Komissio on esittänyt 18 uutta lajia EU:n vieraslajiasetukseen. On hyvä, että ne torjutaan ennen kuin leviävät meille. Sitä vastoin on käsittämätöntä, että Suomessakin kansallisesti erittäin haitalliseksi säädetty minkki jätettiin asetuksesta pois turkistarhauksen takia.
Suomessa on tehty lisää haitallisten vieraslajien kansallisia hallintasuunnitelmia. Luonnonsuojeluliitto kannatti esityksiä, mutta vaati lisää voimavaroja vieraslajien hallintoon ja viestintään.
Viikkoa ennen eduskuntavaaleja, lauantaina 6. huhtikuuta, Helsingissä järjestetään ilmastomarssi, joka kirittää päättäjiä nopeisiin ja vaikuttaviin ilmastotekoihin. Ilmastonmuutoksen torjumisen täytyy olla seuraavan hallituksen kärkiteema.
Verohallinto on alkanut kiinteistöverottaa ulkosaariston yksityisiä luonnonsuojelualueita Saaristomerellä. Luonnonsuojeluliitto pitää menettelyä lain ja verohallinnon omien ohjeiden vastaisena.
Puolueiden kantojen perusteella näyttää siltä, että mahdollisuudet saada vesivoimaloiden luvat ajan tasalle ovat ensi hallituksessa varsin hyvät. Asiaa tulee pitää jatkuvasti esillä ja huolehtia siitä, että vesilain muutostarve näkyy myös kirjauksena tulevassa hallitusohjelmassa.
Jos vanhan vesivoimalan luvassa ei ole kalatalousvelvoitetta (esimerkiksi kalatie), sitä ei voi nykyisen vesilain mukaan jälkikäteen asettaa. SLL, SVK ja WWF tekivät aloitteen tämän puutteen korjaamiseksi. Oikeusministeriö näytti sille arviointimuistiossaan vihreää valoa.
Päivi Lundvall vastasi liiton puolesta Euroopan komission kyselyyn EU:n vesipuitedirektiivin ja sen sisardirektiivien toimivuudesta maaliskuussa 2019. Tämä Fitness Check Water Framework Directive and Floods Directive – targeted consultation oli yli 200 kysymyksen perusteellinen läpivalaisu aiheesta. Mielestämme VPD toimii nyt riittävän hyvin, joten sen toimeenpanoa tulee kiihdyttää tuhlaamatta aikaa kiistelyyn esimerkiksi uusista tavoitevuosista.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus antoi 20. maaliskuuta päätöksen kiistassa, joka koskee Metsähallituksen suunnittelemia hakkuita Oulujärven saaret ja ranta-alueet -nimisellä Natura-alueella. Hallinto-oikeus hylkäsi Luonnonsuojeluliiton valituksen, jossa vaadittiin hakkuiden kieltämistä.
Luonnonsuojeluliiton vaalityöhön kuuluu politiikka-arvioita, tapahtumia ja viestintää. Tuoreiden puoluevideoiden tarkoituksena on tarjota ympäristö edellä äänestävälle mahdollisuus vertailla puolueita.
Suomen Luonnonsuojeluliiton Etelä-Savon piiri ja Suur-Savon yhdistys ovat julkaisseet uuden ilmastonmuutosta ja neuvottelutaitoja käsittelevän materiaalin opettajien ja järjestöjen käyttöön.
Suomen luonnonsuojeluliitto, Greenpeace Norden ja Natur och Miljö veivät tänään perjantaina 22. maaliskuuta Avohakkuut historiaan -kansalaisaloitteen allekirjoitukset tarkastettaviksi Väestörekisterikeskukseen. Tarkastuksen jälkeen nimet luovutetaan eduskuntaan ennen kesätaukoa.
Suomen luonnonsuojeluliitto, Greenpeace ja Metsähallitus käynnistivät vuoden 2018 lopussa tilannekartoituksen Kainuun metsäkiistoista. Tarkoituksena on vihdoin löytää konkreettisia ratkaisuja kiistoihin ja lisätä ymmärrystä kiistojen syistä.