Viisi keinoa si­ni­le­vä­on­gel­man ratkaisuun

Kesän helteiden myötä niin rannikolla ja avomerellä kuin järvilläkin on tehty runsaasti sinilevähavaintoja.

Sinilevä tarvitsee lämpöä ja valoa kasvaakseen, mutta helle ei ole kukintojen lisääntymisen ainoa syy. Sinilevän riskiä lisää merkittävästi vesistöjen rehevöityminen. Rehevöitymistä aiheuttavat fosfori ja typpi, joita valuu vesistöihin maa- ja metsätaloudesta sekä jätevesistä.

Ilmastokriisi kasvattaa sinilevän riskiä kuumuuden lisääntyessä. Jo talven lämpö- ja sadeolot petaavat sinilevälle kasvualustaa. Roudattomat ja vesisateiset jaksot ovat yleistyneet ilmaston muuttuessa. Talviset vesisateet huuhtovat yhä enemmän ravinteita pelloilta jokiin ja rehevöitymiselle alttiisiin järviin sekä mereen. Mustat talvet näkyvät kesäisin järvissä ja rannikolla lisääntyneinä sinileväkukintoina.

Sinileväongelma voidaan ratkaista pureutumalla rehevöitymisen juurisyihin. Listasimme viisi keinoa.

1. Maatalouden päästöjen leikkaaminen

Maatalous on vesiensuojelumme ykköskysymys, koska sen osuus Suomen ihmisperäisestä fosforikuormituksesta vesistöihin on yli puolet. Maatalouden päästöjä on leikattava merkittävästi, jos Itämeren ja sisävesien tila halutaan korjata.

Maatalouden vesiensuojelua on tehostettava rehevöitymisen ehkäisemiseksi. Esimerkiksi lannoitteiden päästöjä on rajoitettava, suojakaistoja levennettävä ja peltojen talviaikaista kasvipeitteisyyttä lisättävä.

Ongelma on, että lainsäädännön rajoituskeinoja ei ole vielä juurikaan käytetty eikä maatalouden tukia ole siirretty riittävästi ympäristökorvauksiin.

Maatalouden vesiensuojelun pysyvien ratkaisujen puutteessa ympäristöministeriö rahoittaa myös erilaisia ensiaputoimia. Esimerkiksi kipsin, rakennekalkin ja kuitulietteiden avulla fosforin valumista vesistöihin voidaan leikata väliaikaisesti.

Rehevöitymistä voimme itse kukin ehkäistä myös vähentämällä liha- ja maitotuotteiden kulutusta. Luonnonkalan, kuten silakan ja särjen syöminen poistaa fosforia vesistöistä.

2. Metsätalouden vesipäästöjen hillitseminen

Viimeaikaisten tutkimusten mukaan metsätalouden vesistöpäästöt ovat ennen luultua suuremmat. Muun muassa avohakkuut ja maanmuokkaus aiheuttavat metsätalouden vesistöpäästöjä. Myös näihin tulee puuttua tiukemmin.

Metsiä tulee avohakkuiden sijaan hoitaa enemmän jatkuvapeitteisellä metsänkasvatuksella. Tämä on erityisen tärkeää turvemailla, joista huuhtoutuu humusta vesistöihin, jos maata on muokattu. Jatkuvan kasvatuksen avulla ravinteita pääsee vesistöihin avohakkuita vähemmän. Myös suojakaistoja ja kunnostusojitusten vesiensuojelutoimia tulee lisätä.

3. Itämeren vesiviljelyn rajoittaminen

Itämerellä tehtävä vesiviljely saattaa lisätä kokonaispäästöjä. Maa- ja metsätalousministeriö on kaavaillut mereen mittavaa vesiviljelyn lisäämistä.

Itämereen ei kuitenkaan kenenkään pitäisi enää lisätä ravinteita. Ajatus siitä, että virtaukset vievät ravinteet muualle, kuten kansainväliselle ja naapurimaiden merialueelle, on kestämätön ja moraaliton. Yhteisen Itämeremme tila on jo nyt hälyttävä.

4. Ilmastonmuutoksen torjunta

Ilmastonmuutos huonontaa Itämeren tilaa monella tavalla. Siksi ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen kannattaa myös vesiensuojelun kannalta.

Ilmastonmuutostyö tukee myös Suomen merenhoitosuunnitelmaa ja vesienhoitosuunnitelmia, joissa vesien hyvä ekologinen tila pyritään saavuttamaan vuoteen 2027 mennessä.

5. Kaivosten ja teollisuuden jätevesipäästöt kuriin

Myös teollisuuden ja kaivosten päästöluvissa on huomioitava ravinnekysymykset. Kaivosalueilta peräisin olevat jätevedet rehevöittävät vesistöjä ja lisäävät omalta osaltaan sinileväriskejä.

Viime aikoina tuomioistuimilta onkin saatu ympäristösääntelyn tulevaisuuden kannalta merkittäviä päätöksiä. Tuomioistuimet muun muassa kumosivat Finnpulpin ja BASFin tehtaiden sekä Soklin kaivoksen luvat kohteiden luontoarvojen ja vesistöjä vahingoittavien päästöjen perusteella. Vesistöjen kuormittamisen välttämiseksi lupa- ja valvontaviranomaisten tulee jatkaa tätä tuomioistuinten ottamaa tiukkaa linjaa.

Mahdollinen tehtävä

Keinot Itämeren ja sisävesien tilan parantamiseksi ovat olemassa ja tiedossa. Niiden toteuttamiseksi ja rahoittamiseksi tarvitaan poliittista tahtoa myös ensi kevään uudessa hallitusohjelmassa.

Tapani Veistola

Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja