Ympäristöjärjestöjen kirje valtioneuvostolle luonnonsuojelun EU-rahoituksesta
–
17.12.2024
Ympäristöjärjestöjen kirje valtioneuvostolle
EU tarvitsee pikaisesti lisää rahoitusta luonnonsuojeluun
Arvoisat ministerit,
EU:n ennallistamisasetuksen tavoitteet ovat merkittäviä ja niiden toimeenpaneminen tulee
turvaamaan luonnon tilan ja mahdollistamaan ihmisten hyvinvoinnin ja luonnonvarojen käyttämisen
myös jatkossa. Toimenpiteiden rahoittamiseksi on kuitenkin tehtävä paljon töitä.
Yksi keskeinen osa rahoitusta on EU:n vuoden 2027 jälkeinen monivuotinen rahoituskehys
(Multiannual Financial Framework MFF), jonka osalta keskustelu on toistaiseksi keskittynyt
turvallisuuteen ja kilpailukykyyn. Samaan aikaan Euroopassa ilmastonmuutoksen ja luontokadon
aiheuttamat kriisit lisääntyvät, eikä muutosta parempaan ole vielä näköpiirissä. Tämän vuoksi
EU:n monivuotisessa rahoituskehyksessä on ensiarvoisen tärkeää vahvistaa
ennallistamisen ja luonnonsuojelun rahoitusta. Tärkeää on myös myötävaikuttaa siihen,
että ei merkittävää haittaa –periaate (DNSH) tulee läpileikkaavana kriteerinä osaksi EU:n
monivuotista rahoituskehystä.
Kannustamme Suomen hallitusta esittämään EU:n monivuotiseen budjettiin kohdennettua
ennallistamisrahoitusta (Nature Restoration Fund). Useat EU:n jäsenmaat, EU:n maatalouteen
liittyvän strategisen vuoropuhelun sidosryhmät ja lukuisat järjestöt ovat jo esittäneet tukensa.
Toivottavasti myös Suomen hallitus näkee tämän asian tärkeyden.
Asiantuntijamme ovat käytettävissänne.
Kunnioittaen,
Aki Arkiomaa, BirdLife Suomi
Touko Sipiläinen, Greenpeace Nordic
Riku Eskelinen, Luontoliitto
Camilla Sederholm, Natur och miljö
Tapani Veistola, Suomen luonnonsuojeluliitto
Jari Luukkonen, WWF Suomi.