Näkökulma: Toista ilmastovalitusta koskeva KHO:n ratkaisu herättää kysymyksiä tulevasta

Suomen luonnonsuojeluliiton ja Greenpeacen ensimmäinen ilmastovalitus kaatui pari vuotta sitten siihen, ettei korkein hallinto-oikeus (KHO) ottanut sitä käsittelyyn. Tällä kertaa KHO otti valituksen käsittelyyn, mutta hylkäsi sen.  

Ensimmäinen ilmastovalitus perustui siihen, että valtioneuvosto ei esittänyt uusia ilmastotoimia ilmastovuosikertomuksen yhteydessä vuonna 2022. Hiilinielut olivat romahtaneet ja ilmastolain noudattaminen olisi vaatinut sen, että hallitus tekee uusia ilmastotoimia. 

KHO kuitenkin totesi, että ilmastovuosikertomusta ei voitu pitää päätöksenä, josta voidaan valittaa oikeuteen. Ratkaisussa linjattiin, että valitus voi tulevaisuudessa tulla käsittelyyn, jos päätöksen tekemättä jättäminen johtaisi ilmastolain vastaiseen lopputulokseen (eli Suomi ei esimerkiksi olisi hiilineutraali vuonna 2035) tai valtioneuvosto ei toimi riittävän nopealla aikataululla ilmastolain velvoitteiden saavuttamiseksi. 

Toinen valitus kohdistui passiivisuuteen

Toiseen ilmastovalitukseen lähdettiin siten tilanteesta, ettei ilmastovuosikertomuksesta voinut valittaa. Valituksen kohteen tuli siis olla jokin toinen asia. Toisessa ilmastovalituksessa vetosimme siihen, että valtioneuvoston tosiasiallinen toiminta osoittaa, ettei sillä ole tarkoitusta tehdä riittävän nopealla aikataululla päätöksiä, jotta ilmastolain tavoitteet saavutettaisiin. Valtioneuvoston passiivisuus uhkaa siis perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista.

Suomalaisessa oikeusjärjestelmässä tällainen valitus passiivisuudesta on poikkeuksellinen sillä lähtökohtaisesti valitus on kohdistettava päätökseen. Nyt valituskelpoisia päätöksiä ei ole tehty, sillä valtioneuvosto on passiivinen eikä ilmastovuosikertomus ollut edellisen ratkaisun mukaan valituskelpoinen päätös. 

Toista ilmastovalitusta koskevassa päätöksessään KHO kuitenkin toteaa, että asian tutkiminen vaatii sen, että on olemassa valituskelpoinen päätös. KHO päätyi ratkaisuun, jossa se totesi ilmastovuosikertomuksen sittenkin sisältävän valituskelpoisen päätöksen.

Koska KHO päätyi tutkimaan päätöksen lainmukaisuutta, mistä emme valittaneet, valituksen käsittely muuttui merkittävästi. Herääkin kysymys, rajasiko korkein hallinto-oikeus tällä ratkaisullaan itsensä sellaiseen rooliin, josta se ei tosiasiallisesti voinut ottaa kantaa valtioneuvoston passiivisuuteen, joka uhkaa perus- ja ihmisoikeuksia? Erityisesti ilmastokriisiä koskevissa asioissa passiivisuus johtaa ongelmiin. Taipuuko oikeusjärjestelmämme ollenkaan vastaamaan tähän haasteeseen tunnistamalla valituksen passiivisuudesta?

Ratkaisu herätti kysymyksiä

KHO:n ratkaisun loppuosa on tulkittavissa siten, että on olemassa kaksi mahdollisuutta, jolloin valitus voisi menestyä. Ensimmäiseksi: sellaisessa tilanteessa, jossa tulevat lisäilmastotoimet olisivat ilmastolain saavuttamisen kannalta riittämättömiä. Toiseksi: valitus voisi menestyä tilanteessa, jossa lisätoimilla ei ilmeisesti enää olisi mahdollista säädetyssä aikataulussa saavuttaa ilmastolaissa asetettuja sitovia tavoitteita. Näistä herää kaksi suurta kysymystä.

Mitä voidaan pitää riittävänä lisätoimena? Tälläkin hetkellä tilanne on se, että ilmastotoimet eivät ole riittäviä. KHO antaa kuitenkin suurta painoarvoa sille, että määrittelemättömiä lisätoimia suunnitellaan ja tästä syystä oikeus ei voi todeta, että valtioneuvosto rikkoo ilmastolakia. Entä jos tästä hetkestä eteenpäin lisätoimia on aina samalla tavalla suunnitteilla? Voidaanko myöhemminkään siten tutkia tilanteen lainmukaisuutta?

Entä mitä hyötyä olisi siitä, että valitus menestyisi sellaisessa tilanteessa, kun ei enää olisi mahdollista säädetyssä aikataulussa saavuttaa ilmastolaissa asetettuja sitovia tavoitteita? Tällöin valitus olisi käynyt hyödyttömäksi. Mihin toimiin KHO voisi silloin valtioneuvostoa vaatia, jos lain vaatimat velvoitteet olisivat jo saavuttamattomissa? 

Toivottavasti tilanne ei ole näin absurdi, vaan KHO:n ratkaisu olisi tulkittavissa siten, että ratkaisu viittaa valmistelussa olevien ilmastotoimien osalta juuri niihin toimiin, joita valtioneuvosto kertoi omassa vastineessaan valmistelevansa tänä vuonna. Tällöin KHO voisi arvioida hallituksen toimintaa sen ilmoittaman aikataulun mukaan, eli vuoden 2025 lisätoimipäätöksen jälkeen. 

Se on kuitenkin varmaa, että riittäviä uusia ilmastotoimia tarvitaan mahdollisimman nopeasti. Vielä ei ole liian myöhäistä, mutta jokainen menetetty kuukausi tekee tavoitteiden saavuttamisesta vaikeampaa. Korkein hallinto-oikeus antaa ratkaisullaan hieman aikaa sille, että valtioneuvosto tekee suunnittelemansa riittävät päätökset ja ryhtyy asianmukaisiin toimiin, sillä muussa tapauksessa vastaavanlainen valitus voisi menestyä.

Toisessa ilmastovalituksessa valittajina toimivat Suomen luonnonsuojeluliitto ry, Greenpeace Norden, Amnesty International Suomen osasto ry, Suoma Sámi Nuorat ry, Ilmastoisovanhemmat ry ja Luonto-Liitto ry.

Hannes Koljonen
Kirjoittaja on ympäristöoikeuden asiantuntija.