Näkökulma: Hiilidioksidin talteenotto ei ole oikotie ilmastotavoitteisiin

Suomen tavoitteena on saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä. Tavoite on kirjattu ilmastolakiin. Tuolloin Suomen hiilinielujen on oltava yhtä suuret kuin Suomen tuottamat päästöt. Lain mukaan tämän nettonielun laskennassa otetaan huomioon maankäyttösektorin luonnollisten hiilinielujen, eli esimerkiksi metsien, lisäksi myös mahdolliset tekniset hiilinielut. Tekninen hiilinielu on esimerkiksi bioenergian tuotantoon yhdistetty hiilidioksidin talteenotto ja varastointi (BECCS). 

Pääministeri Orpon hallitusohjelman mukaan “hallitus asettaa tavoitteen teknisten nielujen käytölle merkittävässä määrin jo 2020-luvun kuluessa”. Luonnonsuojeluliiton näkökulmasta teknisiin nieluihin ei kuitenkaan voida nojata hiilineutraaliuden saavuttamiseksi, sillä teknologian laajaan käyttöönottoon liittyy vielä runsaasti epävarmuuksia ja pullonkauloja. 

Hankkeiden valmisteluaika on pitkä ja se kestää useita vuosia. On siis epävarmaa, voisivatko hiilidioksidin lisäpoistot tukea ilmastotavoitteiden saavuttamista merkittävästi ennen vuotta 2035. Talteenotetun hiilidioksidin varastointikapasiteetti on myös rajallinen. Lisäksi teknisten hiilinielujen tuottaminen on kalliimpaa kuin hiilinielujen kasvattaminen maankäyttösektorilla eli esimerkiksi metsissä. Hiilidioksidin talteenotto vaatii suuria investointeja uuteen infrastruktuuriin, ja se taas vaatii runsaasti lisäenergiaa. Tämä herättää kysymyksen: onko resurssien suuntaaminen teknisiin ratkaisuihin järkevää, kun edullisemmat, nopeammat ja vaikuttavat toimet ovat jo tiedossa?

Metsien hiilinielut ylös ja energiankulutus alas

BECCS saatetaan nähdä houkuttelevana ratkaisuna, joka tarjoaa keinon poistaa hiilidioksidia ilmakehästä ilman merkittäviä muutoksia kulutukseen, energiantuotantoon tai metsien käyttöön. Tämä ei kuitenkaan ole oikotie onneen. Ilmastolain tavoitteiden saavuttaminen edellyttää kustannustehokkaita ja oikeudenmukaisia ratkaisuja, eikä hiilidioksidin talteenotto täytä näitä kriteerejä ainakaan vielä kymmeneen vuoteen. 

Maataloudessa, metsätaloudessa ja muussa maankäytössä toteutettavat ratkaisut, kuten hakkuiden maltillistaminen ja maaperäpäästöjen hillitseminen, ovat sekä kustannustehokkaita että ympäristön kannalta kestäviä. Niillä saavutetaan ilmastohyötyjä varmasti. BECCSin ilmastohyötyjä on sen sijaan tarkasteltava kriittisesti, sillä teknologian laajamittainen käyttöönotto voi johtaa haitallisiin ympäristövaikutuksiin. Koska BECCS perustuu biomassan käyttöön, teknologian käytön seurauksena biomassan kysyntä voi kasvaa merkittävästi ja siten lisätä metsien hakkuupaineita. Tämä heikentää hiilinieluja entisestään, sekä aiheuttaa luonnon monimuotoisuudelle merkittäviä riskejä.

Fossiilisten polttoaineiden käyttö on yksi ilmastonmuutoksen juurisyistä, eikä hiilidioksidin tekninen talteenotto ratkaise tätä ongelmaa, vaan ainoastaan lieventää sen vaikutuksia ja voi pahimmillaan jopa hidastaa fossiilisista polttoaineista luopumista. Tehtaiden piippujen tukkiminen tai hiilen ilmasta nappaaminen ei saa antaa tekosyytä jatkaa fossiilisten ja puupohjaisten polttoaineiden käyttöä, vaan niiden käytöstä on luovuttava ripeästi. 

Tekniset hiilenpoistot ilmakehästä ovat hyödyllisiä luonnollisten hiilinielujen rinnalla sitten, kun hiilineutraaliudesta edetään hiilinegatiivisuuteen. Tämä tarkoittaa sitä, että hiilinielut poistavat päästöjä ilmakehästä enemmän kuin Suomella on päästöjä. Keskustelu teknisistä nieluista ei myöskään saa viedä huomiota pois luonnollisten hiilinielujen vahvistamisesta. Esimerkiksi EU:n LULUCF-asetuksen mukaisten velvoitteiden täyttämisessä teknisillä nieluilla ei ole roolia, joten Suomi ei voi korvata metsänielujen vahvistamista teknisillä ratkaisuilla. 

Nelli Immonen
Kirjoittaja on ilmastoasiantuntija.