Kainuussa syttymässä jälleen lukuisia metsäkiistoja – tässä kohteita koottuna

Metsähallituksen tämän talven Kainuun hakkuusuunnitelmat muun muassa Kajaanissa, Suomussalmella ja Kuhmossa ovat herättäneet jo etukäteen sekä paikallisten ihmisten että luontojärjestöjen vastustusta. Suomen luonnonsuojeluliitto varoittaa, että huolimattomasti tehdyt luontokartoitukset ja paikallisten toiveiden ohittaminen voivat johtaa hakkuiden myötä erittäin arvokkaiden alueiden tuhoihin.

Lue lisää

WWF, Suomen luonnonsuojeluliitto ja Animalia: Erittäin uhanalaisen ahman tappamisen salliminen on väärä päätös

Maatalous- ja metsätalousministeri Kimmo Tiilikainen on päättänyt lopettaa ahman 35 vuotta jatkuneen rauhoituksen. Tänään voimaan tuleva maa- ja metsätalousministeriön asetus mahdollistaa poikkeusluvan myöntämisen kahdeksan ahman tappamiseen porovahinkoihin osoitettujen määrärahojen ylittymisen estämiseksi poronhoitoalueen pohjois- ja itäosissa kuluvan talven aikana. Suomen luonnonsuojeluliitto, WWF ja Animalia pitävät päätöstä vääränä.

Lue lisää

Järjestöt: Hallitus laati kunnianhimottoman kestävän kehityksen toimeenpanosuunnitelman

Suomen suunnittelemat toimet YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi ovat pitkälti hallitusohjelman toisinto. Hallitukselle tarjottiin mahdollisuus luoda hallituskaudet ylittäviä menettelytapoja ja toimia, joilla olisi turvattu kestävän kehityksen toteutuminen. Sen sijaan tuore kansallinen toimeenpanosuunnitelma on kunnianhimoton ja lyhytnäköinen, arvioivat Agenda 2030 -ohjelman toimeenpanoa seuraavat kansalaisjärjestöt.

Lue lisää

Ahman metsästykselle löydettävä parempia vaihtoehtoja

Suomen luonnonsuojeluliitto vastustaa maa- ja metsätalousministeriön ajatusta aloittaa ahman metsästys. Sitä vastoin liitto esittää kokeiltavaksi suurpetokantojen suuruuden mukaan maksettavia tukia poronhoidolle. Myös ongelmayksilöiden siirtoja pois poronhoitoalueelta voitaisiin kokeilla.

Lue lisää

Sipilän hallitus sivuuttamassa yleisen edun maankäytössä

Pääministeri Juha Sipilän johtaman hallituksen esitys uudeksi maankäyttö- ja rakennuslaiksi on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Lakiehdotus on ympäristölle haitallinen ja sivuuttaa yleisen edun valvonnan heikentämällä valtion ympäristöviranomaisten toimivaltaa. Vastuu ympäristövalvonnasta on siirtymässä yhä enemmän vapaehtoisille ja järjestöille.

Lue lisää

Luonnonsuojeluliitto kokoontui Korpilahdella

Suomen luonnonsuojeluliiton valtuusto piti syyskokouksensa 26.-27.11.2016 Jyväskylän Korpilahdella. Kokouksessa tehtiin henkilövalintoja ja päätettiin ensi vuoden toiminnasta. Suomen itsenäisyyden juhlavuonna 2017 liitto tuo esiin luonnon merkitystä osana Suomea ja suomalaisuutta. Luonnonsuojeluliitto paneutuu myös energia- ja biotalouskysymyksiin sekä vesiekosysteemien suojeluun.

Lue lisää
Ladataan

Valitettavasti hakusi ei tuottanut tuloksia.