Tapani Veistola piti ympäristöjärjestöjen puheenvuoron ympäristöministeriön seminaarissa. Se koski suojelualueverkostoa tukevien ja luonnon monimuotoisuutta turvaavien ns. OECM-alueiden määrittelyä.
Avohakkuut historiaan -kansalaisaloitteen eduskuntakäsittely on nyt tullut päätökseen. Kiitos kaikille mukana olleille – näytimme yhdessä koko Suomelle, että avohakkuille on vaihtoehtoja!
Suomen luonnonsuojeluliitto pitää YK:n ilmastokokouksen merkittävimpänä tuloksena sitä, että Pariisin ilmastosopimuksen auki olleista yksityiskohdista päästiin sopimukseen ja epäonnistumisena sitä, että fossiilisten polttoaineiden tukien lopettamisen tavoitteesta ei saatu sovittua riittävällä tavalla. Neuvotteluista tulee sopimustekstien lisäksi paljon välillistä hyötyä, jos valtioiden lisäksi kaikki kansalaisista yrityksiin tekevät enemmän ilmastotekoja.
Kommenttimme ympäristövaliokunnalle. Energian verotusdirektiivi (ETD) on vanhentunut ja verokannat eivät kata kaikkia nykyisiä energiamuotoja. Keskeistä on kannustaminen kohti uusiutuvia energianlähteitä ja ohjaaminen pois kasvihuonekaasuja tuottavasta energiasta.
MMM on esittänyt pientä rahansiirtoa maatalouden perustuista ekojärjestelmään. Luonnonsuojeluliitto pitää esitystä oikeansuuntaisena mutta riittämättömänä.
Komentoimme asiaa eduskunnan ympäristövaliokunnalle. Kannatamme hiilitullien asettamista EU:n ulkorajoille, kunhan mekanismi toteutetaan siten, että se vähentää päästöjä ja eriarvoisuutta.
Luonnonsuojeluliitto muistutti vesienhoitosuunnitelman viimeistelijöitä ympäristöhallinnossa siitä, että lausuntokierroksen parannusesitykset tulisi toteuttaa nyt eikä vasta 7 vuoden päästä. Esimerkkinä Keski-Kemijoen luokittelu.