Viisi tapaa miten kunnat vaikuttavat lähimetsiin

Uutiset

Kuntavaaleissa valitaan valtuutetut kaupungin- ja kunnanvaltuustoihin. Valtuustot tekevät lukuisia erilaisia lähimetsiä koskevia päätöksiä, jotka vaikuttavat metsien käyttöön, hoitoon ja suojeluun. Pahimmillaan valtuuston päätöksillä voidaan jopa pyyhkiä koko lähimetsäsi kartalta.
Ihmisiä metsässä
Kuva: Aino Huotari

Koska kuntien metsät ovat yhteisiä, kunnan metsiä koskevan päätöksenteon pitäisi olla mahdollisimman avointa. Kaikki tärkeät suunnitelmat olisi tärkeää asettaa jo luonnosvaiheessa nähtäville ja kuntalaisten kommentoitavaksi.

Valtuustot vaikuttavat lähimetsiin ainakin näillä viidellä tavalla.

1. Metsät voidaan suojata kaavoituksella

Kaavoituksessa määritellään alueiden maankäytöstä ja ohjataan niille rakentamista, väyliä ja toisaalta säästetään metsiä virkistys- ja suojelualueiksi. Kaavoitus on siis kuntapäätöksenteossa tärkeä työkalu. Hyvän kaavan avulla säilytetään tärkeitä viheryhteyksiä, kun taas huolimattomasti tehty kaava johtaa metsäalueiden pirstoutumiseen. Kaavoituksella vaikutetaan myös muihin kuin kuntien omistamien metsien käyttöön.

Kaupungeissa keskeinen haaste on usein kasvun tuoman rakentamisen ja viheralueiden säilyttämisen välinen ristiriita. Täydennysrakentamiseen olisi usein löydettävissä hyviä, taloudellisesti kannattavia vaihtoehtoja, joiden avulla metsät voidaan säästää. Ensisijaisesti rakentaminen olisi suunnattava vajaakäytössä oleville, aiemmin rakennetuille alueille, jotta lähimetsiä voidaan säästää.

2. Suojelutavoitteista kunnianhimoa

Kunnanvaltuustot voivat päättää metsäalueiden suojelemisesta, jolloin edistetään luonnon monimuotoisuutta ja turvataan arvokkaat metsäalueet virkistyskäyttöön. Kunnilla on myös lakisääteinen velvollisuus edistää luonnonsuojelua.

Edelläkävijäkunnat edistävät kunnan omistamien metsien suojelua, jotta 30 prosentin suojelupinta-ala saavutetaan kansainvälisten biodiversiteettitavoitteiden mukaisesti.

3. Virkistysmetsät mahdollisimman luonnontilaisina

Kunnissa virkistysmetsiä hoidetaan välillä samoilla toimilla kuin metsätalousmaita. Olisi tärkeää säilyttää ne mahdollisimman luonnontilaisina ja välttää turhia toimia. Mahdollisimman luonnontilainen metsä on paras eläimille. Ja mitä luonnontilaisempi luonto on, sitä suurempi on sen terveysvaikutus.

Kunnanvaltuuston päätöksillä varmistetaan myös, että lähimetsät ovat saavutettavia kunnan asukkaille ja tiedottamista metsien monikäyttöisyydestä.

4. Metsien käytön suunnitteluun luontotavoitteita

Kunnanvaltuusto päättää metsien ylläpitoon ja hoitoon liittyvistä linjauksista, kuten metsästrategiasta tai metsäohjelmasta. Se tuo näkyväksi kunnan talousmetsilleen asettamat tavoitteet ja luo pohjan metsien käytön tarkempaan suunnitteluun, kuten metsä- tai metsänhoitosuunnitelman laatimiseen.

Metsien käytön tärkeimpinä tavoitteina tulisi olla monimuotoisuuden ja hiilinielujen ylläpito. Yleensä metsätaloudesta saatavat tulot ovat suhteellisen pieni osa kunnan koko taloutta ja budjettia, joten metsäomaisuuden euromääräisistä hakkuutuottovaatimuksista voitaisiin luopua. Jos kunnan metsissä harjoitetaan metsätaloutta, siinä on siirryttävä luontoarvot huomioivaan jatkuvaan kasvatukseen.

Metsillä on paljon aineettomia hyötyjä, joita on toistaiseksi vaikea mitata rahassa. Lähiluonnon säästämisellä voi tosin olla mittaviakin terveyshyötyjä. Lähiluonnon hävittäminen lisää selvitysten mukaan terveydenhuollon käyttöä ja aiheuttaa näin lisäkustannuksia.

5. Luontotieto talteen

Nykytiedon valossa kuntien metsiä ei pitäisi enää nähdä rakennus- ja metsätalousmaana, vaan ne pitää säilyttää luontoa ja ihmisiä varten. Kattavat luontoselvitykset kertovat, mitkä metsät ovat monimuotoisuudeltaan arvokkaita.

Kunnanvaltuustot voivat päättää, että selvityksiä tehdään järjestelmällisesti ja että ne huomioidaan päätöksenteossa läpinäkyvästi. Esimerkiksi ennen kaavoituspäätöksiä olisi tärkeää, että tarvittava tieto luontokartoituksista ja -selvityksistä olisi olemassa ja avoimesti kuntalaisten saatavilla.

LÄHIMETSÄT KUNTAVAALEISSA 2025

Luonnonsuojeluliitto on julkaissut lähimetsäsitoumuksen kuntavaaleihin 2025. Katso, ketkä ehdokkaista ovat sitoutuneet puolustamaan lähimetsiä. Jos oma ehdokkaasi ei ole listalla, voit pyytää häntä tekemään lähimetsäsitoumuksen.

Lue lisää: sll.fi/kuntavaalit

Ajankohtaista