesäkameraa tästä

Lue lisää:

Maakotkakamera – draamaa ja sattumia kotkan pesällä

Maakotka-sivu

Luonnonsuojeluliiton pesäkamera on paljastanut uutta tietoa maakotkan elämästä

Maakotka palaamassa eteläiseen Suomeen – tekopesät auttavat kuningaspareja