Lausunnossaan eduskunnan ympäristövaliokunnalle Luonnonsuojeluliitto korostaa, että lisätoimia hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan sekä taakanjako- että päästökauppasektorilla. Ilmastopoliittiset selonteot tulee päivittää.
Kirkkonummella joudutaan vetämään maakaapeli osaksi Finnträskin suojelualueen läpi. Luonnonsuojeluliitto esitti vielä tarkennusta, jolla haitta luonnolle vähennettäisiin mahdollisimman pieneksi.
Luonnonsuojeluliitto on erittäin huolissaan, että ilmastolaissa asetetun hiilineutraaliustavoitteen saavuttaminen on vaarassa hiilinielujen romahduksen vuoksi. Lausunnossaan eduskunnan ympäristövaliokunnalle se edellyttää, että maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma tulee päivittää ensitilassa hiilinieluvajeen kuromiseksi umpeen.
Talousvaliokunta ehdottaa eduskuntaa hylkäämään Suomen luonnonsuojeluliiton alulle paneman Irti turpeesta -kansalaisaloitteen. Siinä vaadittiin, että turpeen polton kieltämiseksi säädetään vastaavanlainen laki kuin kivihiilelle.
Luonnonsuojeluliitto seurasi huolestuneena MTK:n järjestämää, maa- ja metsätalousaiheista vaalitenttiä. Suurin osa puolueista vaikuttaa hylänneen tieteen maa- ja metsätaloutta koskevissa linjauksissaan.
Helsinki on ainoa paikka Suomessa, missä lunta kipataan mereen. Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ja Helsingin luonnonsuojeluyhdistys vaativat, että aluehallintovirasto hylkää Helsingin hakemuksen Hernesaaren lumenkaadon ympäristöluvasta.
Merituulivoima on etenemässä Itämerellä myös EU:n vauhdittamana. Sen ohjaamiseksi sopiviin paikkoihin Coalition Clean Baltic ja WWF tekevät parhaillaan ohjetta. Kommentoimme asiaa CCB:n jäsenenä. Toimme esille eräitä suomalaisia kokemuksia ja lähteitä.
Maa- ja metsätalousministeriö on esittänyt poronhoitoalueen eteläpuolelle uudenlaista susiasetusta. Sitä ei tehdä yleistä kiintiömetsästystä varten vaan se rajoittaisi muitakin poikkeuslupia määräämällä niille ylärajan. Lisäksi lupamäärästä poistettaisiin muu ihmisen aiheuttama kuolleisuus. Luonnonsuojeluliton mielestä poikkeulupien määrää tulee laskea ministeriön esittämästä 28 yksilöstä 20:een.
Valkohäntäkauriin hoidon kehittämiseksi maa- ja metsätalousministeriö on asettanut selvitysmiehiksi Lauri Kontron ja Esa Härmälän. He kävivät keskustelemassa Luonnonsuojeluliitossa. Tässä muistiomme selvitysmiehille heidän kysymystensä vaihtoehdoista, ottaen huomioon heidän tehtävänsä mahdollisen rajat. Korostimme kaurisryhmän yhteistä kannanhoitosuunnitelmaa ja ilveksen metsästyksen vähentämistä.
Maailman maat pääsivät sopuun yhteisistä tavoitteista YK:n luontokokouksessa Kanadan Montrealissa. Seuraava tärkeä askel on toimeenpanna tavoitteet tulevaisuuden turvaamiseksi maapallolla.
Suomessa on ollut vuodesta 2013 voimassa kaivannaisjäteasetus, jonka avulla kaivannaisjätteitä ja niiden käsittelyä olisi mahdollista säännellä vastuullisesti. Miksi näin ei tehdä?
Suomen luonnonsuojeluliitto jakoi vuotuiset tunnustuspalkintonsa joulun alla. Ympäristöpalkinnon sai Euroopan komissio, Ympäristöavauksesta palkittiin Luonnonmetsätyöryhmä ja Kultainen sulka -palkinto myönnettiin Saara Kankaarinnalle. Samalla liitto valitsi vuoden paikallisyhdistyksen ja vapaaehtoisen sekä jakoi mitaleja. Yksi mitaleista meni Hannele Pokalle.
Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF Suomi jättivät eriävän mielipiteen kansallisen metsästrategian hyväksymisestä. Strategian toimet eivät riitä varmistamaan metsätalouden kestävyyttä luonnon ja ilmaston osalta.
Uudet hiilinielutiedot vahvistavat maankäyttösektorin muuttuneen päästölähteeksi. Samalla vahvistuu valtioneuvoston kiireellinen tarve päättää riittävistä toimista hiilinielujen pelastamiseksi, muistuttavat Greenpeace ja Suomen luonnonsuojeluliitto.
Luonnonsuojeluliiton mielestä uudessa luonnonsuojelulaissa on monia parannuksia nykyiseen lakiin verrattuna. Ne eivät kuitenkaan riitä pysäyttämään luontokatoa, vaan työtä tulee jatkaa muiden lakien uudistuksissa.