Suomen hiilinielun haaste ei ole laskelmat, vaan liian suuret hakkuut
–
![Metsän rajassa avohakattua metsää yläpuolelta kuvattuna.](https://www.sll.fi/wp-content/uploads/2024/09/avohakkuu-metsan-raja-adobestock.jpg)
Suomen luonnonsuojeluliitto on huolissaan tieteenvastaisista puheenvuoroista, joita jopa hallituspuolueiden kansanedustajat ovat esittäneet viime viikkoina Luonnonvarakeskuksen tekemistä laskelmista Suomen metsien hiilinielusta.
Myös MTK väitti viime viikolla julkaisemissa teeseissään, että ilmastotoimet ovat perustuneet väärille olettamille, eli huonolle tutkimukselle. Tutkimus on kuitenkin ollut selkeää: kun hakkuut ovat suuret, hiilinielu heikkenee. Ongelma ei siis ole tutkimuksessa, joka on jo pitkään kertonut samaa viestiä, vaan liian suurissa hakkuissa.
“Suomen romahtaneita hiilinieluja ei vahvisteta ja luontokatoa pysäytetä syyttelemällä valtion tutkimuslaitoksen tekemiä laskelmia. Asia korjataan teoilla. Hakkuut täytyy laskea korkeintaan 55–60 miljoonaan kuutioon vuodessa. Suomi on perinteisesti ollut metsien ja metsän käytön maa, mutta kohtuus on hyve puunkorjuussakin”, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton ympäristöpäällikkö Antti Heikkinen.
Luonnonvarakeskus vastaa tällä viikolla julkaistussa uutisessaan, että Suomen kasvihuonekaasuinventaarion tulokset kestävät kyllä julkisen faktantarkistuksen. Tilastokeskus käy kriittisesti läpi inventaarioon tehtävät muutokset. Menetelmät ja tulokset arvioidaan kansainvälisesti, kun ne lähetetään EU:lle ja YK:lle.
Metsien ja muun maankäytön hiilinielu on avainasemassa Suomen lakiin kirjatun hiilineutraaliustavoitteen toteutumisessa. Vaikka niihin liittyvä tieteellinen tieto ei aina miellyttäisi, ei niiden osoittamia haasteita ratkota syyttämällä tutkimusta.
“Suomessa on pitkät perinteet ja huippuluokan osaamista metsiin liittyvässä tutkimuksessa. Demokraattisessa yhteiskunnassa päätökset perustuvat tietoon. Tuoreimpien tietojen valossa hallituksen ja metsäsektorin pitää viipymättä ryhtyä toimeen hiilinielun vahvistamiseksi. On selvää, että hakkuiden rajoittaminen tässä tilanteessa on yleisen ja kansallisen edun mukaista”, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Hanna Halmeenpää.
Luonnonsuojeluliitto vaatii metsähakkuiden laskemista nykyisestä yli 70 miljoonasta kuutiosta korkeintaan 55–60 miljoonaan kuutioon vuodessa. Vielä reilu 10 vuotta sitten hakkuut olivat noin 60 miljoonaa kuutiota vuodessa, jolloin metsäsektori työllisti tuhansia ihmisiä enemmän kuin tänä päivänä.
Muita keinoja ovat metsien kiertoaikojen pidentämisen tuki, maankäytönmuutosmaksun käyttöönotto, ympäristölle haitallisen puupolttoaineiden verotuen karsiminen, puuston ikä- ja järeysrajojen palauttaminen lakiin sekä valtion maiden hakkuiden maltillistaminen.
Lisätietoja:
Antti Heikkinen, ympäristöpäällikkö, p. 044 9010 461, antti.heikkinen@sll.fi
Hanna Halmeenpää, puheenjohtaja, p. 050 5644122, hanna.halmeenpaa@sll.fi