Metsäteollisuuden ja metsänomistajien vastuullisuus ja vapaaehtoisuus ovat olennaisessa asemassa, kun haetaan ratkaisuja lintujen pesintöjä tuhoavien kesähakkuiden lopettamiseen. Kesähakkuista nousi kova keskustelu sosiaalisessa mediassa levinneen kodittomaksi jääneen viirupöllön poikasen kuvan myötä.
Uudet teknologiat ovat mahdollistaneet energia-alan murroksen. Ympäristö-, nuoriso- ja kehitysyhteistyöjärjestöt sekä Saamelaiskäräjät vaativat myös Suomea tarttumaan sen tuomiin mahdollisuuksiin. Suomella on kaikki edellytykset olla mukana murroksen eturintamassa, mutta se vaatii kunnollista valmistelua ja toimintaympäristön petaamista uusiutuvalle energialle suosiolliseksi.
Vapo on yrittänyt saada Vetelin Julkunevan suolle ympäristölupaa turpeenotolle 20 vuoden ajan. Saman ajan paikalliset toimijat ovat sitkeästi vastustaneet hanketta. Aluehallintovirasto antoi nyt lopullisen hylkäävän päätöksen.
Suomen luonnonsuojeluliiton Kainuun piirin tekemien tuoreiden mittausten mukaan Nuasjärveen lasketut Talvivaaran päästövedet ovat pelätyllä tavalla kerrostumassa järven syvänteisiin. Nyt tutkitussa Selkäsaaren syvänteessä päästöt ovat jo estäneet järven luontaisen vedenkierron ja uhkaavat aiheuttaa vakavan happikadon.
Suomen luonnonsuojeluliiton aloite Suomenselän-Maanselän soiden ja metsien turvaamiseksi kattaa lähes 300 arvokasta suo- ja metsäaluetta ja yhteensä 78 000 hehtaaria. Aloitteella alueita esitetään suojeltavaksi, säästettäväksi ja ennallistettavaksi.
Suomen luonnonsuojeluliitto on pääasiassa tyytyväinen Vaasan hallinto-oikeuden päätökseen Talvivaaran purkuputkiluvasta ja ympäristöluvasta. Jos Terrafame noudattaa päätöstä, säilyvät Nuasjärvi ja Vuoksen vesistön toistaiseksi saastumattomat järvet kohtuullisen hyvälaatuisina.
Suomen Luonnonsuojelun Säätiö jakaa tänä vuonna apurahoja 18 hankkeelle yhteensä 58 950 eurolla. Apurahapotti on samaa tasoa kuin viime vuonna. Saajat ja hankkeet julkistettiin Tieteiden talolla Helsingissä keskiviikkona.
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk) maanantain tiedotustilaisuuden mukaan liikenneverkon uudessa kehittämishankkeessa maksut ovat muuttumassa palveluperusteisiksi, jolloin esimerkiksi polttoaineverotusta voitaisiin laskea. Suomen luonnonsuojeluliiton mielestä saastuttaja maksaa -periaatteesta luopuminen olisi ympäristön kannalta haitallista.
Erittäin uhanalaisen saimaannorpan ja erityisesti sen kuuttien suojelemiseksi säädetyt uudet kalastusrajoitukset Saimaalla astuvat voimaan tänään 15.4. Suomen luonnonsuojeluliitto pelkää, että uudistetun asetuksen puutteet vesittävät onnistuneen poikaspesinnän.
Suomen luonnonsuojeluliitto on tyytyväinen, että ympäristöministeriön asettamassa työryhmässä saavutettiin sopu merimetsoon liittyvien konfliktien ratkaisuista. Kansanedustaja Anna-Maja Henrikssonin (r) johtaman työryhmän yksimielinen mietintö luovutettiin maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle (kesk.) keskiviikkona.
Luonnonsuojelun määrärahojen väheneminen, ilmastorahoituksen epävarmuus ja voimistuva luonnonvarojen hyödyntäminen ovat aiheuttaneet Suomeen kestävyysvajeen, joka Sipilän hallituksen tulee korjata tänään alkavissa valtion lähivuosien rahankäyttöä linjaavissa kehysneuvotteluissa, vaatii Suomen luonnonsuojeluliitto.
Eduskunta käsitteli tällä viikolla metsähallituslain sisältöä, mutta jätti lakiin sen suurimmat ongelmat. Suomen luonnonsuojeluliitto kehottaa eduskuntaa äänestämään lain hylkäämiseksi lopullisessa äänestyksessä pääsiäisen jälkeen.
Suomen luonnonsuojeluliiton mielestä vuonna 2015 päivitetty suden hoitosuunnitelma on oikean suuntainen, mutta sen toteutus ei ole sujunut suunnitellusti.
EU:n päästökaupan ilmaisjako mahdollistaa teollisuudelle huomattavia ansaitsemattomia voittoja, tuore selvitys paljastaa. Suomessa esimerkiksi Rautaruukki (nyk. SSAB), Neste, Outokumpu ja Finnsementti ovat saaneet mahdollisuuden kerätä ansaitsemattomia hedelmiä.