Puistot niityiksi ja lähikedot kuntoon

Maisema muutoksessa

On paahteinen kesäkuun alku Naantalissa. Seisomme keskellä kovaa vauhtia rakentuvaa Luonnonmaan perhetalon asemakaava-aluetta. Siellä täällä jyllää työkoneita ja keltatakkisia rakentajia turvakypärineen. Viime käynnin jälkeen maisemaan on ilmestynyt lisää työmaakontteja. Kaupunki on ehdottanut, että asemakaava-alueelle suunnitellusta Lyyran puistosta voisi osan varata pilottialueen perustamiseen. Puistoon on jo suunnitelma olemassa, jonka toteuttaminen on osin aloitettu. Suunnitelma on mukavan luonnonläheinen ottaen huomioon lähialueen muut uudet istutukset, jotka ovat osin kovin tavanomaisia angervoineen. Puistosuunnitelmassa laajahkoja alueita on suunniteltu perustettavan suomalaisten niittysiementen avulla – istutussuunnitelmassa on jopa muutama raita, joka on tärkeä ravintokasvi pölyttäjille keväisin! Mutta voi harmi – suunnitellun puiston keskelle on ajettu ylijäämämaamassoja, joiden reunoilla kasvaa nyt lupiinia. Se tietää lisätyötä, jotta perustettavat niityt saadaan pidettyä vieraslajeista vapaana.

Mutta palataan ehdotettuun pilottialueeseen. Maaperä on lounaissuomalaisittain tyypillistä savea – märkää syksyllä ja talvella, kovaa ja halkeilevaa koko ajan helteisimpinä kesäkuukausina. Vanhojen karttojen tarkastelu paljastaa, että alue on ollut 1800-luvun lopussa valtaosin niittoniittyä ja laidunta. 1900-luvun aikana alue muutettiin pelloksi – hyvin tyypillinen niityn kohtalo. Peltokäytössä alue säilyi ainakin reilun puoli vuosisataa – kunnes 2010-luvulla alue on jäänyt kenties rakentamissuunnitelmien myötä vähitellen pois viljelykäytöstä. Ojat kasvavat pensaita ja lehtipuita – vadelma on alkanut vähitellen vallata alaa. Alueen läpi kulkevaa ojaa on hiljattain kaivettu ja laajennettu – se on osa puistosuunnitelman hulevesiojaa. Ojassa kasvaa muun muassa vehkaa ja osmankäämiä. Ohi suhahtaa näyttävä korento – se on ihmisten hiljattain muokkaamissa ympäristöissä viihtyvä pioneerilaji litteähukankorento! Myös tytönkorentoja lentelee paljon.

Ehdotetulla pilottialueella on vielä myös avoimena säilynyttä aluetta – sen kasvillisuus on vanhalle pellolle tyypillistä ja rehevää – niittyjuolaa on paljon. Kukkaloisto on vaatimaton, muutama harakankello ja koiranputki, hieman hiirenvirnaa ja niittynätkelmää. Pieniä perhosia lentelee kuitenkin paljon. Ohi lehahtaa pari vaaleanoransseja perhosia. Ne laskeutuvat heinänkorrelle parittelemaan – keltaniittyperhosia. Silmälläpidettäviä, mutta eteläisessä Suomessa yleisiä. Niiden toukat käyttävät ravintokasveina heiniä, esimerkiksi nurmilauhaa ja tuoksusimaketta. Myös kaunis pikkukultasiipi näyttäytyy. Se on elinvoimainen, mutta paikkauskollinen ja vaatii vähintään parin hehtaarin suuruisen alueen, jotta populaatio säilyy. Pikkukultasiiven toukan ravintokasveja ovat hierakat.

Ketoja keskellä kaupunkia

Jäämme pohtimaan Lyyran puiston kohtaloa ja matkaamme seuraavalle mahdolliselle pilottialueelle, takaisin mantereen puolelle. Olemme nyt keskellä pientaloaluetta sijaitsevaa Soinisten puistoa ja vanhaa kartanoaluetta, jossa on rehevien tuoreiden heinäniittyjen lisäksi jäljellä pikkuruisia ketoja ja pieni hakamaalaikku. Soinisissa on myös laajoja nurmikonleikkuun ulkopuolelle jätettyjä alueita, joita rajaavat hiekkaiset kevyenliikenteen väylät. Näillä alueilla on pitkä peltokäyttöhistoria. Vanhoja peltoja hallitsee nyt nurmipuntarpää. Perhosia ei juuri näy, mutta muutamia kimalaisia ja erakkomehiläisiä pörrää tienvarren yksittäisillä kukilla.

Siirrymme tutkimme alueen pieniä ketoja – ne on jo edellisen vuoden loppukesästä inventoitu. Inventoinnin mukaan alueella kasvaa muun muassa uhanalaista keltamataraa sekä mäkikauraa, sikoangervoa ja aholeinikkiä. Löydämme myös pölkkyruohoa ja nuokkukohokkia. Kaikki edellä mainitut lajit ovat niin sanottuja perinnebiotooppien huomionarvoisia kasveja. Lukuisina esiintyessään ne kertovat alueen pitkään jatkuneesta perinteisestä maankäytöstä, joka on synnyttänyt monilajisen, yleensä matalan ja niukkaravinteisissa olosuhteissa pärjäävän kasvillisuuden. Edustavina perinneympäristöinä pidetään sellaisia kohteita, joilla tällaisia huomionarvoisia lajeja on yli kymmenen – Lounais-Suomessa niitä voi olla jopa yli kaksikymmentä.

Soinisten kedot ovat jo päässeet melko huonoon kuntoon hoitamattomuuden vuoksi. Kunpa tällaisia ympäristöjä priorisoitaisiin kuntien viheralueiden hoidossa järjestelmällisesti – nyt resurssit usein valuvan nurmi- ja istutusalueiden trimmaamiseen. Syvään juurtuneiden käytänteiden muuttamisessa riittää haastetta – myös osa kuntien asukkaista suosii “hyvin siistittyjä” viheralueita ja nurmialueiden leikkaamatta jättämisestä seuraa joskus kiukkuista palautetta. Myös asenteisiin vaikuttamisessa riittää siis työtä.

Niittyverkostoon mahtuu uutta ja vanhaa

Siirrymme vielä lopuksi Suovuoren alueelle, jossa sijaitsee vanhan kartanomiljöön lisäksi kuntorata. Kartanon läheisyydessä pienialaisia ketoja ja heinäniittyä – myös ne kaipaavat hoitoa. Kedolle johtavan polun varsi mäkitervakkoineen näkyy jo kaukaa – lähempi tarkastelu osoittaa, että paikalla käy kova tohina: valtava määrä erilaisia kimalaisia ahkeroi mäkitervakoiden kimpussa. Aluetta on suunniteltu kehitettävän koko perheen urheilu- ja virkistysalueena tulevaisuudessa. Kedot ja kartanomiljöö on suunnitelmissa säästetty uudistuksilta – joskin tyhjillään olevaan kartanoon on ideoitu kaupunkilaisten iloksi toimintakeskusta. Ideasuunnitelmiin on mahdutettu niin skeittiparkkia, viljelypalstaa kuin maisemapeltoa ja uusniittyjä.

SYKE:n hiljattain tekemän selvityksen mukaan uusniittyjä on perustettu etenkin kuluneen kymmenen vuoden aikana eri puolille Suomea – pääasiassa kuntien toimesta. Uusniityt parhaimmillaan paikkaavat lajistoltaan kaikkein monimuotoisimpia, mutta murto-osaan huvenneita perinnebiotooppeja ja ovat etenkin rakennetuilla alueilla tärkeitä elinympäristöjä pölyttäjille. Rakentamiseen puristuksiin jääneitä perinneympäristöjä ei kuitenkaan tulisi unohtaa, vaikka niiden hoitaminen vaatii omanlaistaan osaamista ja tarkkuutta – molempia mahtuu varmasti pölyttäjäystävälliseen kaupunkiin. Parhaimmillaan kaupunkien niittyverkosto voisi koostua sekä perinneympäristöistä että uusniityistä – unohtamatta väylienvarsia, joutomaita ja kaupunkilaisten kotipihoja.

Kierroksen päätteeksi olo on sekä innostunut että mietteliäs. Vanhat kedot olisi hienoa saada yhteistyön myötä hoidon piiriin pysyvästi – osaksi viherympäristöjen kunnossapidon arkea. Vanhat pellonpohjat mietityttävät, sillä alueiden koneellinen hoito olisi helppoa ja edullista, mutta pitkän peltokäyttöhistorian vuoksi ravinnepankki on suuri – saako niitolla ja niittojätteen keruulla monimuotoisuutta lisättyä? Maaperän muokkaaminen ja köyhdyttäminen koneellisesti uusia maa-aineksia hyödyntämällä niittykasvillisuudelle sopivammaksi taas usein maksaa. Toisaalta laajat tasaiset alueet tarjoaisivat mahdollisuuden erilaisille kokeiluille ja menetelmien vertailulle – tällaisesta tiedosta olisi hyötyä varmasti muillekin kunnille ja kaupungeille, joita viheralueiden monimuotoisuuden lisääminen kiinnostaa.

Tästä tulee varmasti mielenkiintoinen ja opettavainen matka.

Suomen luonnonsuojeluliitto on aloittanut viisivuotisen yhteistyön Naantalin ja Ylöjärven kaupunkien kanssa – tavoitteena on edistää pölyttäjien huomioimista kaupunkien viherympäristöjen hoidossa ja suunnittelussa. Osana yhteistyötä kaupunkeihin perustetaan pilottialueita, joilla uusia hoitotapoja kokeillaan käytännössä. Kaupunkien työntekijöille järjestetään myös vuosittain koulutuksia, joilla uudenlaista ajattelua ja uusia hoitokäytäntöjä pyritään juurruttamaan osaksi arkea. Yhteistyö on osa EU:n rahoittamaa Priodiversity LIFE -hanketta. Tässä juttusarjassa pääset seuraamaan yhteistyön etenemistä.

Artikkelin tuotanto on saanut osarahoitusta Euroopan unionin LIFE -ohjelmasta. Aineiston sisältö heijastelee sen tekijöiden näkemyksiä, eikä Euroopan unioni tai CINEA ole vastuussa aineiston sisältämien tietojen käytöstä.

Lisätietoja

Projektipäällikkö
Titta Vikstedt

• +358 40 632 7578
• titta.vikstedt(a)sll.fi