Suoluonnon paluu

Luonnonsuojeluliiton asiantuntija, biologi Olli Turunen pysähtyy kanervamättäälle, kaivaa kainalostaan paperirullakäärön ja avaa yhden. Se on ilmakuva paikasta, jossa juuri nyt seisomme. Miehikkälän Savansuosta itärajan kupeessa.

Viisikymmentä vuotta vanhassa kuvassa alueella kasvaa mättäillä varpukasvillisuutta muttei puita. Ainoastaan suon laidassa olevilla mättäillä näkyy pientä puustoa. Muuten on vetistä, niin kuin keidassuolla kuuluu ollakin. Savansuota ennallistamaan saapunut talkooporukka seisoo mäntymetsän keskellä. Maa on kuivaa, eikä jalka uppoa maahan kuten suon märkään mättääseen. Puut ovat melko hoikkia, kymmenmetrisiä runkoja – ei tietoakaan järeistä taivaisiin kurkottavista männyistä.

Turunen kertoo, että puut alkoivat kasvaa suolla sen jälkeen, kun se ojitettiin 1960- ja 1970-luvulla. Paikalle odotettiin nousevan talousmetsää, mutta puiden kasvu jäi vaatimattomaksi.

Ojitettu suo oli liian märkää. Syntyi harvaa turvemetsää, josta ei saatu taloudellista hyötyä puuta korjaamalla. Samoin kävi monella muullakin Suomen suolla.

Virheiden hinnan sai maksaa Savansuo ja sen suoluonto. Vetinen keidassuo on pääosin kadonnut, ja sen mukana moni kasvi- ja eläinlaji. Enää täällä ei kuulu liron sirkutus, eivätkä lakan valkoiset kukinnot valtaa suota keväisin. Suon kuivattamisesta on ollut muutakin haittaa. Se on omalla pienellä osallaan kiihdyttänyt ilmaston lämpenemistä.

”Tästä on kadonnut 30–40 senttiä turvetta. Hiilivarasto on purkautunut ja mennyt taivaan tuuliin”, Turunen kertoo.

Myös lähellä oleva Savanjärvi on kärsinyt. Ojia pitkin järveen on valunut valtavasti turvetta ja humusta.

Kaivinkoneella ojia umpeen

Nyt vanhat virheet korjataan. Savansuo ennallistetaan mahdollisimman lähelle luonnontilaa Suomen luonnonsuojeluliiton, Metsähallituksen ja kosmetiikkayritys Lumenen yhteistyöllä. Lumene rahoittaa ennallistuksen.
Muutama kuukausi sitten kaivinkone on vetänyt suolla ojia umpeen ja loput on tarkoitus tukkia talven aikana. Ojaa on yhteensä yli kymmenen kilometriä, Turunen arvioi.

Ennallistuksessa suolta poistetaan myös sinne kasvaneita puita. Jos niitä ei poisteta, suon vesitalous ei palaudu entiselleen, koska puut haihduttavat maasta vettä. Turusen mukaan puiden haihduttava vaikutus suon vesitalouteen voi olla yhtä suuri kuin ojilla.

Pikku hiljaa männyt muuttuvat yhä ohuemmiksi ja matalammiksi. Hyppäämme ojan yli, ja paikoin kumisaapas uppoaa hieman kosteaan rahkasammaleeseen. Lopulta edessämme avautuu lähes kuivatettu suo, jolla kasvaa kitukasvuisia puita ja varvikkoa.

Siellä täällä on kasvittomia, mutaisia laikkuja. Niistä on nostettu vuosikymmeniä sitten kuiviketurvetta maatilojen käyttöön, eikä luonto ole ehtinyt palautua.

Olli Turunen on asettunut tukitun ojan päälle. Se näyttää rujolta ja karulta.

”Tämä näyttää myllätyltä alueelta, mutta parin vuoden päästä tavallinen suolla liikkuja ei välttämättä edes huomaa, mitä täällä on tehty. Nämä mättäät, joilla seison, tulevat täyttymään hyvin todennäköisesti lakalla. Kymmenen vuoden päästä suolla liikkujan on syytä käyttää kunnon kumisaappaita.”

Tukitun ojan vieressä on kuoppia, joista kaivinkone on ottanut turvetta. Ne ovat täyttyneet vedellä, mutta pian ne vihertävät Turusen mukaan rahkasammalista.

”Seuraavana kesänä näihin tulee hirveän kiinnostavia lajeja, kuten erilaisia sammakoita ja hyönteislajeja. Kuivaniemen suolla tällaisissa kuopissa ruokaili kesällä taveja.”

Muutos parempaan on siis mahdollinen. Se vaatii työtä ja jonkin verran aikaa.

Rahkasammalta kuljuun

Mutta nyt on aika ruveta töihin. Seitsenhenkinen talkooporukka on tullut jatkamaan Savansuon ennallistamista.
Luonnonsuojeluliiton järjestämissä talkoissa suon ennallistettuun osaan istutetaan rahkasammalta, joka on kadonnut monin paikoin kuivatuksen seurauksena.

Rahkasammaleen istuttamisella on kaksi tarkoitusta. Rahkasammaleen bakteerit syövät ennallistetusta suosta vapautuvaa metaania. Näin hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu ei vapaudu ilmakehään.
Rahkasammaleen istuttaminen voi myös nopeuttaa suokasvillisuuden palautumista alueelle.

Luonnonsuojeluliiton valtuuston jäsen Emilia Horttanainen ja kehityspäällikkö Virpi Sahi alkavat kaivaa kasvittomaan länttiin kuoppia rahkasammalia varten. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun menetelmää kokeillaan Suomessa, joten kysymyksiä riittää:

”Miten syvä kuopan pitää olla?”

”Pitääkö kuopan olla laakea vai syvä?”

”Noin 30 senttiä”, Turunen ohjeistaa.

Luonnonsuojeluliiton Etelä-Karjalan piirin vs. aluepäällikkö Jari Kiljunen sujauttaa lapion sivummalla kirkkaan vihreään rahkasammaleeseen. Neljältä sivulta isku, kuopaisu alta ja rahkasammalpalanen nököttää lapion kärjessä.

”Ai miten hyvä pala tuli.”

Könttä ämpäriin, ja pian se on kuopan pohjalla. Rahkasammalistutusten päälle kaadetaan vielä vähän vettä. Ei ole varmuutta, onko se tarpeellista, mutta varmuuden vuoksi.

Keltaiset ja punaiset sangot heiluvat, kuoppia syntyy kuljuun ja iloinen puheensorina kiirii syys­auringossa.

Turunen johtaa toimintaa samalla, kun kantaa sammalta.

”Kannattaa laittaa piripintaan, ettei rahkasammal jää kuoppaan. Ja riittävän etäälle toisistaan.”

Touhun lomassa hän ottaa näytteen rahkasammaleesta. Vaikuttaa silmäkerahkasammaleelta, hän tuumaa.

Pikku hiljaa kasvittomaan kuljuun alkaa muodostua kirkkaan vihreitä laikkuja. Turunen arvelee, että jo ensi keväänä suo on vettynyt ja osa lintu- ja kasvilajeista on palannut.

Horttanainen ihailee työn tuloksia.

”Tästä se lähtee, kiva.”

Rahkasammaleen istutus suolle on kovaa työtä. On aika lähteä syömään, kun lapio ei meinaa enää pysyä kädessä.

Talkooryhmä laittaa ämpärit, lapiot, sahat ja kirveet puihin roikkumaan, jotta ruokatauolta löydetään helpommin takaisin. Reilun kilometrin päässä metsän reunassa odottaa lähitilalla valmistettua lammas- ja kasvispataa.

Suoluonto kärsi pahoin ojituksista

Alun perin Suomen pinta-alasta kolmannes on ollut suota, mutta vuosien saatossa yli puolet siitä on ojitettu.

Voimakas ojittaminen aloitettiin 1950-luvulla, mutta kiivainta se oli 1960- ja -70-luvuilla. Valtio tuki soiden kuivattamista, koska sodan jälkeiseen jälleenrakennukseen ja teollisuuteen tarvittiin puuta.

Turvemaita kuivatettiin myös pelloiksi ja turpeen energiakäyttöä varten.
Paikoin kuivatetut suot tuottivat hyvin puuta, mutta monessa paikassa se ei ollut taloudellisesti kannattavaa, koska puun korjaaminen suolta on kallista. Aina se ei onnistu lainkaan.

Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan yli 800 000 hehtaaria Suomen ojitetuista soista on metsänkasvatukselle liian karua tai liian pohjoisessa. Monet epäilevät, että puunkorjuun vaikeudet huomioon ottaen todellinen virheojitusten määrä on lähes kaksinkertainen.

Suomen luonnonsuojeluliiton pitkäaikainen puheenjohtaja Rauno Ruuhijärvi on kuvannut ojituksia suurimmaksi ihmisen aiheuttamaksi muutokseksi Suomen luonnossa.

Kovimman hinnan ojituksista on joutunut maksamaan suoluonto. Suomessa on noin kaksisataa suoluontotyyppiä, joista noin puolet on luokiteltu uhanalaisiksi.

Saman verran on uhanalaisia suolajeja. Erityisen vaikea tilanne on suolinnuilla ja -perhosilla.

Luonto löytää takaisin

Toivoa kuitenkin on, koska soita pystytään palauttamaan lähelle luonnontilaa.
Kun suon vesitalous palautetaan ennalleen, luonto löytää sinne takaisin. Ensimmäiset merkit toipumisesta nähdään Turusen mukaan jo vuoden kuluttua, kun lakka ja muut suomarjat alkavat kukkia runsaammin ja rahkasammaleet vallata alaa. Niiden perässä suolle palaavat linnut. Riekot, lirot, keltavästäräkit.

Myös soiden läheisyydessä olevat vesistöt hyötyvät ennallistamisesta, kun ravinteiden kulkeutuminen ojia pitkin loppuu.

Soita ennallistamalla voidaan torjua tehokkaasti myös ilmastonmuutosta, koska arvioiden mukaan Suomen ojitetuilta soilta vapautuu vuodessa noin 10–30 miljoonaa tonnia hiilidioksidia. Suomen liikenteen hiilidioksidipäästöt ovat vuodessa noin 10 miljoonaa tonnia.

Aluksi ennallistetulta soilta vapautuu ilmaan jonkin verran metaania, minkä takia soiden ennallistaminen ilmastonäkökulmasta on kyseenalaistettu. Turunen tyrmää epäilyt.

”Ei ole järkevää tuhota esimerkiksi Savansuolta useiden metrien paksuista hiilivarastoa sen takia, että metaani lämmittää lyhytaikaisesti ilmastoa. Metaania vapautuu ennemmin tai myöhemmin, kun suo palautuu lopulta, sadan vuoden päästä viimeistään. Se on hintalappu, minkä luonto vaatii.”

Tähän mennessä Suomen ojitetuista soita on ennallistettu Turusen mukaan alle puoli prosenttia. Kuinka paljon Suomen pitäisi ennallistaa soitaan?

”Kansainvälisen velvoitteen mukaan soista pitää ennallistaa vähintään 15 prosenttia, mutta ilmastosyistä kaikki. Muuten turpeen pysyvät hiilivarastot menetetään.”

Koealue jää odottamaan kesää

Aurinko on ehtinyt kiertää Savansuon yllä iltapäivään ja trangiassa keitetyt kahvit juotu, kun talkooporukka palaa suolle. Nyt on aika merkata rahkasammaleen koeistutukset, jotta ensi kesänä voidaan seurata, miten ne ovat lähteneet leviämään ja mitä muuta lajistoa niiden läheisyyteen alkaa ilmestyä.

Ämpärit ja lapiot jätetään puihin, ja kädet tarttuvat vesureihin ja sahoihin. Suolta kuuluukin jo tasaista nakutusta ja lastut lentävät, kun Luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piirin varapuheenjohtaja Heikki Susiluoma heiluttaa vesuria. Katajasta vielä oksat pois, ja merkkikeppi on valmis.

Suohon upotetut kepit auttavat koealueiden paikantamisessa, kertoo Turunen samalla, kun merkkaa gps-paikantimeen istutusten sijainteja. Lopuksi hän piirtää niistä kartan ja kuvaa jokaisen alueen.

Kun rahkasammalistutukset on merkattu, on aika jäädä odottamaan ensi kesää ja luonnon palautumista.

Talkooporukka kerää työvälineet mukaansa ja palaa pikku hiljaa autoille.
Ennen sitä tehdään vielä kierros sadan hehtaarin kokoisen Savansuon muissa osissa ja käydään katsomassa, minkälaisia vaikutuksia ojituksilla on ollut viereiseen Savanjärveen.

Savanjärvi kirkastuu hitaasti

Savanjärvi lepää muutaman sadan metrin päässä Savansuosta metsän ympäröimänä mutta kovin tummana.

”Tästä näkyy aika hyvin, minkä verran tätä tavaraa on”, Turunen sanoo saappaanvarret puoliksi rantavedessä ja kahmaisee järven pohjasta turvemassaa.

Aikaisemmin järvi on ollut hyvin kirkasvetinen, mutta nyt edes saappaan kärjet eivät erotu. Turvetta on järven pohjassa useita senttejä, Turunen arvioi.
Se on valunut järveen ojia pitkin erityisesti rankkasateiden ja tulvien aikana. Muulloin ojien vesi voi olla jopa kohtalaisen kirkasta.

Kun suon loputkin ojat tukitaan tulevana talvena, ravinnekuorma Savansuolta järveen loppuu. Se ei kuitenkaan ratkaise Savanjärven ongelmaa.

Järven toisella puolella on lisää menneisyyden virheitä eli ojitettuja soita. Myös ne pitäisi ennallistaa, jotta ravinnekuorma loppuisi kokonaan.

Järven paluuta kirkasvetiseksi uimajärveksi hidastaa myös se, että siitä ei johda pois jokia, joiden mukana turve ja humus kulkeutuisivat pois. Järven puhdistuminen vaatii tässä tapauksessa enemmän aikaa.

”Kaikki vesi, mikä sataa suolle, suodattuu siellä ennen järveen päätymistä. Suo toimii suodatusjärjestelmänä. Mitään ei pitäisi tulla enää järveen Savansuolta.”

Lumene luopui turpeesta

Suomen luonnonsuojeluliiton ja kosmetiikkayritys Lumenen yhteistyö alkoi lähes 15 vuotta sitten kampanjalla, jolla kerättiin varoja pienvesien suojeluun. Nyt yritys rahoittaa Savansuon ennallistamisen Miehikkälässä.

Lumenen tuotekehitys- ja vastuullisuusjohtaja Tiina Isohanni kertoo, että yritys on halunnut tukea erityisesti suoluonnon suojelua, koska kolme heidän tärkeistä pohjoisista raaka-aineistaan – lakka, karpalo ja tupasvilla – tulevat suolta.

Yhteensä yritys käyttää noin 40:ä Suomen luonnossa kasvavaa kasvia raaka-aineenaan. Luonnonsuojelutyöllään yritys myös erottuu kansainvälisistä kilpailijoistaan ja vahvistaa brändiään.

Lumene ei käytä kosmetiikkatuotteissaan esimerkiksi suoraan luonnosta kerättyjä marjoja, vaan tuotteissa hyödynnetään elintarvike- ja metsäteollisuuden prosesseista ylijääneitä raaka-aineita.

”Kun lakat on poimittu ja niistä on puristettu mehu esimerkiksi lakkaliköörin valmistukseen, siemenet ja kuoret jäävät yli. Niissä on paljon hyödyllisiä aineita, joita käytämme muun muassa ihonhoitotuotteissamme”, Isohanni sanoo.

Soiden suojelutyöllä yritys haluaa pitkällä aikavälillä suojella myös hiilivarastoja. Yrityksen omana tavoitteenaan on olla hiilineutraali vuonna 2025.

Lumene käytti aikaisemmin turvetta muutamassa ihonhoitotuotteessa, mutta pari vuotta sitten se päätti luopua siitä.

”Halusimme lopettaa turpeen käyttämisen, koska se on ristiriidassa luonnonsuojelutyömme kanssa.”

Osa tuotteista lopetettiin, ja osassa turve korvattiin toisella raaka-aineella.
Lumenen koko henkilökunnan oli tarkoitus osallistua Savansuon ennallistamistalkoisiin, mutta koronaepidemian takia suunnitelmasta piti luopua. Luonnossa lapsuudesta asti liikkunut Isohanni on ilahtunut, että luonnonsuojelutyö tuottaa tulosta Savansuolla.

”On hienoa, kun suolta kadonneet kasvit ja eläimet alkavat pikku hiljaa palata sinne. Ja suhteellisen pian suon hiilensidonta paranee.”

Julkaistu Luonnonsuojelija-lehdessä 4/2021