Eteläisessä Eurassa, Honkilahden Lellaisissa Koskeljärven kaakkoispuolella sijaitseva Isosuo on koko eteläisen Satakunnan edustavin suo sekä maisemallisesti että eliölajistoltaan. Se on säilynyt huomattavalta osalta ojittamattomana, joskin sen laiteiden korpia ja rämeitä on ojituksin ehditty jo tuhota. Isosuo on Satakunnan maakuntakaavassa suojelualueeksi rajattu alue, joka toistaiseksi on yksityisomistuksessa.
Isosuon eteläosassa on kaunis Suolampi sekä useita pienempiä vesiallikoita, niin kutsuttuja jääkuljuja. Suo on kautta aikojen ollut paikkakuntalaisten tuntema hyvä marjastusalue, josta löytyy suoluonnon parhaita herkkuja, sekä karpaloa että suomuurainta.
Linnustoon kuuluvat monet arvokkaat suolajit, esimerkiksi kalasääski, kaakkuri, kurki, kapustarinta ja keltavästäräkki. Hyönteislajisto on tarkemmin selvittämättä, mutta jo lyhyet retkeilyt ovat paljastaneet alueelta muun muassa Satakunnassa taantuneen muurainhopeatäplän sekä suon laitamilla yleisenä lentävän rämekylmänperhosen.