Luonnonsuojeluliiton lausunto eduskunnan talousvaliokunnalle Euroopan unionin ja Euratomin irtisanoutumisesta energiaperuskirjasta tehdystä sopimuksesta
Kurssin tavoitteena on edistää luonnonsuojelua puuttumalla haitallisten vieraslajien leviämiseen ja samalla vähentää vieraslajien aiheuttamaa luontokatoa Suomessa ja Pohjoismaissa. Kurssi vähentää luontokatoa perehdyttämällä vieraslajien leviämisväylillä työskentelevät…
Jokaisella aikuisella ihmisellä olisi hyvä olla testamentti, eikä koskaan ole liian aikaista huolehtia siitä, että oma jälki maailmaan on sellainen kuin on toivonutkin.
Luonnonvarojen ylikulutuksen lopettamisen ja kiertotalouden edistämisen tulee olla keskiössä biotaloutta kehitettäessä Suomessa ja koko EU:ssa, toteaa Suomen luonnonsuojeluliitto lausunnossaan eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle.
Luonnonsuojeluliitto katsoo lausunnossaan valtiovarainministeriölle, että esitys ajoneuvoveron keventämisestä 50 miljoonalla eurolla on ilmastotavoitteiden vastainen ja se hidastaa päästövähennystahtia, autokannan uusiutumista ja liikenteen sähköistymistä.
Luonnos Petteri Orpon hallituksen esitykseksi alentaa liikennepolttoaineiden energiasisältöveroa lähes 156 miljoonalla eurolla vuoden 2024 alusta hidastaa päästövähennystahtia, liikenteen sähköistymistä ja vaarantaa ilmastotavoitteiden saavuttamisen. Lausunnossaan valtiovarainministeriölle Luonnonsuojeluliitto vastustaa esityksen eteenpäin viemistä.
Luonnonsuojeluliitto on lausunnossaan maa- ja metsätalousministeriölle huolissaan kustannusvaikutteisen metsitystuen lopettamisesta, sillä se antaa väärän signaalin Petteri Orpon hallituksen sitoutumisesta ilmastotavoitteisiin varsinkin kun korvaavista toimista ei ole sovittu. Hallituksen tulee tehdä ilmastolain mukainen päätös lisätoimista mahdollisimman pian.
Luotettava, riippumaton ja riittävillä asiantuntijoilla varustettu ympäristöhallinto on tärkeä kaikille – Suomen luonnolle, kansalaisille, yhtiöille ja niiden rahoittajille. Miten se turvataan uuden hallituksen aikana? Toiminannanjohtaja Tapani Veistolan puhe Pohjoisilla lupa- ja valvontapäivillä, jotka järjestettiin aluehallintovirastojen ja ELY-keskusten ympäristövirkamiehille.
Tavoitteet luontokadon pysäyttämisestä uhkaavat jäädä saavuttamatta, jos luonnonsuojelun rahoituksesta leikataan valtionvarainministeriön ehdotuksen mukaisesti. Kiireellisiä toimia tarvitaan. Valtion metsien arvokkaat, vielä suojelemattomat kohteet on saatava välittömästi turvaan.
Hallituksen on heti ensimmäisessä budjettiriihessä huolehdittava luontotoimien rahoituksesta ja luotava edellytykset arvokkaiden valtion metsien suojelulle.
Metsäkanalintujen kannat eivät ole entisten aikojen tasolla. Siksi niiden metsästystä on tarpeen rajoittaa. Luonnonsuojeluliitto esitti lausunnossaan maa- ja metsätalousministeriölle lisää ajallisia ja paikallisia rauhoituksia.
Pölyttäjäkato on globaali ongelma, jolla on vaikutusta ruoantuotantoon ja kauppojen valikoimaan. Suomessa pölyttäjien määrän vähenemisen keskeisimpiä syitä on niiden elinympäristöjen hupeneminen. Kolmen pölyttäjäniittykohteen ylläpitoa tukeva Lidl kävi elokuussa 2023 tutustumassa Hyvinkään pölyttäjäniittyyn sekä sen konkreettiseen hoitotyöhön, kun niityllä järjestettiin lidliläisten niittytalkoot.
Suomen luonnonsuojeluliitto vaatii, että aluehallintovirasto hylkää Kemijoki Oy:n hakemuksen kalatien rakentamisesta. Hakemuksen mukaisen kalatien rakentamisen ja toiminnan hyöty yleisille eduille on erittäin vähäinen mutta menetykset ja haitat yleisille eduille erittäin suuret johtuen hankkeen suorista ja epäsuorista vaikutuksista Kemijoen kalatalousvelvoitteen kokonaisvaltaisen muutoksen toteuttamisedellytyksiin.