Mikä on saimaannorpan tilanne? Mitä sen suojelun tehostamiseksi pitäisi tehdä? Tässä eduskunnan Love Saimaa -ryhmän helatorstairisteilyllä esitetty ajankohtaiskatsaus.
Kaiken kaikkiaan Luonnonsuojeluliitto kannattaa vapaaehtoisen ekologisen kompensaation reunaehtojen sääntelyä, jotta kaikkea luonnolle hyödyllistä toimintaa ei aleta kutsua ekologiseksi kompensaatioksi. Liitto pitää myös oleellisena, että kaikki taloudellinen toiminta otetaan tulevaisuudessa pakollisen ekologisen kompensaation piiriin, jolloin luonto haittojen aiheuttajat myös osaltaan osallistuvat haittojen korjaamiseen ja luontokadon pysäyttämiseen.
Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Tapani Veistola kävi hallitusneuvotteluiden maa- ja metsätalousjaostossa kertomassa neuvottelijoille vapaaehtoisista suojeluohjelmista Helmistä, Metsosta ja Noususta. Ne ovat kaikkien hyväksymiä keinoja parantaa luonnon tilaa, eikä niistä siten kannata leikata.
Suomen luonnonsuojeluliiton maastotyöntekijät ovat torjuneet haitallista vieraskasvilajia jättiputkea 12 varsinaissuomalaisen kunnan alueella vuodesta 2019 lähtien. Jättiputkitiimi jatkaa torjuntaa ja maanomistajien neuvontaa vielä tulevan kesän ajan, jonka jälkeen kuntien ja yksityisten maanomistajien toivotaan jatkavan jättiputken torjuntatyötä pysyvän torjuntatuloksen saavuttamiseksi.
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF Suomi vetoavat muodostettavaan hallitukseen luonnon monimuotoisuutta parantavien ohjelmien rahoituksen turvaamiseksi.
Raikastamon norppamehuilla on kerätty varoja saimaannorpan suojeluun vuodesta 2017. Ainutlaatuinen ja Suomen ainoa kotoperäinen nisäkäs saimaannorppa on saanut mehujen avulla tukea jo 120 000 eurolla. Saadun tuen avulla on tehty konkreettisia toimia, joilla varjellaan koko saimaannorppakantaa ja aivan erityisesti nuoria norppia ja kuutteja.
Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteerin väitteet suomalaisessa mediassa ovat haitallisia kansalliselle ilmastopolitiikalle
Tämä on käännös englanninkielisestä kirjeestä, jonka julkaisimme 21.4.2023.
Tänään julkaistu raportti vyöryttää jälleen esiin uusia esimerkkejä valtion talousmetsissä sijaitsevista arvometsistä, jotka pitäisi asettaa välittömään hakkuukieltoon ja suojeluun. Metsiä kartoitti vapaaehtoisista koostuva Luonnonmetsä-työryhmä, joka on löytänyt valtion mailta luonnonmetsää jo yhteensä 58 000 hehtaaria. Alueiden suojelu edistäisi 10 prosentin tiukkaa suojelutavoitetta, johon Suomi on sitoutunut.
Suomen luonnonsuojeluliitto haastaa vesivoimayhtiöitä rehtiin ja vastuulliseen toimintaan, johon kuuluvat lupamuutosprosessien hyväksyminen ja vapaaehtoiset, vaikuttavat toimenpiteet virtavesien ekologisten yhteyksien palauttamiseksi.
Saimaannorpan pesälaskentoja on nykyisellä menetelmällä tehty 1990-luvun alusta alkaen. Pesälaskennoista vastaa Metsähallitus, ja toiminta on luvanvaraista. Mutta mistä oikein on kysymys, kun puhutaan saimaannorpan pesälaskennoista? Saimaannorppa-asiantuntija Kaarina Tiainen valottaa kirjoituksessaan pesälaskennan taustoja.