EU uusii akkuasetustaan vastaamaan sähköistymisen ympäristöhaasteisiin. Luonnonsuojeluliiton mielestä Suomen kannan valmistelussa kannattaa suhtautua esitykseen myönteisesti mutta korostaa jatkovalmistelussa muun muassa sähköautoihin ja kaivoksiin liittyviä ympäristönäkökohtia.
Yva-lakia päivitetään komission haluttua täsmentää eräitä sen sanamuotoja paremmin direktiivin mukaiseksi. Samalla Luonnonsuojeluliitto muistutti eräistä kotimaisista kehitystarpeista sekä yva-laissa että siihen liittyvissä monissa muissa laeissa. Niistä nyt oli hallituksen esityksen luonnoksessa vain maa-aineslaki.
Tämä asetusmuutos selventää yleiskalastusoikeuksien ja kalaopastoiminnan perusteella maksettuja käyttökorvauksia ja vähentää niihin liittyvää byrokratiaa.
Tukia todella tarvitaan ympäristötavoitteita toteuttavien hankkeiden rahoittamisessa, eikä niissä ole kilpailunäkökulma pääasia. Tätä SLL korosti vastauksessaan EU:n valtiontuen suuntaviivoja koskevassa kyselyssä.
Ihmismieli haluaa aina lisää ja lisää. Planeetallamme on kuitenkin rajat, jotka ovat tulleet vastaan. Mitä isompi joukko vaatii näiden rajojen kunnioittamista esimerkiksi allekirjoittamalla Irti turpeesta -kansalaisaloitteen, sitä helpompi muiden on tulla mukaan, kirjoittaa oppikirjailija ja Psykologien ilmastorintaman aktiivi sekä kampanjatiedottaja Kia Aarnio.
Luonnonsuojeluliitto pitää valtakunnallisten maisema-alueiden inventointia hyvänä. Kahden kohteen poistolle ja eräille supistuksille ei kuitenkaan esitetty luokitteluun perustuvia syitä ja niitä liitto vastusti. Liitto kannatti piiriensä laajennusesityksiä Kitkajärvien ja Riisitunturin uuteen alueeseen.
EU valmistelee kahdeksatta ympäristöohjelmaansa. Sen periaatteet ovat Luonnonsuojeluliitonkin mielestä hyvin kannatettavia: mm. "do not harm" -periaate, planetaariset rajat, hyvinvointi sekä toimeenpanon ja seurannan tehostaminen.
Oletko kuullut lyhenteestä IPCEI? Jos et, ei syytä hävetä: näitä "Euroopan yhteistä etua koskevia tärkeitä hankkeita" on ollut vasta muutama. Nyt niiden ympäristökriteereitä tulee entisestään lisätä.
EU uusii liikenneverkkonsa linjauksia ilmasto- ja ympäristötavoitteidensa mukaiseksi. Luonnonsuojeluliitto kannatti uusia suuntia lämpimästi EU:n kyselyssä.
Linne loi luokittelun eliöille, EU kestävän rahoituksen taksonomian. Koska kyse on rahasta, asiasta järjestetyssä EU-kuulemisessa on jo lähes 40 000 osallistujaa - SLL yhtenä mukana.