Ympäristölainsäädännön ja -hallinnon yhdentäminen ovat hyviä keinoja edistää erilaisten päästöjen vähentämistä siinä missä päästörajojen tiukentaminen ja täydentäminen.
Kotimaisen kalan syömisen lisääminen on mahdollinen tehtävä. Suomi on Itämeren suurin kalastusmaa. Lisäksi Suomen kalansaalis on kaikkien aikojen suurin. Suomen kalastus on myös pääosin kestävää. Näin totesi Luonnonsuojeluliiton Tapani Veistola kalatalouden innovaatiopäivillä.
Eduskunta antoi ympäristöjärjestöille muutoksenhakuoikeuden sellaisten tuulivoimaloiden rakennusluvista, jotka ovat olleet ympäristövaikutusten arvioinnissa. Luonnonsuojeluliitto pitää muutosta tarpeellisena. Liitto muistuttaa kuitenkin tuulivoiman eduista ja siitä, että valituksia voi tehdä vain laillisuusperiaatteella.
Luonnonsuojeluliiton ilmastoasiantuntija Anna Ikonen osallistui Glasgow’ssa YK:n ilmastokokoukseen innokkaana ensikertalaisena. Tässä blogissa hän kertoo havaintojaan ja kuulumisia paikan päältä.
Tähän mennessä kaikille alkaa olla selvää, että ilmastokriisiä ruokkivasta fossiilisten polttoaineiden käytöstä on luovuttava. Energian ja materiaalien tuotannossa fossiiliset on korvattava jollakin. Katseet kääntyvät tässä kohtaa usein metsiin. Metsille on jo paljon käyttöpainetta ympäri Eurooppaa, myös meillä Suomessa. Yhteisistä ilmastotavoitteista huolimatta Euroopan metsien hiilinielu on pienentynyt viime vuosina. Puusta on moneksi, mutta kaiken korvaaminen puulla ei ole kestävä ratkaisu.
Suomi ja presidentti Sauli Niinistö ovat olleet kiitettävän aktiivisia ilmastopolitiikassa. Eilinen presidentin metsäpuhe YK:n ilmastoneuvotteluissa Glasgow’ssa oli kuitenkin valitettavan yksipuolinen. Puhe välitti vain metsäteollisuuden viestin, josta on jätetty pois alan todellinen vaikutus ilmastoon ja luontoon.
Maa- ja metsätalousministeriö lähetti tänään lausuntokierrokselle asetusluonnoksen, jolla se aikoo aloittaa suden niin sanotun kannanhoidollisen metsästyksen. Suomen luonnonsuojeluliitto tuomitsee suden kiintiömetsästyksen ennenaikaisena, sillä maamme susikannan suojelutason arviointi on vielä kesken.
Suomen luonnonsuojeluliiton mielestä tiistaina 26. lokakuuta julkistettu ja tänään lausuntokierrokselle lähetetty Suomen pölyttäjästrategia on merkittävä askel luonnonsuojelussa. Se tähtää pölyttäjähyönteisten monimuotoisuuden ja määrän vähenemisen pysäyttämiseen sekä niiden luonnon- ja viljelykasveille tarjoaman pölytyspalvelun turvaamiseen.
Saimaannorppien suojelussa on päästy eteenpäin, mutta jos ilmaston kuumeneminen etenee yli Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden, lumettomat talvet luovat norpille uuden uhkan. Luonnonsuojelu ja ilmastokriisin hillitseminen kulkevat käsi kädessä. Suojeluasiantuntijamme Anna Ikonen on lähtenyt Skotlannin Glasgowiin YK:n ilmastokokoukseen, COP26:een, ja tämän päivittyvän blogin kautta me muut suomalaiset saamme seurata neuvottelujen etenemistä ja ensikertalaisen kokoustunnelmia.
Kannatamme päästökauppasektorin tavoitteiden kiristämistä ja ilmaisista päästöoikeuksista luopumista. Biomassan polton nettopäästöt tulisi ottaa huomioon päästökauppasektorilla. Kannatamme meriliikenteen sisällyttämistä päästökauppaan, ja pidämme tieliikenteen ja rakennusten päästökauppajärjestelmää kannatettavana.
Toiveet ilmastokriisin selättämisestä ovat usein suurimmillaan ennen kansainvälisten ilmastoneuvotteluiden alkua. Nyt on jälleen se aika vuodesta. Sunnuntaina maailman valtiot kokoontuvat kahdeksi viikoksi Skotlannin Glasgow’hun neuvottelemaan ilmaston kuumenemisen torjunnasta, päästövähennyksistä, markkinamekanismeista ja oikeudenmukaisuudesta.
EU:n metsästrategia on parhaassa tapauksessa työkalu, jolla voimme saavuttaa Suomen omialuontotavoitteita. Tämä edellyttää sitä, että strategia on riittävän konkreettinen, sillä yksikään julistus itsessään ei vielä muuta todellisuutta maastossa.