Suomen luonnonsuojeluliiton koordinoima VieKas LIFE-vieraslajihanke (2018–2023) kokosi hankkeen aikana hyödyllisiksi todettuja toimenpide-ehdotuksia "vieraslajityökalupakiksi" tukemaan kuntien vieraslajityötä.
Luonnonsuojeluliitto suhtautuu kielteisesti tapporahan kaltaisiin pyyntipalkkioihin. Tätä asetusta parempi olisi kehittää ei-tappavia ratkaisuja, kuten hyljeturvallisia pyydyksiä ja kalastustapoja sekä hyljekorvauksia ja kalastusvakuutuksia.
Suomen luonnonsuojeluliitto kannattaa lintujen ja turkiseläinten erillään pitämistä rakenteellisilla ratkaisuilla. Lintujen ampuminen ei ole järkevä, kestävä eikä tuloksiltaan pysyvä ratkaisu. Strategisempaa olisi valmistella hyvissä ajoin turkistarhaukselle oikeudenmukaisen siirtymän mahdollistava exit-suunnitelma.
Suomen luonnonsuojeluliitto on jakanut vuotuiset tunnustuspalkintonsa. Ympäristöpalkinnon sai Luonnonperintösäätiö, Ympäristöavauksesta palkittiin Uskomattomat ympäristörikokset tv-sarja, ja Kultainen sulka -palkinto meni Helsingin Sanomien Piia Eloselle. Liitto valitsi myös vuoden vapaaehtoisen ja vuoden paikallisyhdistyksen sekä jakoi kaksi mitalia.
Metsähallituksen omistajaohjauslinjauksia laaditaan parhaillaan tuleville vuosille. Esitämme, että linjausten yhteydessä päätetään valtion vanhojen ja luonnontilaisten metsien suojelusta.
Suomen luonnonsuojeluliitto on yksi Turvan joululahjoituskohteista. Turvan merkittävä lahjoitus tulee tarpeeseen, sillä Itämeren tila on heikko. Ilmaston kuumeneminen kiihdyttää osaltaan meren rehevöitymistä.
Kemijoki Oy on suunnitellut rakentavansa Rovaniemelle uuden vesivoimalaitoksen, joka tuhoaisi Kemijoen pääuoman viimeisen rakentamattoman osuuden. Kemijoki Oy on hakenut Sierilä-hankkeelle huomattavaa valtion taloudellista tukea ja on oletettavaa, että yhtiön hallitus tekee Sierilää koskevan investointipäätöksen lähiaikoina. WWF, Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö, Paliskuntain yhdistys, Luontoliitto, Greenpeace, Birdlife, Virtavesien hoitoyhdistys ja Villilohi ry vetoavat Kemijoki Oy:n hallitukseen suunnitelmien hylkäämiseksi.
Toiminnanjohtaja Tapani Veistola nostaa kommenttipuheenvuorossaan ympäristöministeriölle ja Suomen ympäristökeskukselle kolme kärkeä: ilmastonmuutos, arktisen luonnon turvaamisohjelma ja poronhoidon optimointi luontoarvojen kanssa.
Luontokato ja ilmastonmuutos koettelevat maailmaa. Molemmat kriisit vaikuttavat myös meihin täällä Suomessa: niin luontoon, yhteiskuntaan kuin taloutemme edellytyksiin. Ekosysteemien vaarantuminen vaarantaa suoraan myös ihmisen oman hyvinvoinnin.
Suomen Luonto -aikakauslehti on valinnut vuoden 2023 turhakkeeksi maakuntalentojen tukemisen valtion ja kaupunkien varoin. Valinnalla lehti haluaa kiinnittää kriittistä huomiota lentoliikenteen ilmastopäästöihin sekä syihin, joilla reittien välttämättömyyttä perustellaan.