Luonnonsuojeluliiton kommentit asemakaavan pykäläluonnoksiin viitaten AKL-kokoukseen 9.2.2024. Luonnon monimuotoisuuden turvaamisen tulee olla osana asemakaavan sisältövaatimuksia, ja vähähiilisyyden tulisi olla asemakaavoituksen yksi keskeinen tavoite.
Lausuimme eduskunnan valiokunnille Suomen EU:n strategisen agendan ja tulevan komission ohjelman vaikuttamistyön avaintavoitteista. Pidämme pääprioriteettina EU:n vihreän kehityksen ohjelman johdonmukaista jatkamista ja EU:n hiilineutraaliustavoitteen asettamista vuoteen 2040.
Lähestyimme ministereitä kirjeellä vanhojen ja luonnontilaisten metsien kriteereiden laadinnasta. Vaadimme avoimesti valmisteltuja tiedeperustaisia kriteereitä.
Luonnonsuojeluliitto kannattaa muinaismuistolain uudistusta. Liitto nosti lausunnossaan työryhmämietintöön mm. perinnemaisemia ja järjestöjen vaikutusmahdollisuuksia. Luonnonsuojeluliiton sekä sen piirien ja yhdistysten sääntöihin kuuluu ”suomalaisen kulttuuriperinnön säilyttäminen ja vaaliminen”, joten olisimme uuden lain soveltamisalassa mukana.
Korkein hallinto-oikeus on päättänyt vuosikirjaratkaisussaan, että Kemin biotuotetehtaan puuraaka-aineen hankinta ei ollut tehtaan ympäristöluvanvaraista toimintaa. Luonnonsuojeluliitto katsoo, että nykyinen lainsäädäntö ei riittävästi turvaa metsiä ja niiden hiilivarastoja ylisuurilta hakkuilta. Valtion pitää kehittää uusia ohjauskeinoja, joilla metsäluontoa sekä hiilinieluja ja -varastoja voidaan suojella.
Emme voi kuvitella, että aikamme isoimmat kriisit eivät koskisi meitä, että olisimme irrallamme muusta maailmasta, kirjoittaa ympäristöpäällikkö Paloma Hannonen blogitekstissään.
Luonnonsuojeluliitto kysyi toisen kierroksen presidenttiehdokkailta kolme kysymystä, jotka liittyvät luontokatoon ja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen. Lue, mitä presidenttiehdokkaat Pekka Haavisto ja Alexander Stubb vastasivat kysymyksiin.
EU-komission tiedonanto EU:n vuoden 2040 ilmastotavoitteesta ehdottaa ilmastotoimien vauhdittamista, mutta ei ole viimeisimmän tieteellisen tiedon mukainen. Liian suuri satsaus teknologisiin nieluihin on vastoin tutkijoiden suosituksia ja ylläpitäisi ylisuuria hakkuita. Uhkapelin ilmastolla on loputtava, vaatii Suomen luonnonsuojeluliitto.
Ilmaston kuumeneminen näkyy ensimmäisenä arktisilla alueilla. Myös energiahankkeet ja metsähakkuut uhkaavat saamelaista kulttuuria. Luonnonsuojeluliiton mukaan vihreää siirtymää ei voi tehdä alkuperäiskansojen kustannuksella.
Syvänmeren kaivostoiminnan keskeyttäminen on ainoa hyväksyttävä tapa edetä, ja olemme valmiita tukemaan Suomen pyrkimyksiä siihen, kirjoittavat järjestöt kirjeessä ministereille.
Johdonmukainen ilmasto- ja luontopolitiikka ovat vakauden edellytyksiä, sillä kaikki ihmistoiminta on riippuvaista luonnosta. Suomen ulko- ja turvallisuuspoliitiikasta vastaava presidentti voi omalla toiminnallaan vauhdittaa maailmanlaajuisten ympäristökriisien ratkaisua.
Ilmastonmuutoksesta olisi aika antaa oma kohta sisältövaatimuksiin. Yleiskaava voisi olla tehokas keino ilmastonmuutoksen hillinnässä. Luonnonarvoihin tulisi myös kiinnittää huomiota. Viherrakenne, ekologiset yhteydet ja kytkeytyvyys ovat yhtä tärkeitä yleiskaavassa kuin maakuntakaavassa.